Espoon hiippakuntavaltuusto piti päättyvän nelivuotiskauden viimeisen istuntonsa tiistai-iltana. Kokousasiat olivat tietysti pääasia, mutta piispa Tapio Luoman puheenvuorot kokouksen alussa ja lopussa olivat jälleen kerran ajattelemaan herättäviä. Seuraavassa jotain siitä, miten minä ne kuulin.

Aluksi hän puhui viime sunnuntain kirkkovuoden tekstiin liittyen hyvästä ja pahasta. Siihen liittyi myös äskeinen radiotoimittajan blogi, jossa tämä sanoi ”maailman pahan kumpuavan uskonnoista” tai jotain siihen suuntaan.

Luoman mukaan pahaa ei kannata lähteä etsimän kovin kaukaa, sillä meissä jokaisessa on sisällämme paha ja hyvä. Emme ole vain hyviä tai vain pahoja, vaan sekä että. ”Mutta meitä ei ole jätetty yksin”, lohdutti piispa ja viittasi Jeesuksen voittoon pahasta. Hyvä on lopulta pahaa vahvempi.

Evankelioiminen on dialogia

Kokouksen lopuksi piispa käsitteli muun muassa evankelioimista. Sanan hän totesi olevan rasitteisen, koska siihen liitetään mielikuva yksisuuntaisesta julistamisesta, jossa kuulija on vain objekti. Sitä sanotaan myös "raamatulla päähän lyömiseksi".

Se tapa ei toimi tänä päivänä ainakaan Espoon hiippakunnassa. Piispan mielestä evankelioimisen tulisi olla dialogia, jossa vastataan ihmisten kysymyksiin. Yksi tapa evankelioida eli kertoa evankeliumista, kristillisestä sanomasta on käyttää Jäsen360-analyysiä, joka kuvaa kaikkien suomalaisten aikuisikäisten arvoja, elämäntapaa ja hengellisyyttä. Tämän avulla voidaan kohdistaa ja muotoilla sanoma erilaiset ihmiset heidät tavoittavalla tavalla.

Piispa korosti paikallisseurakuntien merkitystä. Ne ovat kirkon alku ja juuri, joiden työtä nämä muut rakenteet palvelevat. Paikallisesti on kuitenkin katsottava lähelle ja kauas: omaa seurakuntaa ja koko kirkkoa.

Yhteistyön virittäjä

Kokousasioissa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2015, lakkautettiin pari täyttämättä ollutta virkaa ja tehtiin kirkolliskokoukselle ehdotukset hiippakunnan edustajiksi kirkkohallituksen täysistuntoon. Keskustelua käytiin luottamushenkilökoulutuksen järjestämisestä hiippakunnan alueella. Vein kokoukseen kuulumisia kirkolliskokouksen marraskuun istuntoviikolta.

Hiippakuntavaltuuston tehtävää on pidetty vähän kevyenä, mutta kyllä sillä minusta paikkansa on. Se on yksi harvoista paikoista ja tilanteista, joissa hiippakunnan seurakuntien edustajat tapaavat ja voivat käydä vuoropuhelua keskenään ja tuomiokapitulin työntekijöiden kanssa sekä edistää näin yhteistyötä hiippakunnan alueella.

Toki sen asemaa ja tehtäviä voisi edelleen vahvistaa. Toisaalta lähivuosina koko kirkon hallintoa ollaan reivaamassa jos ei aivan uuteen uskoon niin kuitenkin tarkoituksenmukaisempaan muotoon. Se voi tuoda muutoksia myös hiippakuntaan.