Uudet kirkolliskokousedustajat ja hiippakuntavaltuutetut on valittu. Tuloksia on kommentoitu perinteiseen tapaan: 1) vaalijärjestelmä on huono, 2) on vaikea tietää, kuka voitti tai kuka hävisi tai mitä ylipäätään tuloksesta voidaan päätellä.

Valittuja on yritetty sijoittaa liberaali – konservatiivi tai uudistaja – säilyttäjä -akseleille, mutta se ei ole helppoa. Monien mielestä ei edes tarpeen.

Tuloksen analysointi vaatisi lähes kremlologin kyvyt. Ehdokkaiden ja valitsijayhdistysten nimitykset ja ohjelmat vaihtelevat hiippakunnittain ja ovat varsin yleisluontoisia, joten niistä on vaikea tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, etukäteen. Kokouspaikalla Turun kristillisellä opistolla ne ehkä tulevat aikanaan näkyviksi.

Yksi keskustelunaihe vaalien tiimoilta oli isojen medioiden vähäinen kiinnostus. Totta on, että vaaleista on vaikea saada otsikkoa. Esimerkiksi "Kirkolliskokous valittiin" ei ole kovin myyvä. Itse olisi kaivannut ennakkokeskustelua kirkkoon ja vaaleihin liittyvistä aiheista, mutta sellaistakaan ei juuri käyty.

****

Kirkolliskokouksessa on nähty paljon rajoja. Niitä on vedetty hiippakunnittain, herätysliikkeittäin ja kirkollisten suuntausten, jopa poliittisten puolueiden mukaan. Rajalinjoja on mielikuvissa vahvistettu piikkilankaestein ja juoksuhaudoin.

Ne saattavat olla osin näköharhoja. Varsinkin kaupallinen media mielellään kärjistää ja yrittää löytää tai synnyttää kohuja ja konflikteja. No, rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että rajalinjoja - ja rajojen vartioita - on. Äänestystulokset ovat usein ennakoitavissa. Mutta rajat voidaan ylittää.

Espoon hiippakunnissa perustimme näitä vaaleja varten pappien ja maallikoiden vaaleihin valitsijayhdistykset, joiden lähtökohtana oli vanhojen rajalinjojen ylittäminen ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Sovimme yhteisestä ohjelmasta, johon kaikki ehdokkaat sitoutuivat. Siten oli sama, ketä valittiin. Kaikki olivat valmiita noudattamaan samaa ohjelmaa, jossa silti otettiin oikeasti kantaa ( www.toivoaon.net ).

Uusia edustajia kirkolliskokoukseen valittiin nelisen kymmentä prosenttia, joten sekin jotain tulee vaikuttamaan. Edustuspaikan uusineillakin on mahdollisuus lähteä ”puhtaalta pöydältä”. Uusi kausi on aina uusi mahdollisuus. Valitsijayhdistyksemme tunnuksen toinen osa olikin uudistuminen mahdollisuutena!

Kirkko tarvitsee uudistuksia ja erilaisten kantojen sovittelua päätöksiksi. Vuosikausien asemasodat (anteeksi nämä vähän sotilaalliset termit yllä ja tässä) eivät ole kenenkään kannalta hyviä. Kukaan ei ole yksin oikeassa, vaikka kirkon perinteessä on niin uskottu.

Uutena edustajana ajattelee, että nyt laitetaan kirkon asiat kerralla kuntoon. Näin minäkin ajattelin kahdeksan vuotta sitten, kun tulin valituksi ensimmäisen kerran kirkolliskokoukseen. Pian oppii kuitenkin hyväksymään pienetkin askeleet ja jopa iloitsemaan niistä.  Tarve olisi kuitenkin myös pidemmille askeleille, konkariaskeleille, kuten Nummisuutarin Esko sanoi.

Toivon, että uudessa kirkolliskokouksessa kykenemme ylittämään vanhoja rajalinjoja ja etsitään kirkon kannalta tarpeellisia ratkaisuja. Siihen meidät on valittu ja valtuutettu. Sen ei tarvitse olla idealismia vaan realismia.

Henkilökohtaisesti olen vaalien tulokseen tyytyväinen ja kiitollinen luottamuksesta, joka myös velvoittaa.

Tarkoitukseni on jatkaa kirkolliskokouksen toiminnasta kirjoittamista varsinkin kokousviikkojen aikana blogissani os. https://markkuja.vuodatus.net/ . Avara kansankirkko -blogissa kommentoin yleisemmin kirkon ja seurakunnan asioita os. https://avarakansankirkko.vuodatus.net/ .