Kirkkopäivien suuri teema tuntui tänä vuonna (Turku 19. - 21.5) olleen kirkon asema yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Myös armosta puhuttiin paljon sekä konfliktien ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta.

Kirkon ja valtion suhteet olivat nekin esillä. Siihen on nk. Paperittomiin suhtautuminen tuonut jännitettä.

Seuraavassa jotain minun muistiin merkitsemää.

Kirkon asema

Kirkon asema yhteiskunnassamme eikä varsinkaan ihmisten elämässä ei ole niin heikko tai heikentynyt kuin annetaan ymmärtää. Turussa käsiteltiin paljon juuri tätä aihetta.

Kirkko ja valtion on erotettu toisistaan, mutta niillä on läheinen vuorovaikutus. Minusta se on hyvä asia: kirkko edistää hyvää ja tuo toivoa.

Luterilaisuuden asemasta Suomessa käydyssä keskustelussa olivat esillä Raamatun vaikutus, eutanasia ja kuolema, rituaalit kuten avioliittoon vihkiminen, konfliktit ja sovinto.

Todettiin, että kristinusko on meissä, tiedostamme sitä tai emme. Vaikutus on kauan sitten syntynyttä. ”Minun uskontokäsitykseeni ei sisälly minkäänlaista väkivallan käyttöä.”

”Raamatussa on paljon viisautta, mutta myös ristiriitoja. Haaste on, miten sen kanssa kommunikoidaan?”

Presidentti

Huippukeskustelussa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja ex-piispa Eero Huovinen käsittelivät maallisen ja hengellisen vallan suhdetta lähtökohtana mm. 10 käskyä ja uskontunnustus. Keskustelussa pohdittiin yhtäältä käskyn ja lain sekä toisaalta maallisen ja hengellisen tuomarin eroavuuksia.

Niinistö (juristi) sanoi oikeudentunnon olevan oikeudenmukaisuutta laajempi käsite.

Uskontunnustuksessa sanotaan, että ”on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Jumalan tuomio (viimeisenä päivänä) koetaan pelottavana, mutta onko se sitä? Tuomio voi olla myös myönteinen arvio tai armahtaminen.

Huovinen kysyi, kumpi armahtaa, tuomari vai Jumala, johon Niinistö totesi, että ”vahvemmalta voi odottaa enemmän armoa”.

Keskustelijat totesivat, että vastausta näihin kysymyksiin me emme voi tietää, ja päättivät dialogin Herra Armahda –rukoukseen.

Paperittomat

Keskusteluissa käsiteltiin monessa salissa tietysti myös pakolaiskysymystä. Pääministeri Juha Sipilän ja kansliapäällikkö Päivi Nergin puheenvuoroissa oli havaittavissa lievää ymmärtämystä turvapaikanhakijoita, jopa oleskelulupaa vaille jääneitä kohtaan, ainakin halusin kuulla niin.

Päivi Nerg mm. sanoi, että ilman lupaa jäänyt voisi hankkia työpaikan ja saada luvan, mutta tämä kohta jäi vähän auki.

Sekä Sipilä että Nerg toki toistivat myös niitä virallisia kantoja, (tekisi mieli sanoa, että liturgiaa), että ”emme voi kaikkia ottaa”, ”paperiton on laittomasti maassa”, ”meidän on noudattava samaa linjaa EU:n kanssa” jne.

Kirkon toimia kehuttiin kotouttamisessa ja kirkon mahdollisuuksia konfliktien ratkaisemisessa pidettiin tärkeinä.

Sipilä muistutti siitäkin, että konflikteja ratkaistaessa on tärkeä tuntea uskonnolliset tekijät. ”Uskontoa käytetään usein vihan lietsomiseen”, sanoi Sipilä. Yksi mittari on, ”miten toisuskoisia kutsutaan”.

Hädässä olevat

Muutamia mieleen jääneitä lauseita Kirkkopäiviltä: ”Ei saa pelätä auttaa hädässä olevia.” ”Kuunnellaan toisiamme.” ”Diakonia on ihmisen arvon uudelleen löytämistä.” ”Ympäristön tila on ihmiskunnan suurin haaste.” ”Tekojen takana ovat aina arvot.” ”Raamattu sisältää paljon viisautta ja ristiriitoja. Haasteena on, miten osaamme sen kanssa kommunikoida?” ”Vahvemmalta voi odottaa enemmän armoa.” ”Kirkko on kansainvälinen.”

Reformaatiovirsiä

Monenlaista sisältyi kolmen päivän ohjelmaan, kunkin valinnan mukaan. Aloitin uskontojournalismista, jota valottivat Kotimaan toimittajat.

Juicen ”virsikirjan” helmiä esittivät syvämerensukeltajat lauantain myöhäisiltana. Sai laulaa mukana harvemmin kuultuja tekstejä, joukossa todellisia reformaatiovirsiä, esimerkkinä vaikkapa Ekumeeninen jenkka. Järjestäjät kehottivat helposti närkästyviä etsimään muuta ohjelmaa.

Siionin virsikirja on uusiutunut ja Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hautala on kirjoittanut aiheesta kiinnostavan kirjan ”Veisuun vuoksi”. Kirjassa hän kertoo uudistuksen ja virsien taustoja (Kirjapaja 2017).

Kirkkopäivät

Olen kirkkopäivä-fani. Olen käynyt niillä Hyvinkään päivistä alkaen vuonna 1993. Samoja aihepiirejä käsitellään vuodesta toiseen, mutta niiden sisältö muuttuu. Esimerkiksi lähimmäisyys painottuu nyt eri tavoin kuin 90-luvulla.

Parasta on ohjelman monipuolisuus ja runsaus. Ne ovat kirkkopäivien vahvuus, osa brändiä, ja samalla heikkous. Aina harmittaa, kun ei kaikkeen kiinnostavaa voi osallistua.

Ohjelma auttaa ymmärtämään oman ajan ilmiöitä ja näkemään eteenpäin.

Sinänsä on hyvä ajatus yhdistää erilaisia kirkon tapahtumia samaan paikkaan ja ajankohtaan, kuten nyt Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat tai ammattitapaamisia. Varjopuolena on, että se rajoittaa osallistumista varsinkin peruskirkkopäiväohjelmaan.

Kirkkopäivät on vajaata vuotta itsenäistä Suomea nuorempi asia, sillä ensimmäiset Kirkkopäivät pidettiin tammikuussa 1918 pari viikkoa ennen kansalaissodan puhkeamista. Seuraavat Kirkkopäivät ovat vuonna 2019 Jyväskylässä.

Kristuksen kirkko

Tällä kertaa kirkkopäiviin yhdistyivät Lähetysjuhlat, joka toi universaalin näkökulman Suomen sisäisen pohdinnan keskelle. Uusia lähettejä siunattiin työhön eri puolille maailmaa.

Päivät olivat ekumeeniset (kristillisten kirkon yhteyttä vaalivat), mistä osoituksena katolinen piispa Teemu Sippo saarnasi suvivirsimessussa päätöspäivänä tuomiokirkon torilla ja eri kirkkojen edustajia oli mukana muissa ohjelmissa.

Päätösmessussa liturgina toiminut arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi, että ”liitymme tässä maailmanlaajuiseen Kristuksen kirkkoon”.  Jotenkin sykähdyttävää.