perjantai, 23. huhtikuu 2021

Seurakunnat keskustelivat nuorista ja tulevaisuudesta

Kuuluuko nuorten ääni, miten lisätä seurakuntien yhteistyötä?

Espoon hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajat tapasivat torstai-iltana teamsissä eli etänä netin välityksellä. Tarkoitus oli tutustua toisiimme, vaihtaa kokemuksia ja etsiä lisää yhteistyön muotoja.

Mitä keskustelusta jäi käteen?

Tulevaisuuden pohdinta: Monissa seurakunnissa on pohdittu tulevaisuutta. On uusittu strategioita ja on perustettu tulevaisuustyöryhmiä tai pidetty tulevaisuusseminaareja. Tulevaisuuden suhteen kiinnostaa, miten seurakunnan toimintaa tulee suunnata, jotta voidaan vastata parhaiten seurakuntalaisten tarpeisiin. Yritetään lukea ajan merkkejä.

Nuorten ääni kuuluviin: Tulevaisuuden pohdinnoista seuraa, että erityisesti ollaan kiinnostuneita nuorista. Mitä seurakunta tarjoaa heille ja mitä he odottavat seurakunnalta? Eikä kyse ole vain tulevaisuudesta, vaan nuoret ovat seurakunnan jäseniä jo nyt.

Digiloikka: Kaikissa seurakunnissa on otettu digiloikkia ja sopeutettu toimintaa pandemian olosuhteisiin. Se tarkoittaa, että suuri osa toimintaa tapahtuu toistaiseksi vain etänä. Näkyvimmin tämä tarkoittaa striimattuja jumalanpalveluksia. Onko tehty tarpeeksi? Palvellaanko näin kaikkia seurakuntalaisia? Ovatko kirkot kesällä auki? Mitä näistä toimista jää jäljelle, kun pandemia hellittää otettaan?

Kiinteistöt: Seurakuntien kiinteistöjen hoito ja rakentaminen tulivat esiin useissa puheenvuoroissa. Kiinteistöjä on mieluummin liikaa kuin liian vähän. Voisiko niiden käytössä, hoidossa ja rakentamisessa tehdä yhteistyötä?

Talous: talous on onnistuttu pitämään tasapainossa, mutta tarkkana on oltava tulevina vuosina. Pandemia on vähentänyt ja lisännyt kuluja. Tiukkuus on kuitenkiin tulevaisuuden trendi.

Yhteistyö: Miten voisimme lisätä seurakuntien yhteistyötä aivan konkreettisesti? Lähinnä se voisi tapahtua ensimmäiseksi tukitoiminnoissa kuten kiinteistöasioissa ja taloudenpidossa, voisi olla yhteisiä asiantuntijoita ja palveluja. Mahdollisuuksia nähtiin myös nuorisotyössä, diakoniassa, viestinnässä, lähetystyössä … Paljon jo yhteistyötä onkin seurakuntien kesken, mutta mahdollisuuksia voisi olla enempäänkin.

Seurakuntarakenteet: Ainakin vähän halutaan keskustella myös seurakuntien rakenteellisen yhteistyön kehittämisestä tai jopa seurakuntaliitoksista? Jälkimmäistä sanaa ei kyllä tänään mainittu. Rakenteellinen yhteistyö tarkoittaisi, että ei tyydyttäisi pelkkään vapaaehtoiseen yhteistoimintaan. Niidenkin lähtökohta olisi vapaaehtoisuus, ellei koko kirkossa tehdä jotain päätöksiä. Kirkolliskokouksessa aihe on kyllä jatkuvasti esillä, kun etsitään ratkaisuja varsinkin pienten seurakuntien taloudelliseen kestämiseen.
Keskustelujen tasolla yhteistyö sujuu hyviin, mutta kun pitää alkaa käsitellä rahaa tai tehdä muutoksia rakenteisiin, itsekkyys nostaa seurakunnissakin päätään.

Seurakuntalaiset: Lähtökohtana tulisi olla seurakuntalaisten toiveet ja tarpeet. Heidän hengellinen elämänsä muuttuu ajan myötä. Mitä kristinusko heille tarkoittaa tänään?

****

Tämä oli ensimmäinen kerta tämäntapaiselle kokoontumiselle, mutta jatkostakin jo sovittiin. Muutamia aiheita kehitellään pienryhmissä ja syyskuussa kokoonnutaan koko porukalla.

Seurakunnissa on yleensä ainakin kolme luottamushenkilöpuheenjohtajaa: kirkkovaltuuston pj ja varapj sekä kirkkoneuvoston vpj. Seurakuntayhtymissä on periaatteessa samat, mutta nimikkeet ovat osin erilaiset: yhteisen kirkkovaltuuston pj ja vpj, yhteisen kirkkoneuvoston vpj sekä seurakuntaneuvostojen vpj.

Espoon hiippakunnassa tuo joukko tarkoitti noin viittäkymmentä henkilöä, joista 2/3 osallistui tapaamiseen. Puheenjohtajana toimi hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Pentti Aspila Vihdistä.

Nurmijärveltä olivat mukana Sirpa Rantala, Tuomo Hyvärinen ja Markku Jalava

 

perjantai, 5. helmikuu 2021

Sanat voivat satuttaa

Kuula case on kirkollinen tulokas keskusteluun sanojen käytöstä. Pappi Kari Kuula pohti Kirkko ja Kaupunki -median kolumnissa tammikuussa eläinten asemaa tehomaataloudessa. Kieli oli muutamassa kohdassa erityisen kärkevää, kun hän vertasi eläinten kohtelua keskitysleiriin ja saatanalliseen menoon.

Kolumnista syntyi myrsky. Maataloustuottajat loukkaantuivat, suuttuivat ja puolustautuivat – ilmeisesti erityisesti sen vuoksi, että kirjoittaja oli pappi. Tuottajien etujärjestö vaatii selitystä Espoon tuomiokapitulilta.

Myös kolumnin kirjoittajaa ja kirkkoa vastaan käytettiin jyrkkiä sanoja. Keskustelu karkasi käsistä.

Kari Kuula pyysi anteeksi ja lehti poisti kolumnin. Piispat ottivat nopeasti kantaa karjankasvattajien puolesta.

Syntyi lisää keskustelua, nyt alkuperäisen aiheen lisäksi sanavapaudesta. Aiheina olivat yhdeltä puolelta ravintoasiat, eläinten asema ja karjankasvatus sekä toisaalta sananvapaus, kirkon kanta ja teologia.

On selvää, että ihmisten ruuasta ja eläinten kohtelusta on voitava keskustella. Mutta kärkevä kielenkäyttö ja syyllistäminen loukkaavat, eikä kukaan halua olla sellaisen kohteena.

Huonosti eläimiä kohtelevat karjankasvattajat ovat Suomessa yksittäisiä tapauksia. Pääosin karjatiloilla hoidetaan eläimiä todella hyvin. Tuotantoeläimetkin ovat kuin perheenjäseniä, jotka tunnetaan nimeltä.

On perusteltua ja sallittua pohtia eläinten asemaa, eläinteologiaa ja kaikenlaisia teologisfilosofisia kysymyksiä, mutta puheet voivat karata kauemmaksi. Välillisesti voi seurata enemmän kuin vain pohtimista.

****

Luin MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan haastattelun, jossa hän kertoi karjakasvattajiin ja maatalouteen yleisemminkin kohdistuvan ilman Kuulan kolumniakin syytöksiä ja uhkauksia. Maatiloilla eletään monenlaisen maalittamisen kohteena.

Marttila kertoi karjatilojen lapsia jottetl kiusattavan tällä perusteella koulussa. Tältä pohjalta voi ymmärtää MTK:n voimakkaan reaktion.

Minäkin järkytyin Marttilan kertomista kiusaamistiedoista, sillä rakkaita lapsenlapsiani elää karjatilalla ja he menevät pian kouluun. Kiusataanko heitä siellä tällä perusteella?

Kirkossa on pitkä kovien sanojen ja oikeassa olemisen kulttuuri. Hengelliset ja opilliset kannantotot uppoavat syvälle ihmisten sieluun. Sanoista tulee tavallistakin ankarampia siinä kontekstissa, kun on kyse siitä, ”missä vietän iäisyyteni” tai ”millaisia olemme jumalan silmissä” tai kun kyse on ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. On kyse elämän perusteista. Joskus ennen puhuttiin synneistä.

Monissa seurakunnissa on vaadittu irtisanoutumista kyseisestä kolumnista. Kirkossa sanoilla loukkaaminen ei ole kovin harvinaista. Anteeksipyydettävää ja irtisanottavaa riittää, jos sille tielle lähdetään.

Kuinka monessa kirjoituksessa on esimerkiksi loukattu sukupuolivähemmistöjä ja varsinkin aikaisemmin naisia pappien sukupuolta käsiteltäessä. Silloin piispojen kannanotot ovat tulleet hitaasti jos ollenkaan ja olleet toisistaan eriäviä.

Mikä on kirkon kanta? Kukaan ei yksin, ei pappi tai edes piispa, edusta yksin kirkon kantaa. Toisaalta jokainen kirkon jäsen osaltaan edustaa sitä ja vastaa omasta kannastaan – ja sanoistaan.

 

 

torstai, 24. joulukuu 2020

Voisiko joulurauha olla pysyvä?

Joulukirje vuonna 2020

Joulurauha julistetaan tänäkin vuonna Suomen Turussa. Nyt se tehdään television välityksellä sekä virtuaalisesti tai digitaalisesti, miten vain, mutta ei torille kokoontumalla.

Turun Prinkkalan aukiolle kokoontunut väki on antanut perinteiseen tilaisuuteen läsnäolon tuntua sitä myös tv:n välityksellä seuranneille, mutta eiköhän tunne välity uudellakin tavalla. Toivottavasti rauha säilyy niin perheissä kuin suuremmissakin yhteisöissä.

Digitaalinen, virtuaalinen ja etänä ovat tämän joulun teemoja. Siinä mielessä tämä joulu on ensimmäinen, vähän kuin aikoinaan se ensimmäinen joulu, jolloin koko maailma oli verolle pantava. Nyt koko maailma on oikeasti pandemian vallassa ja ihmiset pitävät yhteyttä internetin välityksellä.

Ajattelen myös heitä, joita digi ei nyt tavoita. Ja ilman nettiä eläneitä sukupolvia. Omat vanhempani ovat kuolleet vuosia sitten, isä vuonna 2005 ja äiti vuonna 2008, siis 2000-luvulla, mutta he elivät ilman digi- ja netti-maailmaa. Heidän nuoruudessaan radio oli uutta ja minun lapsuudessani televisio teki tuloaan. Liityin Facebookin samana vuonna kun äitini kuoli.

Muistan heitä varsinkin jouluna ja sytytän kynttilän heidän haudoilleen. Muista myös edeltäneitä esivanhempiani. Joulu on sukupolvien juhla.

****

Jouluna tulee mieleen kysymys, voisiko joulurauha olla pysyvä?
Toinen joulukysymys: Onko ihminen juuri jouluna oma itsensä, ollessaan ystävällinen, toivottaessaan kaikille – ystäviä ja ”vihollisia” erottelematta – joulurauhaa ja iloa sekä muistamalla lähimmäisiä lahjoilla ja korteilla ja olemalla kiusaamatta ketään?
Vai onko jouluihminen vain poikkeus ja joulun jälkeen ihminen palaa normaaliksi? Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?

Historiasta lukiessa paha saa enemmän painoarvoa: sotia, riitoja, vallan tavoittelua keinolla millä tahansa ja monenlaista itsekyyttä ja vehkeilyä. Sitten jouluna lauletaan, etten etsi valtaa, loistoa… Tuntuu, että se ei ihmisen suhteen pidä täysin paikkaansa. Varmaan on ollut paljon hyvääkin.

Ehkä joku pohtii, onko joulu totta? En epäile sitä. Joulu on totta meissä jokaisessa. Joulun lapsi Jeesus on oikea historian henkilö, vaikka 25. joulukuuta tuskin on hänen oikea syntymäpäivänsä. Juhlan ajankohta määräytyi valon lisääntymisen ja päivän pitenemisen ajankohdaksi.

Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana tuo esiin Hänen merkityksensä. Minusta ei ole pelkkä uskon asia, että kristinusko on vaikuttanut jopa ratkaisevasti ihmisoikeuksien ja ihmiskäsityksemme kehittymiseen elettyjen vuosisatojen aikana.

Erilaiset ihmisoikeuksien julistukset perustuvat kristinuskon myötä levinneeseen käsityksen kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja vapaudesta, olkoonkin, että noita periaatteita joka päivä yhä rikotaan.

Kokonaan se ei ole johtanut hyvän voittoon ja uskontoakin on käytetty väärin.

****

Runossa Hymyilevä Apollo Eino Leino kirjoitti ihmisen elämän rakennuspuista. Kannattaa aina silloin tällöin lukea se kokonaan. Tässä on yksi, ehkä eniten siteerattu säkeistö siitä:

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

(Hymyilevä Apollo, 7. säkeistö)

Eino Leino kehotti asettamaan hyvän päällimmäiseksi: ”päivät pistän päällytysten - paremmat ja pahemmat - päällimmäiseksi paremmat" (Helkavirsissä).

Vielä yksi lainaus, Raamatun jouluevankeliumista Luukkaan mukaan:

Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

sunnuntai, 13. joulukuu 2020

Miksi kirkko on olemassa?

Helsingin seurakuntayhtymän johtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki sanoo Kirkko ja Kaupunki – lehdessä koronan pakottaneen kirkon miettimään, miksi se oikeastaan on olemassa. Kysymys on vaikea siksikin, että kirkko ei ole itse päättänyt olemassa oloaan.

Mikä on kirkon rooli, mikä erottaa sen muista toimijoista, kysyi Rintamäki. Hyvä kysymys.

Kirkko on monesti se viimeinen turva, kun kuntakaan ei enää auta. Kirkon rooli on aina korostunut hädän hetkellä. Katastrofien yhteydessä ei kukaan ole kyseenalaistanut kirkon apua.

Koronavuosi on muuttanut kirkkoa ja vienyt sen perimmäisten kysymysten äärelle.  Ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudesta ja ehkä pohtivat, mistä elämässä ja kuolemassa on kysymys. Miten minun ja läheisteni käy? Mieleen voi tulla kysymys Jumalan olemassaolosta.

Kirkko on tarjonnut apua monella tavalla, ainakin fyysiseen hätään, mutta entä hengelliseen? Onneksemme meillä on kirkko.

Kirkot on jouduttu sulkemaan, kun niitä ehkä eniten tarvittaisiin. Kirkkorakennus on ollut perinteinen turvapaikka sekä fyysisesti että henkisesti.  Meidän aikanamme se on sitä enemmän henkisesti, hiljentymisen ja rukouksen paikkana.

Hyvä, että on nopeasti siirrytty digiviestintään. Seurakuntaan voi pitää yhteyttä ja tilaisuuksia välittää netin kautta. Kirkko on jo monen taskussa.

Aikaisemmin verkkoyhteyttä ei pidetty oikeana yhteisöllisyytenä. Nyt sitä ei enää epäillä.

Mutta kaikille digi ei ole mahdollista. Miten heidät tavoitetaan ja miten he pitävät yhteyttä seurakuntaan? Tuntuu, että digihuumassa heidät olisi unohdettu.

****

Aamulla kuulin Ylen Radio Suomessa puhetta adventista. Puheessa olin kuulevinani vilahduksen kristillisestä joulusta. Radiojuontajat yleensä nykyään jotenkin häpeävät puhua joulustakaan kristillisenä juhlana, ikään kuin joulu ja kristinusko eivät juuri olisi tekemissä toistensa kanssa.

Juontaja kertoi neljän adventtikynttilän symboloivan Toivoa, Rauhaa, Rakkautta ja Iloa. Ei hullumpi sanoitus, joka sopii kyllä kristillisen sanoman sisälle. Taisi olla suora lainaus Kirkko ja Kaupunki – lehdestä.

Kirkoissa adventtia sanoitetaan vähän mutkikkaammin, tänään puhuttiin Johannes Kastajasta.

Pari päivää sitten kuulin samassa radiossa juontajan ihmettelevän postin ilmoitusta joulukorttien suuresta määrästä.  Toimittaja totesi ihmisten lähettävän joulukortteja jumalattomasti. Tarkoittiko hän, että kortteja lähetetään paljon, vai tarkoittiko hän korttien sisältöä tai tarkoitusta? Todennäköisesti hän ei tarkoittanut sillä mitään.

Jouluun liittyy paljon traditioita ja symboliikkaa. Joskus traditioiden juuret uhkaavat unohtua. Silloin niistä tyhjiä tulee sanoja tai kuvia.

Mutta valoa kohden mennään. Hyvää Lucian päivää!

torstai, 19. marraskuu 2020

Jäsenet kokevat seurakunnan monella tavalla

Nurmijärven seurakunnan kyselytutkimuksesta 2020

Nurmijärven seurakunnassa toteutettiin kuluvan vuoden alkupuolella kyselytutkimus seurakuntalaisten suhtautumisesta kirkkoon ja erityisesti seurakuntaamme, sen arvoihin, toimintaan ja viestintään. Vastaajia oli 487 aikuista ja 144 nuorta. Kyselyn toteutti Insight Oy.

Vastaajat olivat kyselytavasta johtuen seurakunnan toiminnassa jonkun verran mukana olevia. Siinä mielessä vastaajat olivat sisäpiiriä, joskaan kaikki eivät aivan aktiivisinta joukkoa.

Kysely antaa käsityksen, mitä seurakuntalaiset ajattelevat seurakunnan olevan ja mitä seurakunta heille merkitsee.

Insight on muodostanut laajaan aineistoon perustuvat segmentit ihmisten arvoista, asenteista ja elämäntavoista. Pääsegmentit ovat: irralliset, perinteelliset säilyttäjät, vastuulliset avomieliset ja turvallisuushakuiset uskolliset.

Segmenttien koot vaihtelevat

Segmenttien koot vaihtelevat paljon eri paikkakunnilla, mutta myös Nurmijärven sisällä. Lukumäärältään suurimmat ryhmät ovat perinteelliset ja vastuulliset avomieliset. Ryhmien asenteista, arvoista ja elämäntavoista on Insightillä laajat kuvaukset, mutta en nyt tässä mene niihin.

Tiiviimmin seurakuntaelämään osallistuvat uskolliset, väljimmin irralliset ja kaksi muuta ryhmää siitä väliltä.

Kyselyyn vastanneissa olivat kyselytavasta johtuen kaikkiin nurmijärveläisiin verrattuna yliedustettuna uskolliset ja aliedustettuna irralliset.

Kun suhteutetaan kyselyn vastaajat kaikkien nurmijärveläisten arvo- ja asennepohjaisiin segmentteihin, saadaan kohtalaisen hyvä arvio siitä, mitä kyselyn tulokset olisivat kaikkien nurmijärveläisten kohdalla.

Tutkimus osoittaa, että seurakuntalaisissa on eroja. Kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Myös kolme kirkkopiiriä ovat erilaisia.

Kyselyn tulokset auttavat painottamaan seurakunnan toimintaa ja viestintää tavalla, jolla tavoitetaan parhaiten seurakuntalaiset.

Mitä pidetään tärkeänä?

Tärkeänä pidettiin, että seurakunta on olemassa, siellä saa tukea elämän vaikeissa hetkissä ja voi harjoittaa uskontoa. Voidaan siis yhä puhua kansankirkosta, sen verran myönteisesti vastaajien kirjo kirkkoon suhtautuu.

Toimintamuodoista tärkeinä pidettiin kirkollisia toimituksia (kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen), diakoniaa, nuorisotyötä, rippikoulua, lapsi- ja perhetyötä sekä perheneuvontaa.

Ei niin tärkeitä olivat vastaajien mielestä (vastaukset hajaantuivat) jumalanpalvelukset, lähetystyö, raamattupiirit ja ehkä yllättäen myös vapaaehtoistyön tekeminen. Seurakuntalaisten saaminen näihin mukaan on haasteellista ja edellyttää uudenlaista lähestymistä.

Jumalanpalveluksen (kirkossa sunnuntaisin) sanotaan olevan seurakuntaelämän keskus, mutta vain uskolliset käyvät kirkossa säännöllisesti.

Yksi tulos on, että kirkon tulee ottaa kantaa myöös yhteiskunnallisiin epäkohtiin/ihmisten arjen kysymyksiin, eikä keskittyä vain hengellisiin asioihin.

Seurakunnassa palvellaan

Riviseurakuntalainen kokee seurakunnan enemmän palvelevana kuin hengellisenä yhteisönä. Tuossa voi olla takana kaksi tekijää: 1) palveluhan on itse asiassa kristillistä ja hengellistä toimintaa, ja 2) sanan ’hengellinen’ sisältö ei avaudu kaikille.

Hengellisyys ja kristillisyys tarkoittavat eri ihmisille eri asioita, vaikka pohjimmiltaan olisi kyse samasta.

Selkeästi hengellisiin kysymyksiin ei oikein osata vastata, samoin luterilaisuus ei paljon merkitse tai sitä ei tunneta. Sielunhoitokin on sanana vieras. Asioita sanoitetaan eri tavoin.

Heikompiosaisten auttamista (kirkossa puhutaan diakoniasta) pidetään tärkeänä ja sitä kannatetaan laajasti myös seurakunnan toiminnassa.

Yksi esimerkki arvokysymyksistä: Samaa sukupuolta olevien avioliiton kirkollinen siunaus jakoi selvimmin aikuisten mielipiteet, oltiin joko puolesta tai vastaan.

Avioliittokysymys on nuorten keskuudessa jo ratkaistu, se ei jaa mielipiteitä. Nuorten vastauksista kävi ilmi, että kaverit ovat tärkeitä.

Lähtökohtana toiminnan suunnittelussa tulisi olla seurakuntalaisten odotukset ja tarpeet, ei työntekijöiden tai työalojen tärkeänä pitämät asiat?

Viestinnässä lehdet ja netti tasoissa

Seurakunnan viestinnässä paperilehdet ja netti ovat jo tasoissa. Oma lehti Seurakuntaviesti, paikallislehti Nurmijärven Uutiset sekä nettisivut ja sosiaalinen media olivat kaikki yhtä tärkeitä. Kirjeitä tai sähköposteja kotiin ei kannatettu, ilmoitustaululla on merkitystä lähiviestinnässä.

Seurakunnan nettisivulla käydään satunnaisesti, ehkä lähinnä silloin, kun haetaan jotain tietoa kuten tapahtumia tai yhteystietoja? Nuorten seurakunnallisessakin viestinnässä netti ja Instagram hallitsevat.

Sukupolvien välinen murros

Kirkon uusi strategia Ovet auki haastaa käyttämään uusia toimintatapoja:
”Yksilöllistyminen, eriarvoisuuden kasvaminen ja ihmisten turvattomuus haastavat kirkon löytämään ja käyttämään uusia toimintatapoja. Samalla aikansa eläneistä toiminnoista pitää olla valmis luopumaan. Pitää käyttää kieltä, jota ihmiset ymmärtävät.”

”Strategiatyöskentelyn aikana nousi vahvasti esiin, että kirkon uskottavuus mitataan arkisilla teoilla.”

Nurmijärven seurakunnan kyselytutkimus kertoi samasta ilmiöstä kuin koko kirkon nelivuotiskertomus:
”Suomalaisten uskonnollisuudessa ja suhteessa kirkkoon on meneillään sukupolvien välinen murros. Tämä ilmenee erityisesti milleniaalien ja sitä nuorempien sukupolvien uskontosuhteessa. He arvioivat kriittisesti jäsenyyttään ja irtaantuvat perinteisistä uskonnonharjoittamisen tavoista.”

Ps. Kyselyn tuloksia on jo esitelty luottamushenkilöille ja esimiehille. Kirkkoneuvosto käsitteli niitä viime tiistaina.