Korona on mullistanut maailman. Se aiheuttaa pelkoa ja tragedioita sekä taloudellisia ongelmia. Se on synnyttänyt rajojen paradoksin eli näennäisen ristiriitaisuuden. Samalla kun rajoja on pystytetty ja asetettu, ihmisten kanssakäyminen on muuttunut rajoista riippumattomaksi.

Siirtyminen digitaalisen viestintään ja etätyöhön on vähentänyt maantieteen merkitystä.  On paradoksi, että rajoitukset ovat tehneet kanssakäymisestämme rajattoman. Näin on käynyt, vaikka poliisi ja armeija vartioivat Suomen ulkorajoja ja Uudenmaan osalta myös sisärajaa tiukemmin kuin koskaan.

Kuntien ja seurakuntien monia verkkopalveluja voi käyttää hyväkseen asuinpaikasta riippumatta. Hyvänä puolena on, että ihmiset voivat valita haluamansa palvelun suuresta valikoimasta. Enää ei välttämättä ryhmäydytä asuinpaikan vaan kiinnostuksen mukaan.

Seurakunnat käyvät hyvästä esimerkistä. Jumalanpalveluksia, hartauksia, konsertteja ja nuorten toimintaa on tarjolla eri puolilta maata satoina versioina, eikä niihin pääsemiseksi kysytä jäsenyyttä. Ennen sellaista tarjontaa oli vähän, nyt sitä on ylen määrin.

Miinuksena on, että se ei tue paikallisen yhteisön muodostumista ja yhteisöllisyyden kokemusta ainakaan perinteisessä mielessä.  Vaikuttaako se jotenkin tilanteeseen, kun fyysisen kanssakäymisen rajoitukset poistuvat? Voisiko tämä johtaa alueellisen seurakuntarakenteen murenemiseen?

Olisiko parempi, jos ihmiset tässäkin tilanteessa käyttäisivät oman yhteisönsä palveluja, ja seuraisivat esim. oman seurakuntansa jumalanpalveluksensa striimausta? Näin hengellisen annin ohella vahvistaisi kuulumistaan omaan seurakuntaansa. No, ihmiset valitsevat.

Korona on toisaalta edistänyt lähimmistä lähimmäisistä huolen pitämistä, mutta myös paljastanut ihmisen itsekkään puolen. Uutiset kertovat, miten valtiot ryöstävät toisiltaan suojavälineitä. Siitä on yhteisvastuu ja lähimmäisyys kaukana. Siinä mielessä rajojen merkitys on korostunut. Pandemian koskee koko maailmaa, mutta se on saanut monet huolehtimaan ensisijaisesti omasta edustaan.

****

Kolme koronan herättämää kysymystä tulevaisuudelle:

  1. Miten selviämme pandemiasta? Se on nyt ykköstehtävä.
  1. Miten saamme talouden nousuun ja elämän normaalitilaan pandemian helpotettua? Aika näyttää, palaako maailma ennalleen, vai muuttuuko jotain. Joka tapauksessa nyt syntyvän velkataakan keventäminen pandemiaa edeltävälle tasolle vie noin kymmenen vuotta, kun sitä vertaa 1990-luvun ja vuoden 2008 talouskriiseihin.
  1. Miten voisimme välttää tällaiset pandemiat tulevaisuudessa? Virus on paljastanut koko ihmisyhteisön heikon kohdan. Uhka on samaa luokkaa ilmastomuutoksen kanssa, mutta se toteutuu nopeammin. Emme ainakaan taloudellisesti kestä tällaisia kriisejä kovin usein.