Kirkossa eletään tänä päivänä monien jännitteiden keskellä. Yksi perusjännite on säilyttämisen (= jatkuvuus, perinteet, ydinsanoma) ja uudistumisen (= ympäristötekijöiden muuttumisen ja tiedon lisääntymisen huomioon ottaminen) välillä. Jännitteen ajattelen tarkoittavan kahta vastakkaista samanaikaista vaikutusta.

Kirkon virallisessa strategiassa Kohtaamisen kirkko sanotaan kirkon jäsenyydestä, että ” Kirkkoon kuulumisen syiden ja kirkon itseymmärryksen välillä on jännite. Kirkon oppi puolestaan törmää ”teologisen ideaalin (ihanne) ja sosiologisen empirian (kokemus, käytäntö) jännitteeseen”.

Useimmat kirkolliskokouksessa päättyvällä nelivuotiskaudella käydyt keskustelut ovat käsitelleet juuri näitä jännitteitä. On koettu, että on tarve uudistua, ja on ollut myös tunne, että pitää yrittää säilyttää. Se ei saisi kuitenkaan johtaa päättämättömyyteen.

Monet kauhistelevat muutoksia ja uudistuksia. Pysyvyys koetaan turvallisena, muutos pelottaa. He vaativat pitämään tai palauttamaan ”vanhan kunnon” kristillisyyden. Samaan aikaan toiset pitävät uudistumista liian hitaana.

Kyse ei minusta ole siitä, että kristinuskon ydinsanomalla ei olisi – tai voisi olla  ̶  ihmisille merkitystä, vaan että sen vanha muoto ei tavoita tai puhuttele aikamme ihmisiä.

Raamattu kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta ja Jumalan vaikutuksesta elämäämme. Raamattua on tulkittu ja tulkitaan edelleen monin tavoin.

Ajattelen, että Raamattu ei tue ennallaan pysymistä, vaan se kertoo monista muutoksista vuosisatojen aikana. Kristinusko oli joskus rohkea uudistusliike, jonka kannattajat olivat edellä kulkijoita. Viimeistään keski-ajalla kristinusko jäykistyi feodaalivaltion mallin mukaiseksi hierarkkiseksi rakennelmaksi. Nyt kirkossa jäädään usein jälkipään valvojaksi.

Käytännössäkin olisi mahdoton tavoite pyrkiä raamatun syntyajan tai sen jälkeisten vuosisatojen mukaiseen yhteiskuntaan.

Tiede tuo uutta tietoa, yhteiskunta ja elinympäristö sekä käytetty kieli muuttuvat jatkuvasti. Kirkon on uudistuttava, jotta sen sanoma tarkoittaisi samaa kuin se alun perin tarkoitti. Ja on pidettävä ydin ja kehälliset asiat erillään, jotta ydin ei jää varjoon. Kristinuskolla on sanottavaa meille myös  ̶  ja nimenomaan  ̶  tänään monien muutosten keskellä eläville.

”Emme pyri astumaan samoihin jalanjälkiin aikaisemmin eläneiden sukupolvien kanssa, vaan etsimme sitä samaa kuin hekin etsivät”, on eräällä papilla tapana sanoa.