Meriveisuut 9.8.2015 Hanko, otteita puheestani päätösseuroissa

Täältä Hangosta lähti runsaat sata vuotta sitten tuhansia suomalaisia siirtolaiseksi suuren meren taakse Amerikkaan. He lähtivät hakemaan parempaa elämää ja vapautta, myös pakoon köyhyyttä ja nälkää, jopa vainoa, elettiinhän Suomessa silloin niin kutsuttuja sortovuosia ennen maamme itsenäistymistä.
Amerikan siirtolaisuuden huippukausi sijoittui viidentoista vuoden ajalle viime vuosisadan alussa (1899 – 1914), jolloin muuttajia oli noin 220 000. Suurin osa heistä lähti juuri Hangon kautta, täältä kun oli aloitettu ympärivuotinen laivaliikenne.
Suomalaisten ei ehkä ollut pakko lähteä aivan hengen hädässä. He eivät lähteneet pakolaisleireistä, joissa olisi sinnitelty jo vuosia, vaan meiltä lähdettiin hakemaan parempia elämän olosuhteita.

Sata vuotta sitten puhuttiin siirtolaisista, ei pakolaisista tai turvapaikanhakijoista, kuten tänä päivänä. Pakolaisten määrä kasvaa maailmassa koko ajan. Yhä useammat kärsivät sodista ja nälästä, vainosta ja valtataisteluista. He kokevat, että ainoa mahdollisuus on lähteä pois kotiseudulta. Syyria Kongo, Eritrea ja monet muut Aasian ja Afrikan maat ovat pakolaisten lähtömaita.
Viime vuonna Välimeren yli tuli noin 220 000 pakolaista, siis sama määrä vuodessa kuin meiltä lähti 15 vuodessa! Toki lähtömaiden asukasluku on paljon suurempi. Tuhansia on lisäksi menehtynyt näillä vaarallisilla laivamatkoilla.
Välimeren pohjoisen rannan valtioilla on vaikeuksia sijoittaa suuret ihmismäärät ja EU on päättänyt jakaa heitä eteenpäin muualle Euroopan Unionin alueelle.
Välimeri on kristinuskolle tärkeä meri. Kristinusko levisi ensimmäisinä vuosisatoina sen rantoja pitkin ja saavutti ennen pitkää meidätkin. Meri erottaa, mutta se voi myös yhdistää. Suomalaiset käyvät nyt kamppailua arvojensa kanssa, miten suhtautua lisääntyvään pakolaisten määrään.

Kolmisen viikkoa sitten Helsingissä otettiin kantaa maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden puolesta Meillä on unelma –tapahtumassa. Sen tiimoilta olin mukana sosiaalisessa mediassa keskustelussa, jossa eräs osanottaja sanoi kirkon väen niin innokkaasti puolustavan maahanmuuttoa ja monikulttuurisuuttaa ajaakseen omaa etuaan. Kyse ei kirkon ole edunvalvonnasta vaan kirkon olemuksesta: Hädässä olevia ihmisiä on autettava.

On hyvä palauttaa mieleen nykyisen hyvinvoinnin keskellä, miten itse olemme saaneet hädässä apua. Esimerkkinä tästä ovat Ruotsiin lähetetyt sotalapset ja saatu talousapu eri aikoina tai muuttoliike Amerikkaan ja Ruotsiin. Tänäänkin myös suomalaisia lähtee maailmalle, opiskelun, työn tai matkailun vuoksi. Meistä tuntuisi pahalta, jos heitä siellä kohdeltaisiin huonosti.

Väkivallan pesäkkeitä on eri puolilla maailmaa, viattomat ihmiset kärsivät ja heitä surmataan. Uskonnot näyttävät liittyvän keskeisesti näihin yhteydenottoihin. Pelätään uskontojen välistä kamppailua. Harvoin uskonto kuitenkaan on varsinainen syy sotiin. Uskontoja käytetään hyväksi, kun etsitään politiikalle ja vallan halulle, jopa väkivallalle perusteluja. Se ei ole ollut kristityillekään aivan vierasta.

Uskontojen ja erilaisten kulttuurien kanssa eläminen on arkipäivää myös Suomessa ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Uskontojen välinen keskustelu on rauhantyötä. Kristityille kautta historian pakolaisuus on tuttua ja vieraanvaraisuuden tulisi olla meille ominaista. Meitä kehotetaan auttamaan, jos joku on avun tarpeessa ja meillä on mahdollisuus auttaa.

Kuulun paikalliseen kotiseurakuntaani, johon minut kasteessa liitettiin. Ajattelen, ja sen taitaa pappi kastetilaisuudessa sanoakin, että samalla kuulun myös maailmanlaajuiseen Kristuksen kirkkoon.

Kristuksen kirkko on maailmanlaajuinen.