lauantai, 13. heinäkuu 2019

Pyhiin vaellus – matka herättäjäjuhlille Nivalaan

Eurooppalaisittain tunnetuin pyhiinvaellus lienee vaellus Santiago de Compostelaan. Ei tarvitse kuitenkaan välttämättä lähteä Espanjaan tekemään vaikuttavaa mielen matkaa, sellaiseksi käy myös vaikkapa käynti vuosittaisilla herättäjäjuhlilla, varsinkin jos juhlat pidetään vähän kauempana kotoa kuten tänä kesänä – Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Matkustin seitsemän tuntia junalla Nivalaan useiden maakuntien läpi. Menomatkalla luin Joel Haahtelan kirjan Mistä maailmat alkavat. Se oli sopivaa henkistä lämmittelyä.

Ensimmäiset herättäjäjuhlat pidettiin Nivalassa 125 vuotta sitten ja juhlat olivat siellä nyt kahdeksannen kerran. Oltiin herännäisyyden ydinalueilla.

Oulun piispa Jukka Keskitalon aiheena lauantain raamattutunnilla olikin juuri pyhiinvaellus. Hän kertoi Raamatun pyhiinvaeltajista Abrahamista alkaen. Keskitalo sanoi myös herättäjäjuhlille tulleen väen olevan pyhiinvaeltajia.

Ajatuksemme menivät piispan kanssa yhteen, sillä matkaa suunnitellessani mieleeni tuli juuri pyhiinvaellus. Sanalla tarkoitetaan hengellistä matkaa johonkin paikkaan. Kristityn Jaakobin Santiagon matkan ohella tunnettuja ovat islamin matkat Mekkaan, jollainen kunnon muslimin on tehtävä ainakin kerran elämässään.

****

Miksi tuhannet ihmiset kokoontuvat kerran kesässä herättäjäjuhlille. Siitä on tullut tapa, jota on vaikea jättää noudattamatta. Puheiden ja virsien vuoropuhelu, tunnelma ja ilmapiiri, tuttujen tapaaminen ja eri paikkakuntiin tutustuminen sekä jo matka sinänsä ovat vetovoimatekijöitä. Myös oheisohjelmat seurakentän lisäksi kiinnostavat. Tänä vuonna osallistuin hevimessuun, urku- ja gospelkonsertteihin ja kuuntelin esitystä paikallishistoriasta. Järjestäjien innostus ja talkoohenki tekevät aina vaikutuksen, Nivalassa siitä täysi kymppi.

Eri vuosina omasta mielentilastaan johtuen juhlat kokee eri tavoin.

Monille se on suku- ja perhejatkumo. Nivalassakin moni seurapuhe alkoi kertomuksella siitä, kuinka isovanhempien kanssa oli juhlilla käyty ensimmäisen kerran jo lapsena. Körtiksi siis synnytään.

Joskus se ärsytti ja tuntui ulkopuoliselta, kun itsellä ei sellaista taustaa ollut. Sukutaustani on yleiskirkollinen, herätysliikeneutraali. Isoäitini tosin ymmärtääkseni oli raamattuopistolainen.

Viimeistään Nivalassa tajusin, että suku- ja perheyhteys ovat voimavaroja, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Haaste on meidän eikörtiksisyntyneiden liittyminen mukaan, sillä körttiläisyydellä on annettavaa kaikille. Minä liityin mukaan 90-luvulla (Kouvola 1997) ystävien kutsumana, eivätkä lapseni ole käyneet mukanani juhlilla. Ehkä hekin joskus omin päin.

****

Mitä herännäisyys eli körttiläisyys on? Herännäisyys on yksi viidestä evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeestä. Se syntyi Paavo Ruotsalaisen ympärille 1800-luvun alkupuolella.

Olin vuosia sitten Lahden herättäjäjuhlille (vuonna 2007) kirjoittamassa Körttisanakirjaa (https://www.h-y.fi/herannaisyys/korttisanakirja.html). Siinä todetaan, että heränneille on tunnusomaista omaa uskoa epäilevä ja uskolla ylpeilyä karttava henki, jossa ihmisen omat keinot ja voimat ovat kokonaan riittämättömät ja usko on Jumalan lahja. Ollaan kyselevällä ja aralla mielellä.

Herännäisyyden vahvimpia alueita ovat Pohjanmaa ja Pohjois-Savo, mutta körtin voi tavata etelämpänäkin. ”Monet ovat tietämättään körttejä” ja ”meissä kaikissa on vähän körttiä”, todetaan Körttisanakirjassa.

Herättäjäjuhlat eivät ole herätysjuhla, jonka virheen asiaa tuntemattomat toimittajat usein tekevät.

Vuosikymmenten aikana on körttiläisyydenkin luonne muuttunut. Välillä uskon tulkinta on ollut tiukkaa tai kansallismielistä, nyt ollaan liberaaleja ja kansainvälisiä. Nivalan juhlien tunnus oli Armossa avarassa.

 

 

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Kristinusko ei ole hallinnointia

Uskosta ja sen sisällöstä käydään usein kiivastakin keskustelua. Kiivautta lisää se, että moni uskoo uskovansa sillä ainoalla oikealla tavalla.

Kaukana ovat ajat, jolloin kuningas tai muu valtias saattoi sanoa, miten uskotaan. Ja uskottava oli, muutoin saattoi mennä vaikka henki. Uskonsotia käytiin ennen miekoin, nyt taistellaan enemmän sanan säilällä.

Uskon asioiden ajatteleminen saati niistä puhuminen on yhä vaikeata, kun aiheesta on niin monia käsityksiä. En tiedä olisiko helpompaa, jos jokin auktoriteetti sanoisi, miten se on.

Loppujen lopuksi uskon sisältö on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia.

****

Monien mielestä kyse on hallinnoimisesta. Silloin uskon kysymykset ajatellaan voitavan ratkaista hallinnollisia muotomenoja noudattaen. Toki kirkossakin tarvitaan hallinnoimista, hyvää järjestystä ja lakeja, mutta ne eivät ratkaise kaikkea.

 Kysytään, kenellä on päätösvalta? Viimeksi kirkossa pohdittiin kuka saa päättää, tukeeko kirkko Helsingin Pride-tapahtumaa vai ei. Pride meni jo, mutta kirkon osalta asia ei liene loppuun käsitelty.

Hyvin kirkko sen yhteydessä näkyi mm. emerituspiispa Irja Askolan myötä.

Onko tasa-arvo ja vähemmistöjen tukeminen kirkolle hallinnollinen kysymys ja parempi olla sitten tukematta, jos päätöstä ei synny oikeassa järjestyksessä. Seurauksena tuesta ”väärälle” asialle voi olla varoitus tai oikeuskäsittely.

Monien mielestä Raamattu antaa suoran vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. He uskovat Raamatun sanatarkkaan tulkintaan. Sieltä uskotaan löytyvän vastaukset historian kulkuun, elämän salaisuuksiin ja moraalin kysymyksiin.

Se on kuitenkin monesta syystä mahdotonta, vaikka ylivertainen kirja Raamattu onkin.

Ihmisten kysymykset ja tietomäärä, puhutut ja kirjoitetut kielet, yhteiskunnan olot ja moni muu asia olivat Raamatun syntyajankohtana erilaisia kuin nyt. On siis tulkittava ja siinä meitä on moneksi. Tulkitsemisessa tieto on avuksi.

Sanotaan, että kirkko sopeutuu tämän ajan vaatimuksiin ja mielitekoihin, kun se esimerkiksi hyväksyy sukupuolivähemmistöt tai eri sukupuolet papeiksi tai ottaa kantaa asioihin, joita ennen ei ole edes ollut.

Saatetaan myös ajatella, että kristinuskon keskeinen idea on määritellä ihmisen seksuaalisuutta ja sen harjoittamista ja siitä voidaan päättää määräenemmistöllä.

****

Itse ajattelen – ja uskon, että kaikkina aikoina on kysyttävä, mitä kristinuskon Sanoma tarkoittaa tämän ajan ihmisten elämässä. Samat sanat voivat nyt tarkoittaa eri asiaa kuin niiden kirjoittamisaikana.

Emme voi kelata historiaa taaksepäin ja palauttaa vanhoja aikoja. Tietä on kuljettava eteenpäin. Etsimme samaa kuin ihmiset eri aikoina, mutta olemme tiellä eri kohdassa kuin he.

Uskomme mukaan Jumala on läsnä ja vaikuttaa myös meidän elämässämme. Hän ei ole siis jäänyt vain tuhansien vuosien taakse.

Uskonnollinen hallinnoiminen on aiheuttanut paljon vääryyksiä ja tuskaa ihmisten elämässä. Rakkaus ja ihmisoikeudet eivät ole hallintoasia.

keskiviikko, 22. toukokuu 2019

Jyväskylän kirkkopäivillä pohdittiin, mitä kirkko on?

Olen kirkkopäiväfriikki. Kirkkopäivät on joka toinen vuosi järjestettävä Suomen ev.lut. kirkon tapahtuma, jolla on yli satavuotiset perinteet. Tänä vuonna kokoonnuttiin Jyväskylässä. Pääjärjestäjä on Kirkkopalvelut ry. Samaan aikaan rinnakkain vietettiin Lähetysjuhlia.

Kirkkopäivät poikkeavat hengellisistä kesäjuhlista siten, että niillä on vähemmän varsinaista hengellistä ohjelmaa – vaikka sitäkin – ja enemmän asiaa, jos näin voi luonnehtia.

Pidän päivien monipuolisesta ja laaja-alaisesta tarjonnasta. Kirkkopäivillä luodataan kirkon ja yhteiskunnan tilaa ja lähivuosien näkymiä. Kirkko on osa yhteiskuntaa, ei erillinen saareke. Puhutaan kirkon, yhteiskunnan ja maailman suhteesta, kerrotaan uusista työmenetelmistä jne. Luodaan kokonaiskuvaa.

Jyväskylän kirkkopäivät 17–19. toukokuuta eivät tuottaneet pettymystä, päinvastoin. Seuraavassa on joitakin merkintöjä Jyväskylän campukselta ja sen tuntumasta.

****

Hyväntekeminen ja vapaaehtoiset. Kirkko tekee hyvää, mutta mitkä ovat hyvän tekijän motiivit? Onko hyväntekeminen pyyteetöntä auttamista, vai käyttääkö auttaja valtaa ja tuntee itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi?

 Suositeltiin, että auttamisen sijaan puhuttaisiin jakamisesta ja kehotettiin olemaan ihminen ihmiselle.

Aurora Karamzin (1800-l) ajoista on tapahtunut sellainen muutos, että hyvinvointi ei enää ole yksittäisten hyväntekijöiden vaan yhteisen tekemisen varassa.

Puhutaan paljon, että kirkossakin pitäisi tehtäviä siirtää vapaaehtoisille seurakuntalaisille. Sen ei pitäisi kuitenkaan tarkoittaa, että tehdään samaa kuin ennenkin, mutta vapaaehtoisten toimesta. Pitää myös uudistaa toimintaa ja tapoja toimia.  Sekä antaa vapaaehtoisille oikeaa vastuuta.

Oma juttunsa kuulla nuoria ja antaa myös heille vastuuta.

****

Kirkon julkisuuskuva. Siitähän kirkossa ollaan huolissaan ja sitä vilkuillaan koko ajan, kuten Minä Meikäläinen katson peiliin, onko tukka hyvin.

Kirkko peilissä oli keskustelu kirkon julkisuuskuvasta. Arkkipiispa vastasi kirkon puolesta, kadun puolelta olivat arvioimassa Ylen päätoimittaja ja yliopiston politiikan tutkija. Mukana kirkon viestinnästä Kimmo Saares, joka hyvin johdatteli dialogia.

Kirkkoa kuvattiin: hidas, luotettava, keskiluokkainen hyväosasten yhteisö. Köyhistä puhutaan paljon, mutta he ovat jossain ulkopuolella, työn kohteena, ei tasavertaisina jäseninä.

Onko kirkko julkisyhteisö vai kansalaisjärjestö?

Jos kirkko onkin keskiluokkainen (kuten sen jäsenten enemmistö on), se kuitenkin palvelee kaikkia. Kirkon logo/merkki on yksi tunnetuimmista, risti.

Kirkon lupaus, sen sanoman ydin saattaa kadun ihmisestä tuntua vaikeasti hahmotettavalta. Kuina moni jäsen todella tietää, mistä kirkossa on perinteen ja tradition lisäksi kysymys? Monesti arvioidaan vain järjestettyjen tilaisuuksien ja toiminnan onnistumista.

Vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy.  Toisille kirkossa on kyse iankaikkisesta elämästä, toisille yhteiskunnallisesta taistelusta, monille perhejuhlista ja tapakulttuurista.

Kirkon ja kristinuskon vaikutus on kuitenkin ollut suuri. ”Kristilliset arvot on kirkon brändi.”

Vaikka kirkon jäsenmäärä vähenee, hengellisyys ei vähene. Ihmiset ajattelevat hengellisiä asioita, mutta sanoittavat sitä eri tavalla kuin kirkko.

Kansankirkossa seinät ovat leveällä ja katto korkealla. ”Juuret maassa ja latva tavoittelee taivasta”, kuten Jakaranda laulaa.

****

Äärinationalismi. Kirkon ja nationalismin suhde nousi kirkkoakin koskevaan keskusteluun tänä keväänä kolmesta syystä: 1) Arkkipiispa Tapio Luoman Turussa pitämän puheen jälkeen ja 2) piispa Teemu Laajasalon ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon keskustelusta nousseen ennakkokohun johdosta. Taustalla oli tietysti suurempi trendi  3) äärikansallisten liikkeiden nousu Euroopassa ja suuri maahanmuutto.

Kirkkohan on olemukseltaan kansainvälinen, mutta se on usein historian kuluessa pyritty ottamaan kansallisen politiikan käyttöön. Jyväskylässä todettiin, että Suomessa ”kirkkoa ei ole kaapattu äärinationalismin käyttöön”. Ehkä pientä yritystä on kuitenkin ollut.

Kirkossa halutaan tässä asiassa käydä vuoropuhelua lähtökohtana kaikkien ihmisten yhtäläinen ihmisarvo. Pitää varoa ulossulkemasta ketään. Islamiinkin otettiin kantaa todeten, että islam on monta.

Uudet piispat esittäytyivät. Heidän näkynsä tulevaisuudesta: Porvoon Bo-Göran Åstrand: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.” Espoon Kaisamari Hintikka: ”Toivo säteilee Espoon hiippakunnassa.”

****

Sanat ja kieli -aiheisesta keskustelusta oikein innostuin, mukana sanankäytön mestareita toimittaja Anna-Stina Nykänen ja piispa emeritus Irja Askola (herättäjäseurojen Aino Suhola oli kolmas samanmoinen). Teemana oli ”huolipuheesta toivoon”.

Irja Askola: ”Kirjat ovat silta asioihin, joita en tunne. Rakastan sanoja. Printtihesari on aamukahvikaverini.” Olen samaa mieltä. Irja kehotti kysymään, ”peitänkö vai kuljetanko sanoilla totuutta”? ”Älkää vähätelkö, rohkaiskaa. Toivo on toimintaa.”

Anna-Stina Nykänen: ”Merkityksien lataaminen sanoihin (=toimittaja työ) vaatii aikaa ja vaivaa. Sanat on myös vallan väline. Sanat kantavat arvoja.”

Merkittävä tieto: 617 milj. lasta maailmassa ei ole koulussa oppinut lukemaan. Lukutaidottomuus on uhka tulevaisuudelle.

Tunnustus Suomelle: Meillä voi käydä peruskoulun kolmella äidinkielellä, siis suomeksi, ruotsiksi ja saameksi.

****

Debatti. Piispa emeritus Eero Huovisen debateista on jo muodostunut oma brändinsä Kirkkopäivien sisällä. Tällä kertaa hän kohtasi pankkimies Björn Wahlroosin. Siitä muodostui melkoinen kahden älykkään henkilön sanainen miekkailu.

Wahlroos kyseenalaisti kirkon sisäpiirin itsestään selvyyksinä pitämiä käsityksiä (ja tapansa mukaan kärjisti) ja Huovinen vastasi samalla mitalla. Armo, kuoleman jälkeinen elämä, vanhurskaus, synnit ja anteeksianto tulivat näin tavallista paremmin avattua.

Yksi johtopäätös: "Elämä ei toimi ilman anteeksiantoa."

Wahlroosin osallistumista on ehditty jo sitäkin arvostella, erityisesti kun hän kyseenalaisti armon. Kirkossa taidetaan pelätä huumorin ohella erilaisia mielipiteitä. Mieluiten keskustellaan saman mielisten kesken?

****

Suurimman ennakkokohun saanut keskustelu Laajasalo – Halla-aho jäi minulta kokematta, kun olin silloin jo kotimatkalla. Lehtireferaattien perusteella ennakkokohulle ei oikein ollut katetta, toteutus oli laimeampi kuin kohu.

Pientä kritiikkiä: Avajaisiin olisin odottanut jotain yllättävää ja erilaista. Nyt mentiin samalla kaavalla kuin aina ennekin: kaupungin edustajan ja piispan puheet, hellyttävä lapsikuoro, tanssi- tai voimisteluesitys…

Runsauden pula on osa Kirkkopäiviä. Paljon, paljon muuta päivillä tapahtui. Kiitettävä arvosana Jyväskylän päiville!

 

tiistai, 7. toukokuu 2019

Kirkolliskokousblogi

Kirjoitan päivittäin tämän viikona ajan koolla olevan kirkolliskokouksen asioista os. https://markkuja.vuodatus.net/

torstai, 18. huhtikuu 2019

”Ei pidä sulkea lapsia seurakunnan ulkopuolelle”

Nurmijärven seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui Vantaalle Kuninkaantien varteen viime lauantaina luotaamaan seurakunnan tulevaisuutta. Seminaarissa kuultiin lapsi-, nuoriso- ja perhetyön asiantuntijaa Jarmo Kokkosta kirkkohallituksesta ja etsittiin rakennuspuita seurakunnan uuteen strategiaan.

Kaste on lähtökohta, jossa lapsi liittyy maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon ja paikallisen seurakunnan jäseneksi. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta”, sanoo Jeesus Markuksen evankeliumissa.

Tavoitteena onkin, että kirkon jäsenet antavat kastaa syntyvät lapsensa. Mutta kastaminen on varsinkin pääkaupunkiseudulla vähentynyt, mikä huolestuttaa.

Kiinnostava oli Jarmo Kokkosen tieto, että monet päättävät jo ennen parisuhteen syntyä, että heidän lapsensa kastetaan (tai ei kasteta). Siihen siis vaikuttavat jo nuorten arvot.

Jotkut ei-kastavat vanhemmat perustelevat sitä sillä, että ”antaa lapsen aikanaan itse päättää”.  Voidaan kuitenkin ajatella, että näin vanhemmat jo päättävät lapsen puolesta. Lapsi suljetaan kirkon ulkopuolelle, mitä ei saisi tehdä kenellekään.

Kasteeseen ja ristiäisiin liittyy myös kummin tehtävien ja merkityksen vahvistaminen. Näistä on paljon tietoa saatavissa mm. kaste.fi -sivuilta. Omien sivujen lisäksi ollaan mukana esim. vauva.fi -sivuilla.

Kastejuhliin seurakunta tarjoaa jo tiloja veloituksetta, voisiko olla muutakin tukea?

****

Kirkon kasvatustyössä ajatellaan elämän olevan kasvua kaiken ikää. Ihmisen kasvua ja yhteyttä seurakuntaan ajatellaan kaarena, joka alkaa lapsena ja jatkuu läpi elämän. Mitä tämä tarkoittaa seurakunnan toiminnassa? Voisiko se olla nykyistä enemmän?

Kysymys kuuluukin, että mitä tapahtuu rippikoulun ja mahdollisen isoskoulutuksen jälkeen? ”Ennen häitä ei mitään”, vastasi eräs nuori. Yhteys saattaa katketa.

Valtuustoseminaarissa ideoitiin: nuorten vaikuttajaryhmä seurakuntaan ja moottorikerho, joista syntyi jo periaatepäätös. Toivottuja ovat myös jatko- tai aikuisripari.

Todettiin, että ”lisää toimintaa” ei ole ratkaisu. Mieluummin ”laatua” ja ”kohdentamista” toimintaan. Toiminta sinänsä ei ole itsetarkoitus, vaan sen kautta tarjotaan yhteisöllisyyttä ja vastauksia ihmisille elämän suuriin kysymyksiin.

****

Seminaarin aiheena oli seurakunnan tulevaisuus: mitkä ovat painopisteet? Taustalla on usein kysymys, miten voisi kirkon jäsenten määrän kääntää nousuun?
Kirjasin seuraavat kuusi painopistettä:

1. Perusasiat. Ei pidä unohtaa kirkon perustehtävää, evankeliumin julistamista. Siihen liitän myös toivon ja rakkauden sanoman jakamisen ja heikoimmista huolehtimisen.
Kun sanotaan, että ”ei saa unohtaa perustehtävää”, sillä usein ajatellaan jotain muuttumatonta ja vanhoja sanamuotoja. Itse sanoisin sen kysymällä: mitä perustehtävä tarkoittaa ja miten sitä sanoitetaan tämän ajan ihmisille?

2. Viestintä. Se oli seminaarin yhteinen kanta, että viestintään on satsattava ja sitä kehitettävä. Vähän auki jäi, mitä se tarkoittaa? Pelkkä usein esitetty ajatus, että viestintää on kehitettävä, ei paljoa sano. Miten saadaan kontakti ihmisiin, jotka elävät keskellä viestien tulvaa ja ruuhkavuosia?
Ainakin korostettiin monien kanavien käyttämistä, viestien kohdentamista ja ymmärrettävää kieltä. Tärkeänä pidettiin tapahtumista, monipuolisesta toiminnasta ja auttamistyöstä sekä budjettivarojen käytöstä kertomista, mutta sen lisäksi on viestittävä elämän peruskysymyksistä. Ihmiset hakevat merkityksiä elämälleen.
Voisiko sosiaalisen median viestit kohdistaa suoraan jäsenille, henkilökohtaisesti vähän ikäryhmän mukaisesti? Jospa otettaisiin palvelukseenn ”kesäsomettajia”?

3. Diakonia tärkeys eli huolehditaan heikossa asemassa olevista lähimmäisistä.

4. Yhdessä tekeminen eli tehdään yhdessä, työntekijät ja seurakuntalaiset ja eri työalat ja yhteisöt yhdessä..

5. Vapaaehtoiset eli vapaaehtoiset seurakuntalaiset kutsutaan eri tehtäviin ja kantamaan vastuuta.

6. Kirkon brändin vaaliminen.

Mieleen jäi myös toteamus, että ”hengellisen laulun laulaminen ei ole vaarallista.”