Helsingin piispa moitti rokotuksista kieltäytyviä itsekkäiksi. Ehkä se osui arkaan paikkaan, sillä kommenttia seurasi someaggressioita ja taas piikki ylöspäin kirkosta eroamisissa.

Se ja muukin viime aikojen keskustelu herättää minussa kysymyksiä:

  1. Mikä on kirkkoon kuulumisen ja rokottamisen yhteys?
  2. Painottuuko rokotevastaisuus, ilmastonmuutoksen torjunnan vastustaminen ja ehkä vielä sukupuolivähemmistöjen vastustaminenkin samoihin piireihin? Jos, niin mikä on siinä yhdistävä tekijä?
  3. Miksi nuo edellä mainitut vastustusaiheet herättävät niin aggressiivisia tunteita?
  4. Millä perusteella ihmiset kuuluvat kirkkoon tai eroavat siitä?

Itse pidän luonnollisena kannattaa kristilliseltäkin pohjalta rokottamista = elämän ja lähimmäisten suojelemista.

Samalla tavalla on kristillistä pitää huolta ympäristöstä ja luonnosta, siihen huolenpitoon ilmastonmuutoksen torjuntakin kuuluu. Nurmijärven seurakunnassa on menossa ympäristödiplomin päivittäminen eli ympäristöohjelmaa on tehostettu entisestään.

Ja on puolustettava kaikkien ihmisten arvoa ihonväriin, sukupuoleen tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta.

****

Kirkkoon liittyminen lapsena kasteessa on lapsen vanhempien päätös. Kaste on elinikäinen, mutta tietysti kirkosta voi aikuisena erota, jos siltä tuntuu.

Eroan kirkosta! on haaste tai uhkaus, joka esitetään, kun on koettu pettymys tai kun joku kirkossa on tehnyt tai sanonut haastajan mielestä väärin.

Usein haasteen tarkoitus on saada jokin oma tavoite toteutumaan tai ainakin tuoda oma kanta esiin. ”Ellei tehdä niin tai näin, eroan kirkosta.”

Halutaan käydä ikään kuin kauppaa kirkon kanssa. Ajatellaan, että ”kirkko” tekee mitä vain saadakseen pitää jäsenen. Kirkko lainausmerkeissä, koska ei ole sellaista henkilöä kuin ”kirkko”. Edes piispa ei yksin edusta kirkkoa. Kirkko muodostuu meistä kaikista sen jäsenistä. Joutuu siis neuvottelemaan lähinnä itsensä kanssa, kuuluako vai ei.

Joskus myös kuulee, kuinka joku on vaihtanut uskontoa ja perustelee sitä. ”Tutkin monta uskontoa ja tämä tuntui omimmalta.” Ikään kuin uskonto käytäisiin ostamasta valintamyymälän hyllystä tai se valittaisiin vertailemalla samaan tapaan kuin autoa ostettaessa tai vaakuutusta ottamalla. Tai miten valitaan mukavin kuntosali. Tai mitä joku sanoo tai kirjoittaa.

Vielä 1800-luvulla oli pakko kuulua siihen kirkkoon, joka maassa oli. Uskonnonvapauslaki säädettiin vuonna 1923.

****

Minutkin on kastettu lapsena. Olen siis aina kuulunut kirkkoon, enkä ole harkinnut siitä eroamista. En ole myöskään kokenut suurta herätystä tai uudestisyntymistä, vaan koen jäsenyyden olevan olotilan. Toki suhteessani kirkkoon ja kristinuskoon on ollut erilaisia vaiheita. Usein olen halunnut, että kirkko olisi toisenlainen. Olen yrittänyt uudistaa kirkkoa luottamushenkilönä, en eroamalla siitä..

Ei se minusta tavatonta ole, jos haluaa erota kirkosta tai liittyä toiseen uskontokuntaan. Mutta ajattelen, että sen pitäisi olla pidemmän prosessin tulos, ei hetken mielijohde. Oma uskonto on olotila, jota ei voi nopeasti muuttaa.