Vuoden 1986 Virsikirjaan ollaan tekemässä lisävihkoa. Virsirunoilija-kirkolliskokousedustaja Anna-Mari Kaskinen esitteli lisävihkoon ehdolla olevia virsiä tänään Kirkkonummella seurakuntalaisten ja Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajien tapaamisessa. Virsiehdotuksia myös veisattiin ja hyvinä niitä pidettiin.

Virsikirjaa on uudistettu moneen kertaan sen jälkeen kun ensimmäinen suomalainen virsikirja n. vuonna 1580 painettiin. Nykyistä (v.1986) edellinen VK ilmestyi vuonna 1938 ja tässä välissä oli tehty lisävihko ja laajennusosa.

Anna-Mari Kaskinen oli itse aloitteen tekijänä nykyiseen uudistushankkeeseen ja onkin toiminut kolme vuotta töitä tehneen työryhmän vetäjänä. Lähipäivinä työryhmä luovuttaa ehdotuksensa eteenpäin. Kirkolliskokous päättänee siitä ensi vuonna.

Miksi Virsikirjaa uudistetaan? On toivottu uusia virsiä, koska kirkon toiminta on laajentunut ja ihmisten elämä kansainvälistynyt. Erityisesti lisää toivotaan lasten ja nuorten virsiä. Yhteiskunta, kieli ja kielikuvat muuttuvat, minkä tulisi näkyä myös virsikirjassa. Uskoa etsitään ja eletään todeksi eri tavalla kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Virret ovat arjen rukousta.

Uudistaminen herättää myös kritiikkiä. "Miksi vanhoja hyviä tekstejä ja sävelmiä muutetaan", on usein kuultu kysymys. Virsissä on vahva perinnesidos. Mutta virsiäkin uudistetaan, jotta nykyiset nuoret ja tulevat sukupolvet ymmärtäisivät niiden sisällön ja kokisivat ne omakseen. A-M Kaskinen sanoi uusien virsien olevan nuoremmille silta uskoon.

Nyt ei siis olla muuttamassa nykyisen Virsikirjan koostumusta eikä sen virsiä tai niiden sisältöä, vaan tehdään siihen lisävihko uusine virsineen.


Uusi ja vanha ovat jännitteessä, myös - tai pitäisikö sanoa, että varsinkin - kirkossa. Kirkkoa toimntatapoineen ja sanoineen tulisi koko ajan uudistaa, koska ympäristö, ihmisten elämänpiiri muuttuu. Vanhat kielikuvat eivät välttämättä toimi sukupolvesta toiseen. Jossain vaiheessa alkuperäinen merkitys häviää, vertauskuvat eivät toimi samalla tavalla kuin syntyaikanaan. Emme enää ymmärrä kaikkea vanhassa, vuoden 1701 virsikirjassa.

Se ei tarkoita uskon sisällön, sen ytimen muuttumista. Sitä on vaan sanoitettava uudella tavalla, jotta sen alkuperäinen sisältö ymmärrettäisiin.

"Emme etsi aikaisempien sukupolvien jalanjälkiä, vaan sitä samaa kuin hekin", muistan erään erään kokeneen papin sanoneen.

Kirkkolaiva kääntyy hitaasti. Määräenemmistösäädökset ovat kirkolliskokouksessa tiukat. Melkein asiassa kuin asiassa vaaditaan 3/4 enemmistö, jotta se tulee päätökseksi. Niinpä uudistukset tapahtuvat hitaasti ja pienin askelin. Naispappeuden toteutuminen ideasta päätökseen kesti ainakin 30 vuotta (1950-luvulta 1980-luvulle).

Kirkkonummella puhuttiinkin tänään sosiaalisen median käytöstä ja kirkon työstä verkossa. Sitäkin on tehty jo yli kymmenen vuotta, mutta vielä se on uutta.

Kirkon työ muuttuu ja on muututtava ajan myötä. Minun mielestäni muutos voisi nopeampaa, koska ympäristö muuttuu niin nopeasti. Toisaalta on otettava huomioon myös vanhemman sukupolven huoli.

Tarvitaan molempia, perinnettä ja uudistamista.