Joulu on ihmisten mielissä vuoden suurin juhla. Se mielletään yhä hengelliseksi tai kirkolliseksi juhlaksi, vaikka maallistumisen on sanottu jo pitkälle edenneen, ja vaikka joulutapojen perimmäiset taustat voivat olla jo monilta unohtuneet.

Jos teologeilta kysytään, he ehkä pitävät pääsiäistä joulua merkittävämpänä juhlana, mutta se on jo toinen juttu.  Minulle joulu on aina ollut vuoden käännekohta, ei tosin kovin riehakas, mutta arvostan rauhaa, joulukirkkoa, yhteyttä läheisten kesken, hyvää lukemista ja arjesta irrottautumista.

Jouluun liittyy valtavasti tunteita. Silloin tunne peittoaa järjen 6-0. Ilon tunteiden ohella joulu herättää haikeutta, jopa surua. Saattavat hermotkin olla kireällä kaiken tarvittavan ehtimisen keskellä. Yllättävintä on, että joulu, hyvän tahdon juhla, saattaa herättää myös suuttumusta. Hyvä voi tuntua pahalta?

Tapana on viime vuosina ollut, että joulun alla syntyy keskustelu siitä, saako joulun hengellinen sanoma tai edes hengelliseen viittaavat perinteet näkyä julkisessa tilassa, siis kouluissa ja muualla. Vuoden hengelliseksi uutiseksikin on jo nimetty apulaisoikeusasiamiehen linjaus, että kirkossa ei pitäisi järjestää koulujen joulujuhlia, ja että ”kirkko on ongelmallinen paikka”. Se tarkoitti eri asiaa kuin koulujen ja päiväkotien joulukirkot, jotka ainakin täällä Nurmijärvellä ovat yhä yleisiä ja suosittuja.

Oikeusmiehen linjaus aiheutti paljon puhetta, toimenpiteitä ja hankalia tilanteita. Taustalla oli pienen ryhmän vaatimus, jota enemmistö kansasta ainakin jossain määrin alkoi toteuttaa. Siinä jälleen kerran häntä heilutti koiraa.

Kuulosta hullulta esimerkiksi se, että eräässä kunnassa kiellettiin (= rehtorit tekivät yhteisen linjauksken) koululaisia nousemasta seisomaan Enkeli taivaan viimeisen säkeistön aikana. Tosin lehtitiedon mukaan kieltoa uhmattiin ja eräässä isossa koulussa kaikki nousivat seisomaan, ja kuntakin illmoitti muuttavansa linjausta ensi vuodeksi. Hyvä niin.

Kirkko on oikeusasiamiehen mielestä ongelmallinen paikka, mutta ilmeisesti esimerkiksi kauppakeskukset eivät ole. Eräs koulu siirsikin joulujuhlansa kauppakeskukseen.

Jossain mielessä oikeuden asiamies teki kirkollekin palveluksen, kun kirkossa ryhdyttiin etsimään perusteluja ja oman käsityksensä vahvuuksia.

Vuosia sitten haastateltiin Ylelle joulukalenteria tehnyttä kirjailijaa, joka sanoi tekevänsä kalenterin ilman ”sitä Jeesusta”.  Miten joulua voi ajatella ilman sen syntymäpäiväsankaria Jeesusta? Hänen muistokseenhan joulua vietetään.

Tiedän kyllä, että ennen kristillistä joulua samaan vuodenaikaan, kun valo voittaa pimeyden, on vietetty juhlia. Esimerkiksi roomalaisilla oli saturnaalia juhlansa, jossa oli jotain samaa ja paljon erilaista kristittyjen jouluun verrattuna.

Jouluun liittyvät lähimmäisistä välittämisen ja hyvän tahdon osoittaminen ovat kristinuskon tuomia. Vaikka jouluun liittyy paljon oheisohjelmaa, syömistä, koristeita ja kaikenlaista touhua, väitän, että se tuntuisi ontolta, pelkältä kuorelta, ilman sen kristillistä sisältöä.

Monet joulutavat ja joulun ajan touhut joulurauhan julistamisesta alkaen ovat tuon joulun sanoman toteuttamista. Toki sitä voidaan sanoittaa monella tavalla.

Ihminen on parhaimmillaan jouluna!

Somessa kysyttiin, kuinka iso sinun Jumalasi on? Kysymyksen taustalla oli ehkä odotus, että vastaajat kertoisivat toinen toistaan suuremmasta jumalakäsityksestä vähän tyyliin ”kenen isä on vahvin”.  Kuitenkin jouluna Jumala syntyi ihmiseksi pienenä lapsena. ”Vähempi väkevyys ei riittänyt”, kuten kirjailija Anna-Maija Raittila on sanonut.

Piispa Kirsimaria Hintikka kirjoittaa tämän vuoden joulutervehdyksessään Jumalan antautuvan kaikkein haavoittuvampaan asemaan, vastasyntyneeksi lapseksi. ”Lapsessa Jumala on läsnä”, toteaa piispa.

Sattumaa tai ei, mutta ”itäisillä mailla” olevat lapset ovat hallinneet meidän viime päivien uutisia, ikään kuin johdantona joulun viettoon.

Meitäkin askarruttaa usein kysymys, kuka meistä on suurin tai kenellä on eniten valtaa? Kysymys oli tuttu jo Raamatun syntyaikoina, kun opetuslapset tivasivat samaa Jeesukselta.

Hän vastasi, että suurin on hän, joka palvelee parhaiten muita. Jeesus korosti lasten merkitystä. ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni.”