Tampereella otettiin alkuviikosta (5.10.2015) tietotyön askeleita kirkossa. Seminaaripäivän järjestäjänä oli kirkkohallitus. Päivä koostui alustajien puheenvuoroista, paneeleista ja penkissä istuvan yleisön kysymyksistä sekä tietysti vertaisviestinnästä tauoilla. Teemoina olivat digitaalisen viestinnän vaikutus seurakunnan jäsenten keskeiseen viestintään ja työntekijöiden työhön.

Johtopäätökseni päivän jälkeen on 1) digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media muuttavat seurakunnan, kirkon ja uskonnon olemusta sekä seurakuntatyötä, 2) muutos on vasta alkamassa ja se kiihtyy.

Seuraavassa on joitakin muistiinpanoja ja johtopäätöksiä päivän ajalta.

Digitaalinen viestintä on oikeasti ihmisten välistä, ei virtuaalista (virtuaalinen tarkoittanee sellaista, mitä oikeasti ei ole olemassa). Verkon kautta on mahdollisuus syntyä katsekontakti siinä kuin saman pöydän ääressä istuenkin. Nuorilla ei enää ole eroa läsnäololle sillä, tapahtuuko se fyysisessä tilassa tai netissä.

Tämä tarkoittaa sitä, että fyysisen sijainnin ja maantieteellisten rajojen merkitykset vähenevät. Se tarkoittaa myös sitä, että ihmisen käsitys yhteisöön kuulumisesta muuttuu dramaattisesti.

Tätä muutosta ei vielä kirkossa(kaan) ole otettu täysin huomioon. Ajatellaan liian usein, että seurakunta on neljän seinän sisäpuolelle kokoontunut, ”paikoilleen pyhitetty” joukko. Myös sosiaalisessa mediassa ollaan samassa tilassa, vaikka fyysisesti voi olla pitkä välimatka.

Digiviestintä on jatkuvaa oppimista. Tarvitaan rohkeutta kokeilla ja etsiä ketterästi toimivia muotoja ja tapoja. Sähköposti vertautuu paperikirjeeseen ja on melkein jo ”last season”.

Eri välineissä käytetään erilaista kieltä. Somessa ja varsinkin chatissa (= reaaliaikainen keskustelu netissä) kirjoitus on puhetta, jossa oikeinkirjoitussäännöt eivät ole relevantteja. Eri kanavissa ja välineillä tavoitetaan eri ihmisiä.

Ohje nettikeskusteluun: Ole oma itsesi, ”älä esitä”. Ja muista hyvä käytös!

Usein kysytään, ”miten seurakunta kohtaa ihmiset”, kun pitäisi pohtia sitä, miten ”ihmiset kohtaavat seurakunnassa”. Seurakunta ei ole vain sen palveluksessa olevat työntekijät, vaan sen jäsenet. Juontajakin käytti ilmaisua ”te kirkossa”.

Viestintä on yhä enemmän monenkeskistä ja henkilökohtaista. Some on tehnyt seurakunnalle hyvää: tasavertaisuus, avoimuus, henkilökohtaisuus... Sosiaalisessa mediassa tavoitetaan paljon enemmän ihmisiä kuin kasvokkain.

****

Muutostilanteissa koetaan turvattomuutta ja silloin tarvitaan henkistä kestävyyttä. Siinä auttaa kouluttautuminen muutoksiin.  Tarvitaan uutta ajattelua, joka alkaa vanhan ajattelun rikkomisesta. ”Voit vaikuttaa oman ajattelusi laatuun.” Lisää kääntönopeutta ja ketteryyttä.

Tunteet ovat ratkaisevassa asemassa. Pitäisi oppia säätelemään tunteitaan. Konfliktitilanteessa keskustelu kannattaa aloittaa siitä, mistä ollaan yhtä mieltä.

Siirrytään hierarkkisesta ja työalalähtöisestä työskentelystä verkostomaiseen toimintatapaan. Mielenkiintoinen oli ajatus jaetun osaamisen soveltamisesta niin, että tuotetaan yhdessä hyvä lopputulos.

Työn luonne muuttuu vapaammaksi, mikä vapauttaa myös lisää luovuutta. Toisaalta vapauden lisääntyminen merkitsee myös vastuuta, siis selkeämpiä tavoitteita ja niiden saavuttamisen seurantaa. On otettava huomioon, että tulevat sukupolvet (=nykyiset nuoremme) voivat toimia ja ajatella meistä poikkeavalla tavalla.

Todettiin sekin, että kaikenlaisia papereita (joita kukaan ei lue) tuotetaan aivan liikaa. Tieto ei ole tärkeätä, ellei sitä käytetä. ”Älä väitä vaan näytä.”