Nurmijärven seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui Vantaalle Kuninkaantien varteen viime lauantaina luotaamaan seurakunnan tulevaisuutta. Seminaarissa kuultiin lapsi-, nuoriso- ja perhetyön asiantuntijaa Jarmo Kokkosta kirkkohallituksesta ja etsittiin rakennuspuita seurakunnan uuteen strategiaan.

Kaste on lähtökohta, jossa lapsi liittyy maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon ja paikallisen seurakunnan jäseneksi. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta”, sanoo Jeesus Markuksen evankeliumissa.

Tavoitteena onkin, että kirkon jäsenet antavat kastaa syntyvät lapsensa. Mutta kastaminen on varsinkin pääkaupunkiseudulla vähentynyt, mikä huolestuttaa.

Kiinnostava oli Jarmo Kokkosen tieto, että monet päättävät jo ennen parisuhteen syntyä, että heidän lapsensa kastetaan (tai ei kasteta). Siihen siis vaikuttavat jo nuorten arvot.

Jotkut ei-kastavat vanhemmat perustelevat sitä sillä, että ”antaa lapsen aikanaan itse päättää”.  Voidaan kuitenkin ajatella, että näin vanhemmat jo päättävät lapsen puolesta. Lapsi suljetaan kirkon ulkopuolelle, mitä ei saisi tehdä kenellekään.

Kasteeseen ja ristiäisiin liittyy myös kummin tehtävien ja merkityksen vahvistaminen. Näistä on paljon tietoa saatavissa mm. kaste.fi -sivuilta. Omien sivujen lisäksi ollaan mukana esim. vauva.fi -sivuilla.

Kastejuhliin seurakunta tarjoaa jo tiloja veloituksetta, voisiko olla muutakin tukea?

****

Kirkon kasvatustyössä ajatellaan elämän olevan kasvua kaiken ikää. Ihmisen kasvua ja yhteyttä seurakuntaan ajatellaan kaarena, joka alkaa lapsena ja jatkuu läpi elämän. Mitä tämä tarkoittaa seurakunnan toiminnassa? Voisiko se olla nykyistä enemmän?

Kysymys kuuluukin, että mitä tapahtuu rippikoulun ja mahdollisen isoskoulutuksen jälkeen? ”Ennen häitä ei mitään”, vastasi eräs nuori. Yhteys saattaa katketa.

Valtuustoseminaarissa ideoitiin: nuorten vaikuttajaryhmä seurakuntaan ja moottorikerho, joista syntyi jo periaatepäätös. Toivottuja ovat myös jatko- tai aikuisripari.

Todettiin, että ”lisää toimintaa” ei ole ratkaisu. Mieluummin ”laatua” ja ”kohdentamista” toimintaan. Toiminta sinänsä ei ole itsetarkoitus, vaan sen kautta tarjotaan yhteisöllisyyttä ja vastauksia ihmisille elämän suuriin kysymyksiin.

****

Seminaarin aiheena oli seurakunnan tulevaisuus: mitkä ovat painopisteet? Taustalla on usein kysymys, miten voisi kirkon jäsenten määrän kääntää nousuun?
Kirjasin seuraavat kuusi painopistettä:

1. Perusasiat. Ei pidä unohtaa kirkon perustehtävää, evankeliumin julistamista. Siihen liitän myös toivon ja rakkauden sanoman jakamisen ja heikoimmista huolehtimisen.
Kun sanotaan, että ”ei saa unohtaa perustehtävää”, sillä usein ajatellaan jotain muuttumatonta ja vanhoja sanamuotoja. Itse sanoisin sen kysymällä: mitä perustehtävä tarkoittaa ja miten sitä sanoitetaan tämän ajan ihmisille?

2. Viestintä. Se oli seminaarin yhteinen kanta, että viestintään on satsattava ja sitä kehitettävä. Vähän auki jäi, mitä se tarkoittaa? Pelkkä usein esitetty ajatus, että viestintää on kehitettävä, ei paljoa sano. Miten saadaan kontakti ihmisiin, jotka elävät keskellä viestien tulvaa ja ruuhkavuosia?
Ainakin korostettiin monien kanavien käyttämistä, viestien kohdentamista ja ymmärrettävää kieltä. Tärkeänä pidettiin tapahtumista, monipuolisesta toiminnasta ja auttamistyöstä sekä budjettivarojen käytöstä kertomista, mutta sen lisäksi on viestittävä elämän peruskysymyksistä. Ihmiset hakevat merkityksiä elämälleen.
Voisiko sosiaalisen median viestit kohdistaa suoraan jäsenille, henkilökohtaisesti vähän ikäryhmän mukaisesti? Jospa otettaisiin palvelukseenn ”kesäsomettajia”?

3. Diakonia tärkeys eli huolehditaan heikossa asemassa olevista lähimmäisistä.

4. Yhdessä tekeminen eli tehdään yhdessä, työntekijät ja seurakuntalaiset ja eri työalat ja yhteisöt yhdessä..

5. Vapaaehtoiset eli vapaaehtoiset seurakuntalaiset kutsutaan eri tehtäviin ja kantamaan vastuuta.

6. Kirkon brändin vaaliminen.

Mieleen jäi myös toteamus, että ”hengellisen laulun laulaminen ei ole vaarallista.”