”Ihmisoikeuksista voidaan neuvotella ja sopia, mutta ei ihmisarvosta, se ei ole sopimusasia. Ihmisarvo on universaali, ehdoton ja koskematon.”

Näin sanoi Espoon piispa Tapio Luoma lauantaina hiippakuntansa seurakuntien luottamushenkilöiden neuvottelupäivänä Kirkkonummella. Päivän aiheina olivat maahanmuuton vaikutukset ja seurakunnan olemus.

Ovatko turvapaikanhakijat uhka vai mahdollisuus? Luoma totesi, että monikulttuurisuus ei ole Suomessa mikään uusi asia. Suomi on idän ja lännen rajamaana ollut aina monikulttuurinen.

Nyt koetaan pelkoa, että jotain omaa katoaa maahanmuuttajien myötä. He ovat toisaalta peili, joka näyttää, keitä me kantasuomalaiset olemme.

Turvattomuuden ja epävarmuuden tunteisiin on monia syitä: pakolaiset, ilmastonmuutos, talouden ongelmat…

Luoma korosti pakolaisten kotouttamisen tärkeyttä. Heitä ei saa jakaa uskonnon perusteella (ei niin, että otetaan vain kristityt). Vihapuhe tai vihateko ei ole ratkaisu, sillä on väärä kohde. Turvapaikanhakijoiden tai heillä pelottelu ei palauta asioita entiselleen.

Kirkkoturvakäytäntö saattaa tuntua uudissanalta (nousi otsikoihin arkkipiispan käytettyä sitä), mutta se on ikivanha kristillinen käytäntö. Siitä alusti Anssi Almgren hiippakunnasta.

Kirkko on ollut kautta historian turvapaikka. Se saattaa tulla käyttöön tilanteissa, joissa kukaan muu ei auta. Se on kristillistä lähimmäisenrakkautta ja henkistä apua.

Seurakunnat saattavat joutua kohtaamaan kirkkoturvan hakijoita lähitulevaisuudessa, kun moni tänne tullut ei saa turvapaikkaa tai paperittomien määrä maassa lisääntyy. Näin ollen tilanteeseen kannattaa varautua.

Se ei tarkoita turvan hakijoiden piilottamista viranomaisilta, vaan yhteistyötä heidän kanssaan. ”Halutaan varmistaa, että he saavat oikeudenmukaisen kohtelun.”

Se voi olla vaikuttamista sekä väliaikaisen suojan ja tuen antamista. Se voi tarkoittaa myös maasta poistumaan pakotettujen saattamista matkaan.

Mikä seurakunta on? Tästä aiheesta alusti dekaani Kai Peltonen hiippakunnan tuomiokapitulista. Dekaani on piispan jälkeen kapitulin kakkosmies (voi olla nainenkin).

Peltonen kertoi vanhan luterilaisen käsityksen Augsburgin tunnustukseen (vuodelta 1530) perustuen olleen, että seurakunta muodostuu viran (=pappi) ympärille. Seurakunta on olemassa, kun siellä on sakramentteja jakava pappi. Sen mukaan hieman kärjistäen seurakuntalaiset eivät olleet tärkeitä. Seurakunta oli ihmisiä tärkeämpi.

Tämä on Peltosen mukaan johtanut työntekijä- ja toimintakeskeisyyteen, ”ammatikseen uskoviin” ja seurakuntalaisten passiivisuuteen.

Ajat ja ajattelu ovat muuttuneet. Nyt käsitetään, että jäsenet ”omistavat” seurakunnan. Seurakunta muodostuu kastetuista jäsenistään.

Peltonen luetteli kirkkoon vaikuttavia ajan ilmiöitä: monikulttuurisuus, uskonnollisuuden muuttuminen, ev.lut. kirkon monopolin murtuminen, kristinuskon pirstaloituminen ja euron vaikutukset. Hän oli myös sitä mieltä, että välillä niin suosittu uskonnottomuus on väistymässä.

”Moderni ihminen tiedostaa arvonsa, mutta etsii elämän merkitystä ja yhteisön turvaa.” Kristinusko antaa vastauksen tähän etsintään.

Näin vähän kaukaa aloittaen tultiin seurakuntalaisia edustavien luottamushenkilöiden tehtäviin: he päättävät strategiasta, jolla seurakunnan perustehtävää toteutetaan ja valvovat, että sitä noudatetaan. Työntekijät apuvoimineen vastaavat strategian mukaisen toiminnan toteuttamisesta. Kanavakeskustelussa nousi pienenä ongelmana esiin tilanne, kun sama henkilö on toisessa tilanteessa luottamushenkilö, toisessa vapaaehtoinen työntekijä -  välillä  johtaja, välillä johdettava.

Strategiaa tarvitaan toiminnan ohjaamiseen, ei uskomiseen.

****

Päivän aikana ehdittiin puhua vähän muutakin. Nurmijärveläisittäin oli mukava tavata musiikkikasvattaja Heli Vapaakallio kertomassa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan laajasta muskaritoiminnasta. Heli teki joitakin vuosia sitten samaa työtä Nurmijärvellä mm. musiikkiopistossa.

Kirkkoherra Ari Tuhkanen esitteli Nurmijärven seurakunnan Onnistumissuunnitelmaa, strategia sekin.

Kappalainen Tuula Peura Kirkkonummelta viritteli jumalanpalvelusten kehittämistä: Olkaa rohkeita uudistajia ja luottakaa seurakuntalaisiin, tehkää yhdessä ja luopukaa pönöttämisestä.