sunnuntai, 19. tammikuu 2020

Kirkossa paljon hyvää, mutta myös petrattavaa

Kirkossa on paljon hyvää ja muuttumatonta, mutta myös paljon petrattavaa. Siksi haluan tehdä työtä kirkon luottamushenkilönä.

Kirkon on elettävä ajassa. Se tarkoittaa, että kirkkoa on koko ajan uudistettava, jotta sen alkuperäinen tarkoitus toteutuisi. On puhuttava ymmärrettävää kieltä. Toimintatapoja on muutettava, koska ihmisten elämäntavat muuttuvat.

Ajattelen, että ihmisen hengellisyys ei ole vähentynyt, mutta sitä sanoitetaan eri tavoin, kuin aikaisempien sukupolvien aikana. Ihmiset etsivät vastauksia samoihin kysymyksiin kuin esi-isämme tai vaikkapa Raamatun syntyajan ihmiset. Mikä on elämän tarkoitus? Syntyminen, kuoleminen? Mitä on hyvä elämä? Miksi pahuutta on niin paljon? Mitä on tämän kaiken takana?

Meidän on tultava toimeen toistemme kanssa ja välitettävä enemmän toisistamme. On etsittävä sovintoratkaisuja kirkkoa jakaviin näkemyksiin. Vietämme ykseyden rukousviikkoa. Ykseys tarkoittaa yhteen kuulumista, mutta ei yksimielisyyttä.

Kirkossa on katsottava lähelle ja kauas. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme kirkko on yhteisöä koossa pitävä voima. Arkkipiispa Tapio Luoma on sanonut, että ei erilaisuus ole kirkossa ongelma, vaan erilaisuuden kanssa toimeen tuleminen.

Parannettavaa on suvaitsevaisuudessa. Kirkossa on hyväksyttävä erilaisuus ja jokainen ihminen riippumatta hänen syntyperästään tai vaikkapa sukupuoli-identiteetistään. Kenenkään uskon määrää tai laatua emme voi mitata. Kipuilkaamme mieluummin oman uskomme kanssa.

On vahvistettava jäsendemokratiaa, koko kirkossa. Ajattelen, että kirkko kasvaa seurakuntalaisista, alhaalta ylöspäin, jos sitä ajattelee organisaatiokaaviona. On lisättävä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Kannatan esimerkiksi netin kautta toimitettavia vaaleja ja suoraa jäsenvaalia kirkolliskokouksen valintaan. Minusta demokratia sopii hyvin myös seurakuntaan. Vaalien kehittämistä jarruttaa joidenkin pelko, että ”tulos voisi silloin olla millainen tahansa”, kuten nykytapaa kerran perusteltiin.

On pidettävä huoli taloudesta, jotta rahat riittävät laadukkaan toiminnan järjestämiseen. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että hallintoa on kevennettävä. Lausetta käytetään paljon, mutta sitä on toteutettava niin isoissa rakenneratkaisuissa kuin monissa pienemmissä päätöksissä.

On edelleen kehitettävä viestintää ja käytettävä kaikkia kanavia sekä lisättävä sähköisiä palveluja.

On paljon asioita, joiden petraaminen on kiinni meidän päätöksistämme omassa seurakunnassamme. Mutta paljon riippuu myös koko kirkon päätöksistä. Sen vuoksi pyrin maallikkoedustajaksi kirkolliskokoukseen, kirkon eduskuntaan. Olen siellä ajanut näitä samoja tavoitteita.

Armo ja toivo ovat kirkon asia.

torstai, 9. tammikuu 2020

Älkää mukautuko vaan uudistukaa

Sain viime sunnuntaina palvella kotikirkossani kirkkoväärtinä eli maallikkoavustajana ja sain luettavakseni toisen lukukappaleen, jona luetaan Paavalin kirjeitä. Tällä kertaa teksti oli Roomalaiskirjeen luvun 12 alusta.

Luvun toisessa jakeessa Paavali kirjoittaa: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

Olen kuullut siitä usein lainatun ensimmäistä lausetta ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon”, jolla on perusteltu muutosten ja uudistusten vastustamista. Uudistukset on katsottu mukautumiseksi ”tämän maailman menoon”.

Paavali kuitenkin jatkaa: ”vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

Vaikuttaa siltä, että Paavali on pitänyt paikallaan pysymistä ”mukautumisena tämän maailman menoon”. Sen sijaan hän kehottaa meitä muuttumaan sekä uudistumaan mieleltämme, niin että osaamme arvioida, mikä on Jumalan tahto ja mikä on hyvää ja hänen mielensä mukaista.

Kirjeessä (jota monet pitävät Paavalin merkittävimpänä) on paljon ajatuksia herättäviä ohjeita toimia hyvän ja pahan välillä. ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.”

Lohdullista on sekin, että Paavali varoittaa meitä ajattelemasta itsestämme liikoja: ”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.”

Paavalin teksti on tässä kirjeessä selkeää, maallikolle ymmärrettävää ja tässäkin maailman ajassa ajankohtaista. Se ei poista sitä, että aikamme ihmiset saattavat tehdä käsittämättömiä tekoja. Tuntuu, että pahalla on paljon puolustajia.

Apostoli Paavali (Paulus, Saulus) eli n. 3 - 64. Roomalaiskirjeen hänen on arvioitu kirjoittaneen 50-luvulla.

 

 

 

maanantai, 6. tammikuu 2020

Tietäjät seurasivat tähteä

Tähden seuraaminen on kiehtova elämänohje

Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Sittemmin monia muunnoksia saanut kertomus ’kolmesta itämaan tietäjästä’, ’kolmesta kuninkaasta’ tai ’idän viisaista’, jotka tähteä seuraten löysivät Jeesus-lapsen Juudean Betlehemistä, on tunnetuimpia kohtia Raamatussa.

Evankeliumista saa käsityksen, että tietäjät tulivat kaukaa ja olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä kertoo, että joulun sanoma ja Kristus kuuluvat kaikille kansoille, koko maailmalle.

Evankeliumin mukaan tietäjät kumarsivat lasta ja antoivat hänelle kalliita lahjoja. Sen jälkeen he palasivat omaan maahansa, ja voisi olettaa, että he kertoivat siellä Jeesus-lapsen syntymästä. Loppiaisesta onkin tullut kirkon lähetyspyhä.

Raamatussa tietäjistä puhutaan vain Matteuksen evankeliumin alussa, ei mainita heidän lukumääräänsä, kerrotaan vain ”idästä tulleista tietäjistä”. Eräässä kertomuksessa tietäjiä olikin neljä. Tuo neljäs tietäjä etsi Jeesus-lasta toista reittiä. Sillä reitillä häntä vastaan tuli monia avuntarvitsijoita. Kuka oli loukkaantunut tai sairastunut, kuka rahallisen avun tarpeessa tai muuten hädässä.

Tietäjä jäi avustamaan heitä, jolloin hänen aikataulunsa viivästyi sekä matkakassansa ja Jeesukselle varattu lahja kuluivat siihen.  Hän löysi Jeesuksen noissa apua tarvitsevissa ihmisissä, vaikka ei itse Häntä ilmeisesti tunnistanut.

Loppiaisessa törmäsivät viime vuosisadan lopulla kirkollinen perinne ja maallisen elämän pyrkimykset, kun loppiaista vuosina 1973–1991 työmarkkinajärjestöjen vaatimuksesta, osana tulopoliittista sopimusta, vietettiin aina lauantaina 6. tammikuuta jälkeen.

Sittemmin loppiainen palasi nykyiselle paikalleen kirkolliskokouksen esittämänä ja eduskunnan päättämänä. Presidentti Mauno Kovisto tosin vielä siirsi lain voimaantuloa viidellä vuodella, mihin presidentin silloiset valtaoikeudet antoivat mahdollisuuden. Mikä lie ollut Koiviston motiivi?

Vuonna 2015 yhteiskunnan viisaat kävivät jälleen loppiaisen kimppuun vaatien sen siirtämistä kansantalouden edun nimissä lauantaiksi, jotta 6. tammikuuta voisi olla työpäivä. Kirkko ei nyt antanut periksi. Loppiainen pysyi paikallaan.

 Sunnuntainkin asema vapaapäivänä on yhä enemmän uhattuna. Vain lauantai-ilta taitaa olla kaikkein vahvimmin rauhoitettu, pyhitetty. Se tarkoittaa ehtookellojen jälkeisiä tunteja.

Maallinen ja hengellinen etu olivat jo loppiaiskertomuksessa vastakkain, kun kuningas Herodes pelkäsi Jeesuksen vievän hänen kuninkuutensa, ja yritti houkutella tietäjät "vakoojikseen", selvittämään, missä tuo hänen uhakseen kokema lapsi on. Hallitsijoiden oveluudella on silläkin siis pitkät perinteet. Mutta Jeesuksen kuninkuus oli toisenlainen, eivätkä tietäjätkään suostuneet Herodeksen tehtävään. He palasivat omaan maahansa toista kautta.

****

Tähden seuraaminen tuntuu tärkeältä ja kiehtovalta elämän ohjeelta. Se ohjaa katsomaan kauemmas ja kauempaa, suurempaan tavoitteeseen, jota eivät pienet mutkat tai vastoinkäymiset peitä.

Tuo tähti voi merkitä elämän tarkoituksen ja sisällön etsimistä - ja löytämistä. 

torstai, 2. tammikuu 2020

20-luku, sovinnon vuosikymmen?

 

Presidentti Sauli Niinistö piti jälleen hyvän uudenvuoden puheen. Arvio hyvä johtuu ainakin osaksi siitä, että olin samaa mieltä hänen kanssaan lähes koko puheesta.

Hän piti puheen ulkoisesti rennommissa merkeissä: presidentti istui vinosti työpöytään nähden, vähän takakenossa, puvuntakki auki… Vaikutti hyvältä. Lopuksi tuli Jumalan siunauksen toivotus.

Muutama ajatus presidentiltä:

”Olemme oppineet vihaamaan toisiamme” (sitaatti Brexit-Lontoosta, mutta sopinee meillekin).

”Vihakulttuuri ei kauas kanna”, totesi presidentti.

”Jakolinjat syventyneet eri mieltä olevien välillä. Se oli huono merkki. Vihapuheesta olisi päästävä pois. Eri mieltä voidaan olla, mutta se on eri asia kuin toista mieltä olevan vihaaminen. Kysymys on yhteiskuntarauhasta ja turvallisuudestamme.”

”Vihapuheessa ei ole kyse sananvapaudesta.” ”Kyse on myös yhteiskuntarauhasta ja yksilöiden turvallisuudesta.”

”Eu-jäsenyytemme täyttää 25 vuotta. Se on ollut etujemme mukaista.”

Ja ilmastomuutosta on vastustettava tosissaan. Presidentti muistutti, että hyvää on puolustettava.

On lohdullista, että yhteiskunnan huipulla ajatellaan näin tolkullisesti. Julkista keskustelua seuratessa painottuvat toisenlaiset äänenpainot.

****

Sillanrakentajia tarvitaan. ”Vuosikymmenen vaihtuminen on symbolinen merkkipaalu, jonka toivoisi konkretisoituvan myös uuden sopuisamman ajan aluksi. Sillanräjäyttäjien sijasta nyt on huutava tarve sillanrakentajille.”

  • Ilta-Sanomien päätoimittaja Johanna Lahti lehden uudenvuoden numeron pääkirjoituksessa.

****

Sivistys on syvää ymmärrystä. ”Sivistys ei ole nippelitietoa tai koneoppimista, vaan syvää ymmärrystä ihmisen arvosta ja siitä, että meidän tulee huolehtia toisistamme.”

”Yhä selkeämmin näyttäisi olevan niin, että arvot ratkaisevat. Kun yhteiskunta moniarvoistuu ja erilaiset näkemykset taistelevat huomiosta, sitä tärkeämpää on, että ne arvot joihin uskomme, tulevat myös näkyviin.”

  • Viestintäjohtaja Hanna Ottman Opettaja-lehden pääkirjoituksessa 20.12.2019.

Hän kehotti huolehtimaan, että ”opetuksen ja sivistyksen arvo säilyy”.

****

Suomen kieli. ”Ensimmäinen opetussuunnitelma, joka sisälsi suomen kielen oppitunteja, ilmestyi 1843.  Aluksi suomea opetettiin pojille yläalkeiskoulussa ja lukiossa kaksi tuntia viikossa. Tytöille suomi tuli valinnaiseksi aineeksi 1850-luvulla.” Professori Katri Karasma artikkelissa, jonka taustalla olivat Pisa-tutkimuksen lukutaidon osalta laskeneet luvut.

Armo ja lohtu. Micaela Morero Opettaja-lehden kolumnissa: ”Meille lausui lohdun sanoja jo vuosituhannen alussa piispa Eero Huovinen: ’Joulupukkia pitää mielistellä, mutta Jumalan kanssa selviää tällaisenaan’.”

perjantai, 20. joulukuu 2019

Tulkoon joulu

Joulu on ihmisten mielissä vuoden suurin juhla. Se mielletään yhä hengelliseksi tai kirkolliseksi juhlaksi, vaikka maallistumisen on sanottu jo pitkälle edenneen, ja vaikka joulutapojen perimmäiset taustat voivat olla jo monilta unohtuneet.

Jos teologeilta kysytään, he ehkä pitävät pääsiäistä joulua merkittävämpänä juhlana, mutta se on jo toinen juttu.  Minulle joulu on aina ollut vuoden käännekohta, ei tosin kovin riehakas, mutta arvostan rauhaa, joulukirkkoa, yhteyttä läheisten kesken, hyvää lukemista ja arjesta irrottautumista.

Jouluun liittyy valtavasti tunteita. Silloin tunne peittoaa järjen 6-0. Ilon tunteiden ohella joulu herättää haikeutta, jopa surua. Saattavat hermotkin olla kireällä kaiken tarvittavan ehtimisen keskellä. Yllättävintä on, että joulu, hyvän tahdon juhla, saattaa herättää myös suuttumusta. Hyvä voi tuntua pahalta?

Tapana on viime vuosina ollut, että joulun alla syntyy keskustelu siitä, saako joulun hengellinen sanoma tai edes hengelliseen viittaavat perinteet näkyä julkisessa tilassa, siis kouluissa ja muualla. Vuoden hengelliseksi uutiseksikin on jo nimetty apulaisoikeusasiamiehen linjaus, että kirkossa ei pitäisi järjestää koulujen joulujuhlia, ja että ”kirkko on ongelmallinen paikka”. Se tarkoitti eri asiaa kuin koulujen ja päiväkotien joulukirkot, jotka ainakin täällä Nurmijärvellä ovat yhä yleisiä ja suosittuja.

Oikeusmiehen linjaus aiheutti paljon puhetta, toimenpiteitä ja hankalia tilanteita. Taustalla oli pienen ryhmän vaatimus, jota enemmistö kansasta ainakin jossain määrin alkoi toteuttaa. Siinä jälleen kerran häntä heilutti koiraa.

Kuulosta hullulta esimerkiksi se, että eräässä kunnassa kiellettiin (= rehtorit tekivät yhteisen linjauksken) koululaisia nousemasta seisomaan Enkeli taivaan viimeisen säkeistön aikana. Tosin lehtitiedon mukaan kieltoa uhmattiin ja eräässä isossa koulussa kaikki nousivat seisomaan, ja kuntakin illmoitti muuttavansa linjausta ensi vuodeksi. Hyvä niin.

Kirkko on oikeusasiamiehen mielestä ongelmallinen paikka, mutta ilmeisesti esimerkiksi kauppakeskukset eivät ole. Eräs koulu siirsikin joulujuhlansa kauppakeskukseen.

Jossain mielessä oikeuden asiamies teki kirkollekin palveluksen, kun kirkossa ryhdyttiin etsimään perusteluja ja oman käsityksensä vahvuuksia.

Vuosia sitten haastateltiin Ylelle joulukalenteria tehnyttä kirjailijaa, joka sanoi tekevänsä kalenterin ilman ”sitä Jeesusta”.  Miten joulua voi ajatella ilman sen syntymäpäiväsankaria Jeesusta? Hänen muistokseenhan joulua vietetään.

Tiedän kyllä, että ennen kristillistä joulua samaan vuodenaikaan, kun valo voittaa pimeyden, on vietetty juhlia. Esimerkiksi roomalaisilla oli saturnaalia juhlansa, jossa oli jotain samaa ja paljon erilaista kristittyjen jouluun verrattuna.

Jouluun liittyvät lähimmäisistä välittämisen ja hyvän tahdon osoittaminen ovat kristinuskon tuomia. Vaikka jouluun liittyy paljon oheisohjelmaa, syömistä, koristeita ja kaikenlaista touhua, väitän, että se tuntuisi ontolta, pelkältä kuorelta, ilman sen kristillistä sisältöä.

Monet joulutavat ja joulun ajan touhut joulurauhan julistamisesta alkaen ovat tuon joulun sanoman toteuttamista. Toki sitä voidaan sanoittaa monella tavalla.

Ihminen on parhaimmillaan jouluna!

Somessa kysyttiin, kuinka iso sinun Jumalasi on? Kysymyksen taustalla oli ehkä odotus, että vastaajat kertoisivat toinen toistaan suuremmasta jumalakäsityksestä vähän tyyliin ”kenen isä on vahvin”.  Kuitenkin jouluna Jumala syntyi ihmiseksi pienenä lapsena. ”Vähempi väkevyys ei riittänyt”, kuten kirjailija Anna-Maija Raittila on sanonut.

Piispa Kirsimaria Hintikka kirjoittaa tämän vuoden joulutervehdyksessään Jumalan antautuvan kaikkein haavoittuvampaan asemaan, vastasyntyneeksi lapseksi. ”Lapsessa Jumala on läsnä”, toteaa piispa.

Sattumaa tai ei, mutta ”itäisillä mailla” olevat lapset ovat hallinneet meidän viime päivien uutisia, ikään kuin johdantona joulun viettoon.

Meitäkin askarruttaa usein kysymys, kuka meistä on suurin tai kenellä on eniten valtaa? Kysymys oli tuttu jo Raamatun syntyaikoina, kun opetuslapset tivasivat samaa Jeesukselta.

Hän vastasi, että suurin on hän, joka palvelee parhaiten muita. Jeesus korosti lasten merkitystä. ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni.”