Tuollainen ajankohtainen ajatus tuli vastaan kirjasta Kirkas mystiikka, johon on postuumisti koottu esseisti ja pappi Juhani Rekolan (1916 - 1986) kirjoituksia.

”Papin tehtävä ei ole hoitaa virkaa vaan ihmistä.” Noin kerrotaan Slussenin sissien papin Juhani Rekolan sanoneen. Hän oli korrekti kirkkokriitikko, joka ymmärsi myös laitapuolen kulkijoita.

Tukholman suomalaisten papilla Juhani Rekolalla on yhä sanottavaa meille 2000-luvun taapertajille. Sen osoittavat hänen kirjoituksistaan julkaistut postuumit kirjat kuten tuo uusin, Heimo Hatakan toimittama Kirkas mystiikka (Kirjapaja 2019).

Erinomaisen antoisaksi osoittautui myös Rekolan ystävien Suvelan kappelissa järjestämä seminaari viime lauantaina.

****

Nuoruuden kodissani kuunneltiin aina sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen lounaalla radiosta mummini lempiohjelmaa Kirkko näinä päivinä, toimittajana Viena-Inkeri Lounela. Nyt Suvelassa kuultiin tallenne ko. ohjelmasta vuodelta 1977, jolloin Juhani Rekola sai kirkon kirjallisuuspalkinnon.

Rekola sanoi palkinnosta kiittäessään, että ”luen aina kun voin, kirjoja, joilla on jotain annettavaa”.

Rekolan intensiivisestä lukuharrastuksesta kertoi myös hänen Tukholman aikainen työkaveri Olli-Pekka Lassila: Rekolalla ei ollut autoa ja teki työmatkat aina julkisilla välineillä, jolloin oli mahdollisuus lukea kirjaa. ”Liekö se ollut ainakin yksi syy autottomuuteen?”

Rekola oli takapenkkien mies, joka ei halunnut eturiviin. Rekola näki papin tehtävänä olevan ihmisten kannattelemisen epäjärjestykseen keskellä, tehdä armo joillekin ihmisille todelliseksi.

Niin ikään työkaverina ollut Paavo Lounela muisteli, että Rekola ei käyttänyt papin pantaa. ”Hän oli sellainen läsnäolon teologi.”

****

Rekola kirjoitti paljon myös taiteesta. Niinpä seminaarissa käytiin siltä pohjalta mielenkiintoinen keskustelu, jossa oli mukana pariskunta Jaakko Löytty ja Kaija Pispa.

Muutama ajatus taiteesta: Taiteen tekeminen on tapa olla valveilla ja tunnustaa väriä. Taide on luukku, josta voi katsoa maailmaa ja nähdä jotain, jota arkisilmin ei huomaa. Taiteilijat ovat ikään kuin etuvartiossa ja raportoivat, mihin ollaan menossa.

Taide luo tai tuo esiin merkityksiä. Tekijä ei sitä aina edes huomaa. Merkitys voi kuin armon vilaus. Se vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin.

Teos ei saa olla liian valmis, sen on jätettävä tilaa kunkin omalle kokemukselle. Tavallinen ei kosketa, ensin oudolta tuntuva murtautuu läpi.

Puhuttiin myös uskon epäilyksestä: ”Etsimällä ja epäilemällä voi löytää jotain. Jos Jumala on, häntä voi myös epäillä. Niin kauan kun on kysymyksiä, voi toivoa myös vastauksia.”

Kirkko ei aina salli epäilyä, vaan katsoo sen yli. Löyttykin kertoi, miten hän sai tunnustusta ”nuorisomuusikkona” vasta täytettyään 50 vuotta. Ja yhä jotkut ovat epäluuloisia hänen laulujensa sisällön suhteen. Mutta monet ovat myös ihastuneita.

****”

Kirkas mystiikka -kirjaa vasta aloitin lukea, joten ei siitä vielä mitään. Sen voi luvata, että ¨kirjasta löytyy ajatuksia ja kommentteja monelta alalta. Osa on aikaansa sidottua, mutta sitten tuleekin vastaan jotain ajatonta, kuten tuo otsikossa oleva.