Pääsiäistä eletään todeksi joka päivä

Kristillistä pääsiäistä vietetään lähes 2000 vuotta sitten tapahtuneiden ja uskomme mukaan edelleen vaikuttavien tapahtumien muistoksi. Jeesus-niminen henkilö surmattiin sen ajan valtaa pitäneiden tuomitsemana noin vuosien 30 – 33 tienoilla.

Miksi? Siihen on esitetty monia syitä: Jeesusta pidettiin yhteiskunnallisena kapinallisena tai uskonnollisena uhkana. Tai niin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu Vanhan testamentin ennustuksissa.

Kyse lienee ollut siis sen ajan valtapolitiikasta, valtiossa ja kirkossa. Jeesuksen kärsimyshistoria, ”ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen” on minusta myös kuvaus ihmisestä, meidän elämästämme, kertomus jota eletään yhä todeksi päivittäin.

Kirkossa on usein kysytty, ”maallinen vai hengellinen”? Onko siis kristinuskossa kysymys vain tuonpuoleisista, kuolemamme jälkeisistä asioista, vai vaikuttaako se myös elinaikanamme. Voivatko taivas ja helvetti olla olemassa jo tässä ajassa? Itse ajattelen ja uskon, että ainakin myös ”maallinen”.

Minusta pääsiäiskertomuksen henkilöt sekä heidän tunteensa ja toimintansa, ovat ajattomia kuvauksia meistä ja minusta.

Olemme – olen - pietareita ja pilatuksia, pelkääviä ja murehtivia, kieltäjiä ja käsien pesijöitä sekä ristiinnaulitsijoita. Olemme kaikki vastuussa, emme voi siirtää sitä jonnekin historiaan.

Mutta olemme myös se roomalainen sotilas, joka totesi Jeesuksesta, että ”hän on todella Jumalan poika”. Olemme myös tyhjän haudan äärellä iloitsevia ja hyvästä uutisesta kertovia todistajia, jotka viemme uutista ilosta ja toivosta eteenpäin.

Espoon piispa Tapio Luoma kirjoitti pääsiäistervehdyksessään muun muassa, että ”… kaikki se, mistä tulemme kantaneeksi murhetta, selviää tavalla tai toisella. Me emme itse aina jaksa siirtää suuria kiviä pois reitiltämme, mutta uskomme, että Jumala jaksaa ja osaa.”

Maailman uutiset kertovat yhä jatkuvasta kiirastorstain piinasta ja pitkäperjantain kärsimyksestä: Tukholman isku, Syyrian tuhot, pakolaisten virta ja heidän kärsimyksensä, Pohjois-Korean uho ja Yhdysvaltain uhkaukset sitä vastaan, suurvaltojen nokittelu …. tai vähänä lähempänä kotimainen köyhyys ja kaikenlainen syrjintä ja rakkaudettomuus. Hyviä uutisia ei helposti löydy kuin viihdeohjelmassa

Keskustellaan siitä, mikä on kirkon rooli tämän ajan ihmisten elämässä? Valmistaako kirkko vain tuonpuoleiseen, vai voisiko edes kirkko auttaa kärsiviä ihmisiä? Vai, onko kirkko vain valtiovallan jatke, kuten historia kertoo usein olleen? Kuka helvetin esikartanoissa – yleensä ilman omaa syytään – eläviä ihmisiä auttaa, jos kirkkokin kääntää selkänsä?

Musta ja valkoinen kilpailevat voitosta, mutta mitä jos musta olisi jäänyt tai jäisi pääväriksi? Pääsiäisen sanoma on, että niin ei käynyt.

Toivo on uskoa siihen, että hyvä lopulta voittaa. Valkoinen väri jää päällimmäiseksi.