Nurmijärven seurakunnan luentosarjassa luterilaisuudesta on nyt pidetty kaksi tilaisuutta. Ensin Kari Kuula kertoi luterilaisuuden opista ja toisella kerralla Laura Kajala luterilaisuuden tai yleisemmin kristinuskon ja juutalaisuuden suhteesta.

Yksin armosta?

Armo on vaikea asia. Meille on opetettu, että usko ja armo ovat lahjoja. Armoa ei voi ansaita, eikä se noudata oikeudenmukaisuuden kriteereitä. Armo tulee kuvaan mukaan vasta, kun olemme umpikujassa, eikä mitään tietä eteenpäin näytä olevan.

Armo on kristinuskon peruskiviä, jolla tarkoitetaan pelastuksen syntymistä "yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden". Jatkokysymyksenä voisi olla, tarkoittaako pelastuminen iankaikkista, kuoleman jälkeistä elämää vai voiko se tarkoittaa myös jotain tässä ajallisessa elämässä tapahtuvaa?

Voimmeko pitää armoa ansaitsemattomana ja yllättävänä ja samaan aikaan olla varmoja armon saamisesta? Osan meistä armo ja pelastuksen pohtiminen tekevät nöyräksi, kun joillakin kristityillä varmuus pelastumisesta näkyy jopa hengellisenä ylimielisyytenä.

Kristinuskon armo on mysteeri, johon uskomme. Kari Kuula sanoi, että itse kukin voi pohtia omaa uskoaan ja pelastumistaan, mutta hän varoitti arvioimasta niitä toisten kohdalta.

Vai pelastuvatko kaikki? Sitä emme voi tietää, mutta Kuulan mielestä voimme sen puolesta rukoilla.

Armon kokemuksen voimme saada niinkin, kun kykenemme itse armahtamaan (=antamaan anteeksi) meitä vastaa rikkoneelle tai kokemallamme epäoikeudenmukaisuudelle.

Kun armon saamiseen kytketään ”sidottu ratkaisuvalta”, "oppi ennalta määräytymisestä" ja "ihmisen vapaa tahto", ollaan labyrintissä, josta on vaikea löytää enää selville vesille.

Näin kävi ainakin yhdelle raamattuluentoa kuunnelleelle seurakuntalaiselle, joka luennon jälkeen – seuraavana päivänä – kysyi, ”mitä se pappi tarkoitti armolla?”.

Mieleen tuli vanhan sanonta, että ”olisin ymmärtänyt, ellet olisi sitä selittänyt”. Yksinkertainenkin asia voi muuttua monimutkaiseksi, kun sitä tarpeeksi selitetään.

Ansaitsematon armo on tulevan pyhän aiheena 12.2., joten kannattaa mennä kirkkoon kuulemaan, mitä pappi siellä armosta saarnaa.

Juutalaiskysymys

Juutalaisten ja kristittyjen suhde on ollut aina (ainakin Golgatan tapahtumien jälkeen) jännitteinen. Juutalaisvastaisuus eli antisemitismi oli jo 1500-luvulla Euroopassa yleistä eikä se ollut Lutherillekaan vierasta. Huippunsa se saavutti 1900-luvun vainoissa Saksassa ja Venäjällä sekä niiden vallassa olevilla alueilla. Antisemitismi johtui varsinkin 1900-luvulla pääosin muista kuin uskonnollisista syistä.

Mainitun jännitteen on syrjäyttänyt jännite juutalaisten ja palestiinalaisten (ja muslimien) välillä sekä miten kristityt siihen suhtautuvat. Antisemitismistä kristityt ovat siirtyneet juutalaisten ja/tai palestiinalaisten/muslimien ymmärtämiseen.

Kajalan esityksestä kävi ilmi, miten vaikea on saada rauhaa Lähi-itään. Väkivalta ja kostonkierre eivät ole ratkaisua tuoneet. Kajala näki kuitenkin toivon pilkahduksia, jotka voivat ajan myötä johtaa sovintoon. Rauhanomainen kanssakäyminen ja uskontodialogi voivat olla tie rauhaan.

Itsekseni olen pohtinut, mitä tapahtuisi, jos toinen osapuoli, ehkä rohkeampi ja viisaampi, jättäisi kerran kostamatta itseensä kohdistuvan iskun. Voisiko kostojen kierre pysähtyä?

Euroopan valtioilla on asiassa omaakin vastuusta, sillä Euroopan vallat olivat järjestämässä Palestiina asioita 1900-luvulla tavalla, joka jättivät kriisien siemenet itämään.

Luentotilaisuudessa kävi ilmi, että juutalaisen ja palestiinalaisten väliseen jännitteeseen on ainakin kahdenlaista suhtautumista seurakuntalaistenkin keskuudessa. Osan mielestä Israelin valtion tekemisiin voi suhtautua myös kriittisesti ilman, että se olisi antisemitismiä, joidenkin mielestä se olisi juuri sitä.

Toiset yrittävät ymmärtää molempia osapuolia ja toivovat sopua, toiset sijoittavat itsensä Israelin rinnalle. Edelliset eivät niinkään pidä kiistaa uskonnollisena, jälkimmäisten mielestä kyse on juuri siitä ja tällä perusteella katsovat Israelin olevan oikeassa ja heidän vaatimuksensa perusteltuja.

Siinäkin taitaa olla taustalla kysymys siitä, miten tulkitsemme Raamattua.