Tänään uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja reformaation (= uudistaminen) 500-juhlavuoden aattona on hyvä todeta, että muutos on pysyvää, kaikki muuttuu. Muutos voidaan kokea uhkana tai mahdollisuutena, mutta se on väistämätön elämään kuuluva asia.

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan yliopistolehtori Jenni Airaksinen kirjoittaa Kuntalehden kolumnissaan (10/2016) resilienssistä, muutoskyvystä. Sillä hän kuvaa, miten on kautta aikojen selviydytty, muuttuneena, mutta kuitenkin selviydytty.

Resilienssiä, muutoskykyä tarvitsevat sekä yksilöt että yhteisöt, kirjoittaa Airaksinen. Se edellyttää kimmoisaa yhteistyötä ja sinnikkyyttä sekä yhteistä päämäärää. Se edellyttää myös luottamusta tulevaisuuteen. ”Käytännössä resilienssi perustuu vuorovaikutussuhteisiin.”

Historia osoittaa, että ”vain se mikä muuttuu, säilyy.” Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä uhkaavat eniten kaikkia muutoksia vastustavat.

”Hyväksyn, mutta en vielä”

Minua kosketti ruotsinsuomalaispappi Juhani Rekolan toteamus, että kirkko ja kristityt ovat rakkaudettomia. Kuulostaa väärältä, mutta taitaa siinä olla kuitenkin perää. Rakkaudettomuus puetaan usein lauseeseen ”kyllä, mutta”.

Oma ei-teologinen käsitykseni on, että kristinuskon ideana ei ole muuttumattomuus tai jonkin aikaisemman yhteiskunnan ja elämänmuodon tavoitteleminen. Mieluummin kyse on siitä, mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa kunakin aikana.

Jeesus oli muutoksen tekijä, samoin monet hänen seuraajistaan. Kirkkoa ovat kuitenkin rakentaneet ihmiset usein muistakin lähtökohdista. Mallia otettiin maallisista malleista säätyvaltioista alkaen. Kirkosta tuli säilyttäjä ja peräpään valvoja hierarkkisine valtarakennelmineen. Lähtökohtaisesti kirkon tulisi olla mieluummin edelläkävijä kuin perässä kulkija.

On tultu varsin kauas käskyistä suurimmasta: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioliittoon ei varmasti ole kristinuskon ydinkysymyksiä, mutta se saattaa heijastella sitä, minä kirkkoa pidetään.

Moni on sanonut, että sitä (tasa-arvoisen avioliiton hyväksymistä) kohden mennään, mutta sen aika ei ole vielä. Miksi odottaa, jos sitä kohden kuitenkin mennään? Ajatus sisältää ajastetun kannanoton; hyväksyn sen, mutta en vielä.