Uskoni perustuu kasteeseen, jolla minut lapsena liitettiin Nurmijärven seurakuntaan ja maailmanlaajuiseen Kristuksen kirkkoon. Siitä minulla ei tosin ole suoria omakohtaisia muistoja. Kasteen toimitti kotonamme kirkkoherra Kosti Kankainen.

Kasteen vahvisti konfirmaatio, jota edelsi rippikoulu. Rippikoulun ideana on antaa tietoa siitä, mihin uskomme. Kävin iltariparin Kaivokselassa (silloin Helsingin maalaiskunnan lähiö) seurakunnan kerhohuoneessa erään valtavan pitkän kerrosrivitalon kellarissa. Kaivokselassa ei silloin vielä ollut kirkkoa, vaan seurakunta toimi rivitalojen kellareissa.

Tuosta omasta rippikoulustani en muista juuri muuta kuin vihaisen papin, kun myöhästyin epäselvän osoitteen vuoksi ensimmäiseltä tunnilta.

Aluksi hän osoitti minulle ovea ulos, mutta antoi sitten armon käydä. Tietoa ei rippikoulusta minulle paljon kertynyt, sitä olen myöhemmin hankkinut omatoimisesti, mutta armo tuli tutuksi. Ehdin jo pelästyä, miten kerron äidille, että ”lensin ulos rippikoulusta”.

Nykyisten rippileirien uskon antavan paljon enemmän tietoa ja elämän eväitä. Ripari on kirkon menestystuote. Papitkaan eivät enää ole vihaisia ja ankaria. Itse asiassa olen esittänyt toiveen aikuisten jatkoriparista, jossa käytettäisiin nykyisiä toimintamenetelmiä.

Ensimmäiset rippileirit pidettiin muuten Nurmijärvellä 1930-luvulla kuten 100 vuotta aikaisemmin ensimmäiset pyhäkoulutkin. Pyhäkouluakin kävin Nurmiijärven vanhanseurakuntatalon yläkerrassa. Pyhäkoulusta muistan flanellot.

Uskoani vahvistivat myös mummin opettamat iltarukoukset ja Herran siunaukset. Lapsena minusta tuntui, että mummilla oli läheinen suhde yläkertaan. Ehkä häneltä – ja isältäni – olen perinyt tavan käydä sunnuntaisin kirkossa. Olen sellainen "tapakristitty".

Ei sukutaustakaan haitaksi ollut, kun suvussa oli suntioita ja seurakunnan luottamushenkilöitä monessa polvessa. Ikään kuin kasvoin kirkon sisälle, vaikka ei minulla ole ollut suuria uskoon tulon kokemuksia. Uskon vahvistuksia olen kyllä monesti kokenut.

****

Raamattu on kristinuskon tärkeä kirja, mutta ei se ole uskomme kohde. Raamattu on syntynyt kauan sitten, jolloin ihmisten elämä ja tietämys oli nykyiseen verrattuna toisenlainen.

Merkittävästi aikuisena uskoani muokkasivat Aino-Kaarina Mäkisalon ja Heikki Räisäsen ohjaamat bibliodraamat (= Raamattuun perehdytään toiminnallisin ym menetelmin), joihin osallistuin kymmenkunta kertaa. Työskentelyssä perehdyttiin myös tekstien syntyajankohdan ihmisten elämään.

Ajattelen, että Raamattu kertoo ihmisen ja Jumalan suhteesta eri aikoina. Sen teksteissä kirjoittajat yrittävät sanoittaa sellaista, mitä on vaikea sanoin kuvata. Sen vuoksi siinä on niin paljon vertauskuvia ja symbolista kieltä.

Raamattua on kunakin aikana yritetty tulkita, mitä se sen ajan ihmisille tarkoittaa. Tulkinnat vaihtelevat. Sen vuoksi ihmisten mielipiteet monista uskon asioista poikkeavat, vaikka kukin perustelee kantaansa Raamatulla. Etsimme yhdessä samaa päämäärää.

****

Puolustan avaraa kansakirkkoa, jossa seinät ovat leveällä ja katto korkealla, mutta rajaton se ei ole. Ajattelemme kirkossa eri tavoin, mutta olemme kuitenkin yhdessä. Minusta näin on hyvä. Sekakuorokin voi soida hyvin yhteen.

Uskon, että kaikki kastetut ovat tasavertaisia kirkon jäseniä. Jokainen jäsen on yhtä arvokas ja kaikille riittää tilaa. En kykene toisten uskoa arvioimaan, enkä heitä mahdollisista uskon puutteista tuomitsemaan. Omaa kristityn vaellustani on toki hyvä aika ajoin arvioida.

Kirkon pitää puolustaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa syntyperästä, ihon väristä, sukupuolesta tai vaikkapa sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Ketään ei saa syrjiä.

Kannatan uskontojen välistä dialogia (= keskustelua tai vuoropuhelua). Se edistää ymmärtämystä ja toivottavasti myös rauhaa maailmassa.

Seurakunta on yhteisö, jossa pidämme toisistamme huolta. Teot ovat parasta evankeliointia.

Paljon kristillisyydessä jää aina uskon varaan ja salaisuudeksi.