Voisiko Raamattu olla sillanrakentaja?
Herättäjäjuhlien puheet ovat aina hyvin valmisteluja ja tässä ajassa liikkuvia hengen tuotteita, joihin kuulija voi usein samaistua ja/tai saada niistä ravintoa taas vuodeksi eteenpäin.
Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltusen pitämä raamattutunti osui minusta tällä kertaa aivan siihen ytimeen, jossa jatkuvasti käydään keskustelua Raamatusta ja sen teksteihin suhtautumisesta.
Hiltusen aihe oli ajankohtainen, vaikka se lähti 1. Mooseksen kirjasta, siis Vanhan testamentin puolelta. Kyse oli siitä, kun Jumala vaati Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin.
Moni lukija on aikojen saatossa varmaan pohtinut, miten Jumala voi olla noin raaka. Jeesuksen kohtalo oli tuohon verrattava: Jumala uhrasi ainoan poikansa.
Hiltunen osoittaa, jos ymmärsin oikein, että kyse ei ollut Jumalan vaan ihmisen raakuudesta, ihmisen moraalittomuudesta.
Raamatun käytössä Hiltunen näki haasteita. Kun ihmisten moraalikäsitykset vaihtelevat, on tapana etsiä perustelut omalle kannalle Raamatusta, ja ajatella olevansa yksin oikeassa. Mutta sieltä voikin löytää perusteluja hyvin erilaisille käsityksille. Raamattu voi olla uskon, toivon ja rakkauden lähde erilaisille ihmisille?
Hiltunen huomautti, että myös Raamatun tekstien kirjoittajat tiesivät tekstien olevan vertauskuvallisia, eivät sananmukaisesti otettavia. Raamattu ei suoraan anna elämänohjeita vaan se luo uskoa, toivoa ja rakkautta. ”Ihminen kuvaa, Sana luo”, tiivisti Hiltunen.
Itsekseni pohdin, että voisiko Raamattua käyttää yksin oikeassa olemisen perustelemisen sijaan sillanrakentajana?
Pari sitaattia Hiltuselta tähän päivään: ”Mitä suuremmalla äänellä kristittyinä tuomme esiin Raamatullisia perusteita elämäntavalliseen keskusteluun, sitä enemmän kristinusko näyttäytyy Raamattuun eri tavalla suhtautuvien näkökulmasta toisia moralisoivalta ylimielisten paremmintietäjien porukalta ja sitä helpommin useammat irtautuvat kirkon yhteydestä.”
”Yhteiskunnan pitää pystyä määrittämään rasismi vältettäväksi asiaksi ja jokaisen jakamaton ihmisarvo hyväksi asiaksi pelkästään Jumalan luoman järjen ja omantunnon avulla, vaikka Raamatustakin näihin asioihin löytyy kelpo perusteet.”
Hiltunen sanoi maailman olevan täynnä kohtaloita, missä ihmisiä yhä raahataan Iisakin tavoin sidottavaksi puiden päälle, kohotetun veitsen alle tai ristiin naulittavaksi.
****
Päiväseurojen ensimmäinen puhuja on perinteisesti Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja. Sitä voi pitää jonkinlaisena körttiliikkeen linjapuheena?
Siinä tehtävässä nyt oleva pastori Tapani Rantala käsitteli toivoa ja sanoi, että toivo ei löydy menneisyyteen takertumalla, vaan tulevaisuuden mahdollisuuksiin tarttumalla. Hyvin sanottu.
Sen verran hän otti ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen kantaa (mitä herättäjäjuhlilla ei perinteisestikään ole varottu), että ”tämä yhteiskunta ei hyväksyn rasismia, eikä vihaa”.
Toivo merkitsee ihmisille eri asioita. Nuoret odottavat reiluutta.
Näyttelijä Antti Pääkköseltä merkitsin muistiin vitsin, sellaiseksi sen voinee tulkita. Hän lainasi eteläpohjalaista sanontaa, että ”kummassa olet mieluummin, oikias vai naimisis?” Hän tarkensi myöhemmin, että ”oikias vai hereillä”.
Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli ajan kulumista. Hän sanoi kirkon ja ajan kuuluvan yhteen, mistä kertovat muun muassa kirkonkellot. Kirkko elää ajassa.
”Meidät on sidottu juuri tähän hetkeen. Ikiaikainen Jumala sitoutui aikaan Jeesuksessa.” Niinpä myös ikuisuus on tässä läsnä.
Ajan myötä monet asiat muuttuvat. Luoma totesi, että nopean muutoksen keskellä toivolla on kysyntää. Hän sanoi myös, että toivo on enemmän kuin optimismi.
