Kirkon uudistamisesta puhutaan paljon. Toiset pitävät sitä välttämättömänä, toisten mielestä on pitäydyttävä perinteissä ja vanhassa. Heidän mielestään uudistukset karkottavat jäsenet ja tuhoavat kirkon.

Ei uudistaminen olekaan itsetarkoitus, eikä kaikkea tarvitse muuttaa. Nuori ajattelija Perttu Pölönen totesi kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys, että ei kaikki muutu ja arvokkainta on se, mikä säilyy. Hän kirjoitti myös, että tärkeintä on rakkaus, vain se voi muuttaa meidät paremmiksi ihmisiksi. Hänen perusviestinsä oli, ettei tulevaisuutta tarvitse pelätä.

Toivo, armo ja rakkaus ovat kristinuskon ytimessä. Kirkolla on tärkeä tehtävä tuoda ne ihmisten elämään.

****

Miksi tarvitaan uudistuksia? Ajattelen, että kirkkoa on uudistettava, jotta kristinuskon ja kirkon alkuperäinen tarkoitus toteutuisi.

”Niin muuttuu maailma Eskoseni", kirjoitti Aleksis Kivikin Nummisuutarien Tobiaksen suuhun tämän lähettäessä poikaansa Eskoa maailmaan.

Yhteiskunta ja koko ihmisen elämänpiiri ovat muuttuneet ja hänen tietonsa lisääntyvät koko ajan. Emme voi palauttaa satojen tai tuhansien vuosien yhteiskuntaa takaisin. Meidän on elettävä tässä ajassa.

Kristinuskolla on kuitenkin yhä annettavaa. On siis etsittävä sitä, mitä se tarkoittaa nyt, ja kerrottava se nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Kirkkoa tarvitaan.

Se tarkoittaa uudistuksia toimintatavoissa ja käytetyssä kielessä. Perinne, joka ei uudistu, hiipuu tai jää kuolleeksi kirjaimeksi.

****

Tulevan kirkolliskokouskauden tehtävät pyörivät tuohon edellä olevaan kysymykseen vastaamisen parissa. Niinpä viime kaudella käsitellyn tulevaisuuspaketin linjauksia on vielä tarmokkaammin toteutettava.

Se tarkoittaa uusia toimintatapoja. Rakenteita on uudistettava. Yhteisöllisyyttä ja demokratiaa on vahvistettava. Näistä seuraa, että tullaan vähemmillä resursseilla toimeen.

On elettävä sen mukaan, mihin uskotaan ja mitä sanotaan: Kirkon on oltava ympäristön- ja ilmastonsuojelun ytimessä. On huolehdittava sukupuolten tasa-arvosta ja vähemmistöjen asemasta - myös käytännössä. Avioliittoasiassa on saatava aikaan sovintoratkaisu, jonka kanssa koko kirkko voi elää. Tehtävää on.

Jäsenet pitävät yhteyttä kirkkoonsa entistä enemmän viestinnän keinoilla. Kirkon on vastattava tähän ja kehitettävä yhä viestintäänsä. Se edellyttää myös satsauksia siihen. Se on jostain pois, koska resurssit eivät lisäänny. Sellaista toimintaa voidaan vähentää, jolle ei ole tarvetta.

Päättäjiltä tulevaisuus vaatii rohkeutta ja valmiutta uudistaa kirkkoa. Ei suin päin, mutta harkitusti. Kokemukseni kahdeksan vuoden ajalta on, että valmisteltaessa vielä kannatetaan uudistuksia, mutta kun tulee päättämisen aika, painetaan jarrua.

Uudistaminen ei tarkoita vastakkain asettumista vaan yhteisen tien etsimistä. Kun ajaudutaan tilanteeseen, jossa on pakko tehdä päätöksiä, vaihtoehtoja on vähemmän, kuin jos toimitaan ennakoiden.

On uhattu uudistusten vievän kirkon tuhoon, vaikka kristillinen kirkko aloitti juuri uudistusliikkeenä. En usko, että kirkon tulevaisuus on yksin ihmisestä kiinni, mutta meidän on tehtävä parhaamme.