keskiviikko, 16. lokakuu 2019

”Marssiminen samassa tahdissa johtaa kasarmiin, vankilaan tai sotaan.”

Tuollainen ajankohtainen ajatus tuli vastaan kirjasta Kirkas mystiikka, johon on postuumisti koottu esseisti ja pappi Juhani Rekolan (1916 - 1986) kirjoituksia.

”Papin tehtävä ei ole hoitaa virkaa vaan ihmistä.” Noin kerrotaan Slussenin sissien papin Juhani Rekolan sanoneen. Hän oli korrekti kirkkokriitikko, joka ymmärsi myös laitapuolen kulkijoita.

Tukholman suomalaisten papilla Juhani Rekolalla on yhä sanottavaa meille 2000-luvun taapertajille. Sen osoittavat hänen kirjoituksistaan julkaistut postuumit kirjat kuten tuo uusin, Heimo Hatakan toimittama Kirkas mystiikka (Kirjapaja 2019).

Erinomaisen antoisaksi osoittautui myös Rekolan ystävien Suvelan kappelissa järjestämä seminaari viime lauantaina.

****

Nuoruuden kodissani kuunneltiin aina sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen lounaalla radiosta mummini lempiohjelmaa Kirkko näinä päivinä, toimittajana Viena-Inkeri Lounela. Nyt Suvelassa kuultiin tallenne ko. ohjelmasta vuodelta 1977, jolloin Juhani Rekola sai kirkon kirjallisuuspalkinnon.

Rekola sanoi palkinnosta kiittäessään, että ”luen aina kun voin, kirjoja, joilla on jotain annettavaa”.

Rekolan intensiivisestä lukuharrastuksesta kertoi myös hänen Tukholman aikainen työkaveri Olli-Pekka Lassila: Rekolalla ei ollut autoa ja teki työmatkat aina julkisilla välineillä, jolloin oli mahdollisuus lukea kirjaa. ”Liekö se ollut ainakin yksi syy autottomuuteen?”

Rekola oli takapenkkien mies, joka ei halunnut eturiviin. Rekola näki papin tehtävänä olevan ihmisten kannattelemisen epäjärjestykseen keskellä, tehdä armo joillekin ihmisille todelliseksi.

Niin ikään työkaverina ollut Paavo Lounela muisteli, että Rekola ei käyttänyt papin pantaa. ”Hän oli sellainen läsnäolon teologi.”

****

Rekola kirjoitti paljon myös taiteesta. Niinpä seminaarissa käytiin siltä pohjalta mielenkiintoinen keskustelu, jossa oli mukana pariskunta Jaakko Löytty ja Kaija Pispa.

Muutama ajatus taiteesta: Taiteen tekeminen on tapa olla valveilla ja tunnustaa väriä. Taide on luukku, josta voi katsoa maailmaa ja nähdä jotain, jota arkisilmin ei huomaa. Taiteilijat ovat ikään kuin etuvartiossa ja raportoivat, mihin ollaan menossa.

Taide luo tai tuo esiin merkityksiä. Tekijä ei sitä aina edes huomaa. Merkitys voi kuin armon vilaus. Se vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin.

Teos ei saa olla liian valmis, sen on jätettävä tilaa kunkin omalle kokemukselle. Tavallinen ei kosketa, ensin oudolta tuntuva murtautuu läpi.

Puhuttiin myös uskon epäilyksestä: ”Etsimällä ja epäilemällä voi löytää jotain. Jos Jumala on, häntä voi myös epäillä. Niin kauan kun on kysymyksiä, voi toivoa myös vastauksia.”

Kirkko ei aina salli epäilyä, vaan katsoo sen yli. Löyttykin kertoi, miten hän sai tunnustusta ”nuorisomuusikkona” vasta täytettyään 50 vuotta. Ja yhä jotkut ovat epäluuloisia hänen laulujensa sisällön suhteen. Mutta monet ovat myös ihastuneita.

****”

Kirkas mystiikka -kirjaa vasta aloitin lukea, joten ei siitä vielä mitään. Sen voi luvata, että ¨kirjasta löytyy ajatuksia ja kommentteja monelta alalta. Osa on aikaansa sidottua, mutta sitten tuleekin vastaan jotain ajatonta, kuten tuo otsikossa oleva.

maanantai, 23. syyskuu 2019

Paha kirkko?

Ainakin julkisuudessa käydään aika ajoin ryöpsähtelevää keskustelua, jossa vastustetaan kirkkoa, kristinuskoa tai laajemminkin uskontoja. Kirkon sanoma ja teot eivät saisi näkyä tai olla läsnä ihmisten keskuudessa. No, se on onneksi – tai toivottavasti vain vähemmistön kanta, mutta ihmettelen tuon vastustamisen kiihkeyttä. Se tuntuu tulevan jostain syvältä sielun syövereistä.

Ajattelen nyt erityisesti Suomen ev.lut. kirkkoa. Miksi osa ihmisiä vastustaa sitä? Siis, vaikka eivät itse ole sen jäseniä ja eivät halua osallistua sen toimintaan, yritetään toimia niin, etteivät muutkaan osallistuisi tai kuulisi siitä mitään. Kirkko halutaan pois lasten kasvatuksesta, koulusta ja julkisesta tilasta. Joskus vastustus on jopa aggressiivista.

Kirkon vastustajien puheista päätellen kirkko, sen sanoma ja läsnäolo on pahasta lapsille ja aikuisille. Jos ei usko Jumalan olemassa oloon, miksi puhe hänestä tai rukous on pahasta? Vai uskotaanko silti Häneen?

Kirkon sanomahan on hyvä: lähimmäisenrakkautta, rauhaa, sovintoa, armoa ja toivoa. Niitähän kirkko pyrkii edistämään ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa. Kirkko auttaa hädässä olevia paitsi henkisesti myös aivan fyysisesti. Lapsille pyritään opettamaan hyviä elämänarvoja, siis että ei väkivaltaa ja kiusaamista ym.

Ihmisoikeudet, heikoimmista huolehtiminen ja sosiaalinen vastuu, tasa-aro ja monet nyt ihanteina pidetyt arvot ovat kristinuskosta lähteviä.

Onko niin, että pahassa maailmassa hyvä herättää aggressioita, kontrasti on liian jyrkkä, vai miksi hyvää ei saisi edistää?

En ole huomannut, että esim. väkivaltapelejä tai -elokuvia haluttaisiin kieltää samalla tavalla kuin uskontoa. Päinvastoin.

’Jeesus’ -sana saa joidenkin karvat pystyyn, mutta julkisuudessa viljellään kilpaa v:llä alkavaa ja erilaisia toisia halventavia kirosanoja. Ne tarttuvat sieltä puhekieleen ja edistävät huonoa käytöstä – saavat aikaan pahaa.

Myönnän, että uskontojen nimissä on tehty myös paljon väärin. Uskontoa voidaan käyttää vallan välineenä ja sillä sidotaan ihmisiä vasten heidän tahtoaan tai jopa pakotetaan pahoihin tekoihin. Mutta tuo ei koske varsinaisesti meidän kansankirkkoamme.

Myönnän ja valitan, että myös kirkossa on ongelmia ja vajavaisuutta, kuten kaikessa ihmisten toiminnassa. Ihmisiä saatetaan kiusata, syrjiä ja erotella, mutta se ei ole toiminnan ydintä. Kyse on ihmisten virheistä. Kirkossakin ollaan eri mieltä siitä, miten pitäisi asioita hoitaa.

No, tiedämme että ”hedelmistään puu tunnetaan”. Hedelmiä on makeita ja happamia, raakoja ja kypsiä. Voimme valita maun mukaan.

lauantai, 7. syyskuu 2019

#kestävästi teemana Kirkon viestintäpäivillä

Kirkon vuotuiset viestintäpäivät, järjestyksessään 51. kerta, pidettiin Tikkurilassa Vantaalla. Viestintäpäivillä katsotaan eteenpäin; mihin suuntaan viestintä – ja kirkko, on menossa, mitä kirkon viestinnässä nyt pitäisi ja miten se tehdään. Siellä tutustuu myös aina uusiin työvälineisiin ja saa innostua viestinnän gurujen puheista.

Kestävästi-teema liittyi tietysti kierrättämisen ja muihin ympäristöteemoihin. Ehkä kestävään elämäänkin.

Tavoitteellisuus oli toinen päivät läpäissyt aihe: on asetettava tavoitteet viestinnälle ja mitattava niiden saavuttamista.

Piispa: Pelataan samaan maaliin

Päivät avannut piispa Teemu Laajasalo kehotti pelaamaan palloa samaan maaliin. Ei aivan ainutlaatuinen ajatus, mutta aina muistuttamisen arvoinen.

Piispa kiinnitti huomiota kirkon isoon viestintäpanostukseen. Päiville osallistui n. 280 viestinnän parissa työskentelevää kirkon työntekijää ja muuta toimijaa. Hän laski sen tarkoittavan taloudellisena panostuksena palkkana yhteen laskien 12 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin parinkin suuren viestintätoimiston liikevaihto yhteensä.

Panostus on siis suuri, joten tulostakin on tultava.

Miksi kirkko viestii?

Vähän sikäli tyhmä kysymys, että kristillinen kirkkohan syntyi viestinnän vuoksi ja on viesti. Olemme sanan kirkko. Joka pyhä kirkoissa saarnataan eli välitetään viestiä. Kirkko kertoo Jeesuksesta, hengellisesti ilmaisten.

Käytännössä kirkko haluaa edistää sanomansa tuntemista ja tuloa todeksi maailmassa. Se myös kutsuu toimintaansa ja tapahtumiin ihmisiä.

Vantaalla sanotaan, että ”Uskon asialla, Rakkauden tekoja”.

Professori: Ihminen kaipaa elämälle tarkoitusta

Professori Arto O. Salonen käsitteli maailman tilaa rakkauden näkökulmasta. Vain rakkaus on kestävää, siis rakkaus ihmisiä ja luontoa kohtaan. Rakkaus voimaannuttaa.

Hän piti Suomea monilla mittareilla maailman parhaana maana, mihin nähden on kumma, että on niin paljon masennusta, työkyvyttömyyttä yms. Jossain mättää.

”Tarvitsemme elämälle tarkoituksen”, Salonen kiteytti. Mutta tarkoituksen tunteminen ei ole helppoa, kun perustarpeet on niin hyvin tyydytetty.

”Elintason mittaamisesta pitää päästä elämän tason arvioimiseen.” Salosen puhe oli täynnä aforistisia lauseita, kuten että ”sivistys on sitoutumista hyvään ja paremman näkemiseen”.

”Onnistuminen on sitä, että saa ympärillä olevat loistamaan”, oli oikea helmi. Yleensä onnistumisesta ajatellaan päinvastoin.

Someguru: Keskustele ja kommunikoi

Someasiantuntija Ville Kormilainen puhui sosiaalisessa mediassa olemisesta tuttuja asioita, joista kuitenkin pitää aina muistuttaa: Tee strategia, aseta tavoitteet, kohdista ja valitse oikeat kanavat sekä mittaa tuloksia. Jos näin ei tee, kaikki touhuaminen menee hukkaan.

Strategian yhtenä kohtana on ihmisten kohtaaminen. ”Muistakaa vastata ihmisten kommentteihin. Osallistukaa keskusteluun”, kehotti guru.

Kuolema mediassa

Kuolemaan liittyy tärkeitä rituaaleja, joita käsitteli viestintäguru Johanna Sumiala. Kuolema on yksityistetty, mutta se askarruttaa ihmisiä. Suru näkyy mediassa, myös sosiaalisessa mediassa. Rituaalit ovat osa suremista ja luopumista. Ne antavat turvaa, luovat järjestystä ja jatkuvuutta.

Juurihoitoa

Vaikuttava oli vierailu Vantaan kaupungin ja seurakuntien ylläpitämässä Hävikkiterminaalissa. Sen tavoitteena on Hukaton Vantaa, jotta ”kukaan tai mikään ei menisi hukkaan”. Söimme siellä maukkaan päivällisen yhteisestä pöydästä.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen puhui kauniisti kaupungin ja seurakuntien tuloksellisesta yhteistyöstä ihmisten parhaaksi.

Tekee mieli vielä todeta, että kotiseurakuntani Nurmijärvi oli vuoteen 1580 (tai 1604) osa Helsingin pitäjän seurakuntaa (nykyinen Vantaa). Ja minä pääsin ripille Helsingin pitäjän kirkossa - paljon myöhemmin. Siis juurihoitoa monella tavalla.

 

perjantai, 30. elokuu 2019

Sanat ja teot, partiossa ja kirkossa?

Kotimaa-lehdessä on viime numeroissa keskusteltu paljon partioliikkeen ja kirkon/seurakuntien suhteesta. Kriitikoiden mielestä kirkko ja kristillisyys eivät näy tarpeeksi partioliikkeen ohjelmissa ja ehkei toiminnassakaan.

Vähän samanlaista keskustelua on käyty vuosikymmenten aikana kirkon nuorisotoiminnasta. Kyse on hengellisyyden harjoittamisen tavasta ja määrästä. Sama kysymys itse asiassa läpäisee koko kirkon. Toiset puhuvat paljon uskostaan ja pitävät ulkoisia tunnuksia tärkeinä, toiset elävät uskoaan todeksi. Kumpi on tärkeämpää: sanat vai teot?

Partio ei ole kirkon ja seurakuntien nuorisotoiminnan osa, ehkei edes suora jatke. Seurakunnat tukevat partioliikettä, koska partio edustaa ja edistää kristillisiä hyveitä: Pidetään toisistaan ja varsinkin heikommista huolta, vahvistetaan yhteisöllisyyttä, edistetään rauhaa, vaalitaan luonnonrakkautta ja hyväksytään erilaisuus. Partiossa ollaan tasa-arvoisia, ei kysytä titteleitä eikä uskon määrää.

Partioliike toteuttaa käytännössä kristinuskoa, mutta puhuu siitä vähemmän. Partiossa myös kunnioitetaan muidenkin pyhiä asioita ja toimitaan yhdessä eri uskontoja harjoittavien kanssa.

Jos vaaditaan partiota tiiviimmin kirkon toiminnan sisälle, suljetaan monia ulkopuolelle. Se olisi väärin ja tyhmää myös kirkon kannalta.

Sanotaan, että ”hedelmistään puu tunnetaan”. Arvostan partiolaisia.
 

Ps. blokin kirjoittaja on nuorena ollut lippukunnan jäsen ja vartionjohtaja.

lauantai, 13. heinäkuu 2019

Pyhiin vaellus – matka herättäjäjuhlille Nivalaan

Eurooppalaisittain tunnetuin pyhiinvaellus lienee vaellus Santiago de Compostelaan. Ei tarvitse kuitenkaan välttämättä lähteä Espanjaan tekemään vaikuttavaa mielen matkaa, sellaiseksi käy myös vaikkapa käynti vuosittaisilla herättäjäjuhlilla, varsinkin jos juhlat pidetään vähän kauempana kotoa kuten tänä kesänä – Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Matkustin seitsemän tuntia junalla Nivalaan useiden maakuntien läpi. Menomatkalla luin Joel Haahtelan kirjan Mistä maailmat alkavat. Se oli sopivaa henkistä lämmittelyä.

Ensimmäiset herättäjäjuhlat pidettiin Nivalassa 125 vuotta sitten ja juhlat olivat siellä nyt kahdeksannen kerran. Oltiin herännäisyyden ydinalueilla.

Oulun piispa Jukka Keskitalon aiheena lauantain raamattutunnilla olikin juuri pyhiinvaellus. Hän kertoi Raamatun pyhiinvaeltajista Abrahamista alkaen. Keskitalo sanoi myös herättäjäjuhlille tulleen väen olevan pyhiinvaeltajia.

Ajatuksemme menivät piispan kanssa yhteen, sillä matkaa suunnitellessani mieleeni tuli juuri pyhiinvaellus. Sanalla tarkoitetaan hengellistä matkaa johonkin paikkaan. Kristityn Jaakobin Santiagon matkan ohella tunnettuja ovat islamin matkat Mekkaan, jollainen kunnon muslimin on tehtävä ainakin kerran elämässään.

****

Miksi tuhannet ihmiset kokoontuvat kerran kesässä herättäjäjuhlille. Siitä on tullut tapa, jota on vaikea jättää noudattamatta. Puheiden ja virsien vuoropuhelu, tunnelma ja ilmapiiri, tuttujen tapaaminen ja eri paikkakuntiin tutustuminen sekä jo matka sinänsä ovat vetovoimatekijöitä. Myös oheisohjelmat seurakentän lisäksi kiinnostavat. Tänä vuonna osallistuin hevimessuun, urku- ja gospelkonsertteihin ja kuuntelin esitystä paikallishistoriasta. Järjestäjien innostus ja talkoohenki tekevät aina vaikutuksen, Nivalassa siitä täysi kymppi.

Eri vuosina omasta mielentilastaan johtuen juhlat kokee eri tavoin.

Monille se on suku- ja perhejatkumo. Nivalassakin moni seurapuhe alkoi kertomuksella siitä, kuinka isovanhempien kanssa oli juhlilla käyty ensimmäisen kerran jo lapsena. Körtiksi siis synnytään.

Joskus se ärsytti ja tuntui ulkopuoliselta, kun itsellä ei sellaista taustaa ollut. Sukutaustani on yleiskirkollinen, herätysliikeneutraali. Isoäitini tosin ymmärtääkseni oli raamattuopistolainen.

Viimeistään Nivalassa tajusin, että suku- ja perheyhteys ovat voimavaroja, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Haaste on meidän eikörtiksisyntyneiden liittyminen mukaan, sillä körttiläisyydellä on annettavaa kaikille. Minä liityin mukaan 90-luvulla (Kouvola 1997) ystävien kutsumana, eivätkä lapseni ole käyneet mukanani juhlilla. Ehkä hekin joskus omin päin.

****

Mitä herännäisyys eli körttiläisyys on? Herännäisyys on yksi viidestä evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeestä. Se syntyi Paavo Ruotsalaisen ympärille 1800-luvun alkupuolella.

Olin vuosia sitten Lahden herättäjäjuhlille (vuonna 2007) kirjoittamassa Körttisanakirjaa (https://www.h-y.fi/herannaisyys/korttisanakirja.html). Siinä todetaan, että heränneille on tunnusomaista omaa uskoa epäilevä ja uskolla ylpeilyä karttava henki, jossa ihmisen omat keinot ja voimat ovat kokonaan riittämättömät ja usko on Jumalan lahja. Ollaan kyselevällä ja aralla mielellä.

Herännäisyyden vahvimpia alueita ovat Pohjanmaa ja Pohjois-Savo, mutta körtin voi tavata etelämpänäkin. ”Monet ovat tietämättään körttejä” ja ”meissä kaikissa on vähän körttiä”, todetaan Körttisanakirjassa.

Herättäjäjuhlat eivät ole herätysjuhla, jonka virheen asiaa tuntemattomat toimittajat usein tekevät.

Vuosikymmenten aikana on körttiläisyydenkin luonne muuttunut. Välillä uskon tulkinta on ollut tiukkaa tai kansallismielistä, nyt ollaan liberaaleja ja kansainvälisiä. Nivalan juhlien tunnus oli Armossa avarassa.