Kävelylenkillä askeleet osuivat yksiin paikkakuntalaisen miehen kanssa. Hän otti puheeksi vanhan seurakuntatalon, jonka purkutyöt olivat juuri käynnissä. Mies oli sitä mieltä, että talo olisi pitänyt säilyttää, ja että seurakunta olisi kyllä siihen kyennyt.

Totta, että seurakunta olisi voinut sen säilyttää, mutta sitä ei pidetty tarkoituksenmukaisena. Srk toimii kuitenkin rajatuilla resursseilla, joita ei riitä kaikkeen. On harkittava, mihin kirkollisverovaroja käytetään. Talon peruskorjaaminen olisi ollut hintava toimenpide, johon käytetty raha olisi ollut jostain muusta pois. Ja talolle ei kunnostettunakaan ollut tarvetta.

Tuota taloa ei enää tarvittu toiminnassa sen jälkeen, kun oli rakennettu uusi seurakuntakeskus. Lisäksi talo oli erittäin huonokuntoinen ja vanhanaikainen nykyajan vaatimuksiin nähden. Toki se olisi voitu modernisoida, mutta se olisi ollut kallista.

Kyse ei ole siitä, että kaikki vanha haluttaisiin purkaa, vaan nytkin seurakunta pitää v. 1793 rakennetun kirkon kuntoa yllä (parastaikaa maalataan ulkoa, viime kesänä tervattiin katto) ja peruskorjaa vanhaa pappilaa (viime vuonna sisältä, nyt ulkoa ja katto). Ne ovat myös rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaampia ja niillä on selkeä käyttötarkoitus.

Minullakin on vanhaan seurakuntataloon liittyviä muistoja: olen käynyt siellä pyhäkoulua ja osallistunut moniin tilaisuuksiin, mm. aloittanut kirkkovaltuutetun urani siellä, mutta en katso sen edellyttävän rakennuksen säilyttämistä.

Oma keskustelun aiheensa ja kysymyksiä herättävää on, että ihmismuistiin vilkkain keskustelu Nurmijärven seurakunnassa ja sen liepeillä on käyty rakennuksesta. Jotain vastaavaa ehkä oli 2000-luvun alussa Klaukkalan kirkosta. Kirkon varsinainen sanoma tai ihmisten hätä ei herätä juurikaan keskustelua saati huolta.

****

Nyt vanhaksi kutsuttu oli viime vuosisadan alkupuolella uutta. Seurakuntien ja kirkon toimintaa laajennettiin yhdistysten kautta. Lähetys-, diakonia-, nuoriso- ja musiikkityökin alkoivat yhdistysten toimesta, vaikka kyllä kirkon tukemana.

Niinpä rukoushuoneita ja seurakuntakoteja rakensivat 1900-luvun alkupuolella yhdistykset. Näin Nurmijärvelläkin. Sitä kutsuttiin yhdistys- ja seurakuntatalokristillisyyden ajaksi. Kirkko hoiti omana toimintana vain jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset sekä lukuset ja vastaavat.

Siihen asti seurakuntien toiminta tapahtui kirkkorakennuksissa ja kodeissa. Tuli uusia toimintamuotoja, jotka vaativat uudenlaisia tiloja, kirkon ja kodin välimuotoa, siis seurakuntataloja.

Toisen maailmasodan jälkeen kirkon ja seurakuntien omaa toimintaa laajennettiin ja nuo mainitut työmuodot sisällytettiin seurakunnan budjettiin ja työntekijät tulivat seurakunnan työntekijöiksi. Seurakuntatalotkin siirtyivät seurakunnille.

Kirkonkylän vuonna 1923 rakennettua seurakuntataloa laajennettiin 1950-luvun alussa ja se korvattiin 1980-luvulla seurakuntakeskuksella. Klaukkalan rukoushuone korvattiin seurakuntakeskuksella jo 1970-luvulla.

****

Somekeskusteluissa on kysytty, mitähän vanhat kirkkoherrat Kankainen ja Launiala ajattelisivat talon purkamisesta? Sitä me emme voi tietää, mutta sen mitä heitä tunnen, arvelen että eivät olisi pahoillaan. Molemmat olivat uudistusmielisiä, jopa ennakkoluulottomia uuden kehittäjiä omana aikanaan.

Muutama esimerkki heidän toiminnastaan: Kosti Kankainen toi kitaran kirkkoon ja perusti ympäri maata esiintyneen kitarakuoron. Sitä ei katsottu ensin hyvällä. Hän myös järjesti maan ensimmäiset leiririppikoulut ja oli edelläkävijä monessa.

Åke Launiala puolestaan oli aloitteellinen Kivi-juhlien perustamisessa ja Kiven näytelmien esittämisessä Taaborinvuorella. Sitäkään kaikki eivät pitäneet pappismiehelle sopivana toimintana. Launiala oli myös aloittamassa seurakunnassa lasten päiväkerhoja.

Heidän jälkeiset kirkkoherrat Tuomo Koivuranta, Jukka Iso-Herttua ja Ari Tuhkanen ovat olleet luottamushenkilöiden kanssa tekemässä tai myöhemmin tukemassa päätöstä talon purkamisesta. Purkuajatus ei siis myöskään ole vain nykyisen kirkkoherran ajama asia. Luuottamushenkilöt  ovat useana vaalikautena ottaneet talon kohtaloon kantaan ja purkamisella  on ollut laaja kannatus.

Rakennusten säilyttäminen ei ole joko tai. Kaikkea ei pureta, mutta kaikkea ei myöskään tarvitse eikä voi säilyttää.

Ps. Nurmijärvellä on vuosia keskusteltu vanhan seurakuntatalon säilyttämisestä ja purkamisesta. Talo meni käyttökieltoon 1990-luvulla ja se suojeltiin kaavassa. Muutama vuosi sitten suojelumerkintä purettiin ja srk anoi talon purkulupaa. Eri vaiheissa päätöksistä on valitettu, mutta purkupäätös on pysynyt voimassa. Tällä viikolla talo on purettu. Paikka maisemoidaan ja siihen tullee jonkinlainen muistopaikka.