lauantai, 30. lokakuu 2021

Espoon kirkolliskokousedustajat tapasivat seurakuntalaisia

"Kirkolliskokouksessa päätetään muutoksiin suhtautumisesta"

Espoon kirkolliskokousedustajat järjestivät perjantai-iltana Teamsissä eli verkossa keskustelutilaisuuden seurakuntalaisten kanssa. Kyse on jo perinteestä, sillä niin olemme tehneet monesti ennen kirkolliskokouksen kokoontumista. Usein jonkun seurakunnan tiloissa, nyt etänä verkossa.

Tilaisuutta voi sanoa onnistuneeksi, kun osallistujia oli yli 40, lähinnän seurakuntiien luottamushenkilöitä, ja tekniikka pelasi. Myös hyviä kysymyksiä ja ideoita esitettiin, joten olimme saamapuolella. Kirkolliskokouksen valiokuntien espoolaiset jäsenet kertoivat valiokuntansa asioista.

Juontajina toimivat kk-edustajat Hannele Karppinen ja Päivi Linnoinen. Tilaisuus alkoi kauniaislaisten nuorten musiikkiesityksellä ja päättyi piispan antamaan Herran siunaukseen.

****

Pentti Aspila ja Heidi Zitting avasivat tulevaisuusvaliokunnan mietintöä, jossa vaadittiin toimenpiteitä nuorten äänen kuulumiseksi kirkossa. Tästä käytiin myös eniten keskustelua. Eri seurakunnissa on jo ryhdytty tuumasta toimeen ja kehitetty erilaisia tapoja nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Nuorten vaikuttajaryhmät ovat siitä yksi esimerkki.

Tulevaisuusvaliokunnan toinen painopiste oli diakonia, jossa vaadittiin vapaaehtoisten toiminnan parempaa mahdollistamista.

Kolmas painopiste oli hengellisen elämän kehittäminen. Siitä esitettiin esimerkkinä raamattukoulutus, jota voisi olla verkossa vaikkapa koko hiippakunnan yhteisenä. Järvenpäässä on perustettu seurakunnan 70-v juhlavuoden kunniaksi määräaikainen erityisnuorisotyönohjaajan työsuhde.

Uusia hengellisen elämän harjoittamisen muotoja on otettu jo käyttöön tai suunnitellaan eri seurakunnissa. Yhteisöllisyyden sijaan todettiin nuorten korostavan erilaisuuden hyväksymistä kirkossa. Erään Espoossa nuorille tehdyn tutkimuksen mukaan kirkossa pitäisi välttää organisaatiokeskeisyyttä, kosiskelua ja liiallista hurskastelua, joita nuoret eivät hyväksy. Nuorille kirkko ei ole laitos.

On myös muistettava, että kaikki jäsenet eivät muodosta ydinperheitä. Ihmisiä on kohdeltava yksilöinä.

****

Lakivaliokunnan jäsenet Johanna Lumijärvi ja Mimosa Mäkinen selostivat uusintakierroksella olevaa kirkkolain uudistamista, josta valiokunta on valmistanut mietinnön. Yksimielisyyteen ei valiokunnassa päästy, vaan mietintöön liittyy eriävä mielipide. Kyse on ilmeisesti tunnustuspykälän sijainnista, onko sen paikka kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä. Se oli yksi syy myös siihen, miksi lakiesitys palautui eduskunnasta takaisin kirkolliskokoukseen. Eduskunnassa ei pidetty hyvänä, että kirkon tunnustuksesta päätetään eduskunnassa. Lopullisesta esityksestä päättää kirkolliskokous, josta se lähtee jälleen eduskuntaan.

****

Kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen kertoi valiokunnan esittävän kirkolliskokoukselle kaksi mietintöä, jotka ovat ehkä yli kymmeneen vuoteen kaikkein merkittävimmät.

Kirkon keskusrahaston talousarviosta ja toimintasuunnitelmiin sisältyy menojen isot sopeuttamiset ja eläkerahaston kohdalla saatetaan ehkä jo vuonna 2023 laskea seurakuntien eläkevakuutusmaksuja. Nämä ovat isoja, rutiineista poikkeavia asioita.

Piispa Kaisamari Hintikka kiteytti illan annin sanaan MUUTOS. Miten kirkossa suhtaudutaan muutokseen ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa? ”Mihin muutos kirkkoa kutsuu”?

****

Kirkolliskokous on koolla 8.–12. marraskuuta. Yritän kirjoittaa sieltä kuulumisia päivittäin blogiin os. https://markkuja.vuodatus.net .

keskiviikko, 20. lokakuu 2021

Osuiko piispa arkaan paikkaan?

Helsingin piispa moitti rokotuksista kieltäytyviä itsekkäiksi. Ehkä se osui arkaan paikkaan, sillä kommenttia seurasi someaggressioita ja taas piikki ylöspäin kirkosta eroamisissa.

Se ja muukin viime aikojen keskustelu herättää minussa kysymyksiä:

  1. Mikä on kirkkoon kuulumisen ja rokottamisen yhteys?
  2. Painottuuko rokotevastaisuus, ilmastonmuutoksen torjunnan vastustaminen ja ehkä vielä sukupuolivähemmistöjen vastustaminenkin samoihin piireihin? Jos, niin mikä on siinä yhdistävä tekijä?
  3. Miksi nuo edellä mainitut vastustusaiheet herättävät niin aggressiivisia tunteita?
  4. Millä perusteella ihmiset kuuluvat kirkkoon tai eroavat siitä?

Itse pidän luonnollisena kannattaa kristilliseltäkin pohjalta rokottamista = elämän ja lähimmäisten suojelemista.

Samalla tavalla on kristillistä pitää huolta ympäristöstä ja luonnosta, siihen huolenpitoon ilmastonmuutoksen torjuntakin kuuluu. Nurmijärven seurakunnassa on menossa ympäristödiplomin päivittäminen eli ympäristöohjelmaa on tehostettu entisestään.

Ja on puolustettava kaikkien ihmisten arvoa ihonväriin, sukupuoleen tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta.

****

Kirkkoon liittyminen lapsena kasteessa on lapsen vanhempien päätös. Kaste on elinikäinen, mutta tietysti kirkosta voi aikuisena erota, jos siltä tuntuu.

Eroan kirkosta! on haaste tai uhkaus, joka esitetään, kun on koettu pettymys tai kun joku kirkossa on tehnyt tai sanonut haastajan mielestä väärin.

Usein haasteen tarkoitus on saada jokin oma tavoite toteutumaan tai ainakin tuoda oma kanta esiin. ”Ellei tehdä niin tai näin, eroan kirkosta.”

Halutaan käydä ikään kuin kauppaa kirkon kanssa. Ajatellaan, että ”kirkko” tekee mitä vain saadakseen pitää jäsenen. Kirkko lainausmerkeissä, koska ei ole sellaista henkilöä kuin ”kirkko”. Edes piispa ei yksin edusta kirkkoa. Kirkko muodostuu meistä kaikista sen jäsenistä. Joutuu siis neuvottelemaan lähinnä itsensä kanssa, kuuluako vai ei.

Joskus myös kuulee, kuinka joku on vaihtanut uskontoa ja perustelee sitä. ”Tutkin monta uskontoa ja tämä tuntui omimmalta.” Ikään kuin uskonto käytäisiin ostamasta valintamyymälän hyllystä tai se valittaisiin vertailemalla samaan tapaan kuin autoa ostettaessa tai vaakuutusta ottamalla. Tai miten valitaan mukavin kuntosali. Tai mitä joku sanoo tai kirjoittaa.

Vielä 1800-luvulla oli pakko kuulua siihen kirkkoon, joka maassa oli. Uskonnonvapauslaki säädettiin vuonna 1923.

****

Minutkin on kastettu lapsena. Olen siis aina kuulunut kirkkoon, enkä ole harkinnut siitä eroamista. En ole myöskään kokenut suurta herätystä tai uudestisyntymistä, vaan koen jäsenyyden olevan olotilan. Toki suhteessani kirkkoon ja kristinuskoon on ollut erilaisia vaiheita. Usein olen halunnut, että kirkko olisi toisenlainen. Olen yrittänyt uudistaa kirkkoa luottamushenkilönä, en eroamalla siitä..

Ei se minusta tavatonta ole, jos haluaa erota kirkosta tai liittyä toiseen uskontokuntaan. Mutta ajattelen, että sen pitäisi olla pidemmän prosessin tulos, ei hetken mielijohde. Oma uskonto on olotila, jota ei voi nopeasti muuttaa.

 

torstai, 26. elokuu 2021

Toteutuuko ymmärrettävän kielen vaatimus kirkossa?

Ainakin 2000-luvulla on useimmissa, ellei kaikissa kirkon strategioissa ja muissa tavoitepapereissa asetettu kirkon kielen uudistaminen, kehittäminen ja ymmärretyksi tekeminen tavoitteeksi. Se on laajasti ymmärretty yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä kirkon elämän kehittämisessä.

Mitä sen eteen on tehty? Miten siinä on onnistuttu? Onko kirkon kielen ymmärrettävyyttä tutkittu ja testattu, kuplan eli sisäpiirin ulkopuolella?

Yritin äskettäin etsiä käyttökelpoista määritelmää yleiselleIyhtiselle (korjattu sana yhteinen 30.8.) pappeudelle ja miten se eroaa erityisestä pappeudesta. Löysin evl.fi-sivuilta tällaisen määrittelyn:

"Yhteinen pappeus

Yhteisellä (yleisellä) pappeudella tarkoitetaan sitä, että jokainen kristitty on liitetty ”kuninkaalliseen papistoon” ja Jumalan valittuun kansaan (1. Piet. 2:5, 9 Ilm. 1:6). Kaste on vihkimys yhteiseen pappeuteen. Se on osallistumista Kristuksen omaan ylimmäiseen pappeuteen. Kristityt uhraavat kuten Kristus: he antavat itsensä palveluun. Kaikki kastetut on kutsuttu Kristuksen todistajiksi.

Erityisellä pappeudella tarkoitetaan papiksi vihkimistä."

Jäin miettimään, ketä tällainen teksti palvelee. Olisi tarpeen testata, miten kirkon tekstit jäsenten keskuudessa ymmärretään vai ymmärretäänkö mitenkään.

Reformaation yksi kulmakivistä oli kansankielen käyttöön ottaminen. Minusta se on yhä kesken ja itse asiassa sitä pitäisi tehdä koko ajan, sillä kieli muuttuu.

Edellä olevan kaltaisia tekstejä on kirkossa varmaan paljon. Minulle tässä konkretisoitui kysymys ymmärrettävän kielen käyttämisen välttämättömyydestä.

Suomensin sen tällaiseen muotoon: ”Yleinen eli yhteinen pappeus tarkoittaa, että jokaisella kastetulla on oikeus toimia Kristuksen todistajina ja rukoilla hänen nimessään. Papeiksi vihityillä on muun muassa koulutuksen perusteella erityisiä tehtäviä kuten sakramenttien jakaminen.”

Tuossa on varmaan paljon teologisia ongelmia, mutta noin sen ymmärsin.

 

torstai, 29. heinäkuu 2021

Kirkolliskokousblogini

Kirjoitin tänään jälleen kirkolliskokousblogiini ensi viikolla kokoontuvat kokouksen asioista. Pyrin kirjoittamaan blogiin ensi viikolla päivittäiin kirkolliskokouksen asioista. Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, joka kokoontuu Turussa kahdesti vuodessa viikon ajan. 

 

maanantai, 26. heinäkuu 2021

Kirkon raunioilla tulee surullinen, mutta vaikuttunut olo

Tänä kesänä olen käynyt kahden kirkon raunioilla. Tuhopolttaja sytytti muutama vuosi sitten Ylivieskan (v.2016) ja Kiihtelysvaaran (v.2018) kirkot palamaan. Molemmat puiset kirkot tuhoutuivat täydellisesti.

Ylivieskaan on jo rakennettu ja otettu käyttöön uusi, upea Pyhän Kolminaisuuden kirkko ja Kiihtelysvaaraankin on päätetty rakentaa uusi kirkko.

Molemmat kirkot oli rakennettu 1700-luvulla ja niiden eteen olivat ihmiset tehneet paljon töitä. Kirkot olivat koko yhteisön toive ja sen täyttymys.

Kirkon raunioilla tulee surullinen, mutta vaikuttunut olo. Tuntee olevansa pyhällä paikalla. Matka sinne on kuin pyhiinvaellus. Siellä kohtaavat monet sukupolvet.

Kirkkopaloja tapahtuu, vaikka onneksi kovin yleisiä ne eivät ole. Muistamme Porvoon kirkon tuhopolton vuonna 2006.

Lopella kirkko paloi kolme kertaa 1800- ja 1900-luvun alussa – ei tuhopolttajan, vaan salaman tai savuhormin sytyttämänä ja aina se rakennettiin uudelleen, entistä ehompana.

****

Kun kristinusko aikoinaan tuli suomalaisten keskuuteen, se tapahtui rakentamalla kirkkoja. Ensin niitä rakennettiin harvakseltaan, sitten yhä tiheämmin sen mukaan kuin asutusta muodostui.  Kirkkoja rakennettiin kansan vaatimuksesta, yhdessä tekemällä tai rahoittamalla, ei ylhäältä käsin päättämällä.

Seurakunnat ja paikkakunnat syntyivät kirkkojen ympärille. Toki ensin oli muodostunut kylä, kun ihmisiä muutti toistensa lähelle. Sitten asukkaat päättivät rakentaa kirkon.

Kun nykymatkailija liikkuu uudella paikkakunnalla, hän tutustuu ensin sen kirkkoon. Ainakin minä teen niin, vähintään huomioin, että ”tuolla on kylän kirkko”. Kirkot erottavat paikkakunnat toisistaan, varsinkin kun marketit ovat toistensa kaltaisia.

Kirkkoa pidetään tärkeänä, vaikka siellä ei kovin usein käytäisikään. Paikkakunnan sielu on kirkossa. Se on osa paikkakunnan identiteettiä.

Sama pätee myös toisinpäin: kun halutaan satuttaa yhteisöä, kohteeksi valitaan kirkko tai hautausmaa. Takana voi olla satuttajan tuskainen olo tai tarve tehdä jotain tuntuvaa, että hänet huomattaisiin, tai jokin muu syy.

Kirkkojen polttajat herättävät yleistä pahennusta riippumatta ollaanko kirkon jäseniä tai ei.

****

Tuntuu, että kirkkorakennukseen uskotaan enemmän kuin kirkkoon? Ajattelen kirkkorakennukseen uskomisen kuitenkin kertovan myös ihmisten syvemmästä uskosta ja tradition voimasta. Kirkko liittää meidät johonkin suurempaan kokonaisuuteen.

Raunio ei tarkoita kirkon loppumista, vaan palautumista ja uuden alkua.