Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen (= kiirastorstai-illasta pääsiäisaamuun ja vähän laajemmin palmusunnuntaista pääsiäismaanantaihin) herätti jälleen kerran paljon ajateltavaa ja tuntemuksia ”kahdella rintamalla”, jos niin voi sanoa.

Itse olin monena päivänä roolihenkilönä kotiseurakuntani pääsiäisvaelluksella, jossa kävi paljon, lähes ennätysmäärä väkeä. Roolissa, siellä melkein ”virtuaalijerusalemissa” (= seurakuntakeskukseen rakennetut viitteelliset kulissit jne), kukin käsittelee mielessään 2000 vuoden takaisia tapahtumia henkilökohtaisen tilanteensa ja ajantasaisen maailman tapahtumien kautta.

Vaellus on voimakas kokemus sekä esittäjille että vierailijoille.

****

Jumalanpalveluksien suunnittelussa ja toteuttamisessa olivat työntekijät tehneet paljon työtä (kirjoitin ensin ”nähty vaivaa”, mutta vaiva on väärä sana tähän). Erityisesti ilahdutti, että toteuttamassa oli paljon myös seurakuntalaisia (=maallikoita tai vapaaehtoisia, kuten joskus heitä kutsutaan). Myös aivan uusia ja nuoria kasvoja oli avustajajoukossa. Hyvä niin.

Erityisesti voisi mainita monta asiaa, mutta nostan yömessun jälkeiset nyyttärit, jotka jatkoivat messua seurakuntakeskuksen puolella, olivat hyvät ”jälkiseurat”, ja toisena pääsiäisaamun messun saarnadraaman. Kiirastorstain ja pitkäperjantain tapahtumia korostaa silloin erityisesti kirkon visuaalinen ilme.

Kirkkoväkeä voisi tietysti olla enemmän, kun on kyse kristikunnan suurimmasta juhlasta. Mutta kokeeko seurakuntalainen pääsiäisen niin? Ja toisaalta pääsiäisvaellus toimii hyvin johdatuksena pääsiäisen viettoon, vaikka vie väkeä messusta. Sillä on vähän sama vaikutus kuin Kauneimmilla joululauluilla joulukirkkoihin.

****

Hiljaisen viikon tiistaina olin yhtenä lukemassa Matteuksen evankeliumia Klaukkalan kirkossa. Lukeminen oli merkittävä kokemus itselleni: koko evankeliumi kuultuna tai luettuna yhdellä kerralla. Yleensä kuulee vain yksitäisiä jakeita. Kerralla kokonaan luettuna yksittäiset jakeet tulevat kokonaisuuden osiksi.

Miten paljon siinä olikin sisältöä! Yksi huomio oli, että tekstin luonne ja tyyli vaihtelivat paljon 28 luvun aikana. Tuntui myös siltä, että luettiin maailman siteeratuimpia lauseita.

Kuulijoita oli yleisön puolella vähän, muutama rippikoululainen ja yksi aikuinen. Kuulemma muina iltoina ja toisissa kirkossa se oli onnistunut yleisömäärän puolesta paremmin. Pääsiäisvaellus tavoittaa kuitenkin runsaasti enemmän seurakuntalaisia ja välittää pääsiäisen sanomaa paremmin kuin nämä hiljaisen viikon alkupuolen kirkkotilaisuudet.

****

Yksi huomio, jota itse jäin pohtimaan: Ajankohtaiset tapahtumat kuten Brysselin terrori-iskut ja maailmantilanne laajemmin tai kirkon polttaminen Ylivieskassa eivät juuri kuuluneet kirkossa ainakaan niissä tilanteissa, joissa olin mukana. Kirkossa elettiin ikään kuin maailmasta irrallaan, voisiko sanoa kuplassa. Toivottavasti kyse ei paosta todellisuudesta?

Toki arkkipiispa Kari Mäkinen ja ainakin piispat Irja Askola ja Tapio Luoma käyttivät vahvat julkiset puheenvuorot turvapaikanhakijoista ja maamme henkisestä ilmapiiristä.

Jäin miettimään, että eikö evankeliumien tapahtumat ja sanoma saa merkityksensä juuri meidän elämämme keskellä. Ne eivät ole vain historiaa, teologiaa tai hengellistä elämää, vaan ne tulevat todeksi arjessa.

Usein tuntuu siltä, että me nykyihmiset tuomitsemme ja surmaamme Jeesuksen yhä uudelleen.