Seurakuntavaalien vaalikoneessa kysyttiin kantaa naispappeuteen. Nurmijärven Uutisissa on keskiviikon lehdessä aiheesta juttu. Siinä todetaan joillekin ehdokkaille olleen vaikeata vastata tuohon kysymykseen.

Minulla on kysymykseen selvä kanta. Kannatan 100-prosenttisesti. Kommentissa vähän ihmettelin vain, että sitä yhä pidetään aiheellisena kysymyksenä vaalikoneessa.

Aivan turha kysymys ei ollutkaan, koska se on jakanut ehdokkaiden mielipiteitä. Ymmärrän niitä muutamia, jotka ovat selkeästi vastaan. Se on heidän hengellisen vakaumuksensa ja raamattunäkemyksensä mukaista, mutta he ovat pieni vähemmistö. Ilmeisesti moni on kuitenkin vastannut ”siltä väliltä”, mikä vähän yllätti.

Tuskin sitä kuitenkaan mitenkään voidaan pitää keskeisenä vaalikysymyksenä. Kirkon tulevaisuuden suuret kysymykset ovat aivan muita ja luottamushenkilöiltä vaaditaan kannanottoja tai ainakin perehtymistä niihin, jos tulevat valituksi.

Itselläni on naispappeutta puolustavalle kannalle monta perustetta. Sen verran olen itsekin perehtynyt Raamattuun, teologiseen kirjallisuuteen ja kirkkohistoriaan sekä kuullut viisaita teologeja, että en näe teologisia perusteita vastustaa naisten pappeutta. Se on minun vakaumukseni ja raamattunäkemykseni mukainen kanta.

Toinen peruste on käytännöllinen. Suomessakin olisi ankara pappispula (kuten katolisessa kirkossa tällä hetkellä) ilman naispappeja. Naispapit ovat tärkeitä sekä määrän että laadun puolesta. Kirkon tehtäviä ja seurakuntalaisten toiveita ajatellen on hyvä, että pappeja on molempia sukupuolia.

Kolmas peruste on, että kirkossa on niin päätetty. Päätös ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan sitä valmisteltiin vuosikymmeniä. Sitä nyt noudatettakoon.