Radio-ohjelmassa (Radio Suomen aamu) noin toissa viikolla kysyttiin kuuntelijoilta, miksi he kuuluvat kirkkoon. Hyvä kysymys sikälikin, että kirkossa (Suomen evankelis-luterilainen kirkko) on pyritty viime aikoina vahvistamaan kirkkoon kuulumisen merkitystä jäsenille.
Vallitettavasti kuulin vain osan ohjelmasta aamutoimien lomassa, joten ihmisten vastaukset jäivät pääosin kuulematta, mutta kysymys kiinnosti.
Kirkon jäseneksi tullaan edelleen yleensä, kun lapsi kastetaan toimituksessa, jota myös ristiäisiksi kutsutaan. Kirkon jäsenenä olevat vanhemmat antavat kastaa äskettäin syntyneen lapsensa. Sen takana on traditio, perinne, mutta varmaan myös syvällisempiä merkityksiä, niin uskon.
Kaste on elinikäinen. Jos eroaa myöhemmin ja liittyy uudelleen, silloin ei enää kirkon perusopin mukaan kasteta uudelleen. Jos aikuinen, jota ei lapsena ole kastettu, haluaa liittyä kirkkoon, hän käy aikuisten rippikoulun eli saa kasteopetusta.
Traditio ei enää ole niin suuri syy liittyä ja kuulua kirkkoon kuin joskus aikaisemmin, mutta edelleen varsin vahva tekijä. Nykyään yhä kysytään perusteluja kirkkoon kuulumiselle, ennen oli ja on edelleen monille itsestään selvyys.
Miksi siis pysyä kirkon jäsenenä tai liittyä aikuisena?
Usko on monille se syy. Uskon sisältö on oma lukunsa, eikä siitä tässä enempää.
Moni ehkä kuuluu tavan vuoksi. Siitä voi saada moitteen, että ”hän kuuluu kirkkoon vain tavan vuoksi”. Minusta tapakristillisyys on täysin ok. Tavan takana voi kyllä olla syvällisempiäkin perusteita, mutta ne ihminen pitää sisällään. Se voi olla salaisuus.
Yksi julki lausuttu perustelu voi olla, että ”uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”. Sitä varsinkin julkkikset käyttävät.
Moni ajattelee, että kun kirkko tekee niin paljon hyvää, haluan olen jäsen. Jäsenyyden kautta voidaan osallistua hyvän tekemiseen ja kannattaa sitä. ”Hedelmistään puu tunnetaan.”
Kuuluminen johonkin, kirkon eri ikäisille tarjoamat palvelut, toiminta ja tilaisuudet ovat myös usein mainittuja perusteita. Ehkä joku laskee myös hyötyjä suhteessa kirkollisveroon.
Voiko olla kristitty kuulumatta kirkkoon? Tai voiko olla kirkon jäsenen, vaikka ”ei uskoisi kuten kirkko opettaa?” Molempiin vastaus on kyllä. Kuka meistä on ihmisten uskoa arvioimaan.
Joskus yksittäinen tapahtuma, kirkon kannanotto tai koettu epäoikeudenmukaisuus saa eroamaan kirkosta tai ainakin uhkaamaan sillä. ”Eroan kirkosta, ellei kirkko tee tai kun kirkko teki jotain.”
Voi olla niinkin, että useimmat meistä jäsenistä emme jatkuvasti laske jäsenyyden perusteita, plussia ja miinuksia. Olemme jäseniä. Piste.
Joskus on käyty keskustelua siitä, tarvitaanko kirkkoa enemmän kuoleman vai elämän kysymyksissä. Kaiketi molemmissa.
Kristinuskossa etsitään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Mikä on elämän tarkoitus, mikä on tärkeätä, mitä tapahtuu, kun kuolemme… Kristiuskon eettinen opetus on ollut merkittävää, jos kohta kirkotkin ovat tehneet vääryyksiä.
On muistettava, että kirkko olemme kaikki jäsenet yhdessä. Joskus tuntuu, että jäsenetkin ajattelevat kirkon olevan meidän ulkopuolellamme oleva, lähinnä työntekijöiden muodostama palvelulaitos.
Me jäsenet muodostamme kirkon. Voimme vaikuttaa siihen kirkossa osallistumalla toimintaan, ottamalla kantaa ja äänestämällä seurakuntavaaleissa.
****
Radio-ohjelmassa tuli esiin jälleen kerran väärä tieto, että yritykset ja muut yhteisöt maksaisivat kirkollisveroa. Eivät maksa!
Toimittajien kirkkotietämys ei ole kovin korkea. Kun kuulija ihmetteli, miksi yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa, toimittaja vahvisti tiedon: ”Totta!” Siinä olisi voinut olla joku asiantuntija toimittajan kanssa kommentoimassa keskustelua.
Valtio kyllä tukee kirkkoa ja seurakuntia budjettivaroista maksettavalla avustuksella, jonka perusteena on mm. hautausmaiden ja vanhojen arvokkaiden rakennusten ylläpito.
Tällaisten väärinkäsitysten okaiseminen kestää näköjään useampia sukupolvia.
