Helsingin seurakuntayhtymän johtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki sanoo Kirkko ja Kaupunki – lehdessä koronan pakottaneen kirkon miettimään, miksi se oikeastaan on olemassa. Kysymys on vaikea siksikin, että kirkko ei ole itse päättänyt olemassa oloaan.

Mikä on kirkon rooli, mikä erottaa sen muista toimijoista, kysyi Rintamäki. Hyvä kysymys.

Kirkko on monesti se viimeinen turva, kun kuntakaan ei enää auta. Kirkon rooli on aina korostunut hädän hetkellä. Katastrofien yhteydessä ei kukaan ole kyseenalaistanut kirkon apua.

Koronavuosi on muuttanut kirkkoa ja vienyt sen perimmäisten kysymysten äärelle.  Ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudesta ja ehkä pohtivat, mistä elämässä ja kuolemassa on kysymys. Miten minun ja läheisteni käy? Mieleen voi tulla kysymys Jumalan olemassaolosta.

Kirkko on tarjonnut apua monella tavalla, ainakin fyysiseen hätään, mutta entä hengelliseen? Onneksemme meillä on kirkko.

Kirkot on jouduttu sulkemaan, kun niitä ehkä eniten tarvittaisiin. Kirkkorakennus on ollut perinteinen turvapaikka sekä fyysisesti että henkisesti.  Meidän aikanamme se on sitä enemmän henkisesti, hiljentymisen ja rukouksen paikkana.

Hyvä, että on nopeasti siirrytty digiviestintään. Seurakuntaan voi pitää yhteyttä ja tilaisuuksia välittää netin kautta. Kirkko on jo monen taskussa.

Aikaisemmin verkkoyhteyttä ei pidetty oikeana yhteisöllisyytenä. Nyt sitä ei enää epäillä.

Mutta kaikille digi ei ole mahdollista. Miten heidät tavoitetaan ja miten he pitävät yhteyttä seurakuntaan? Tuntuu, että digihuumassa heidät olisi unohdettu.

****

Aamulla kuulin Ylen Radio Suomessa puhetta adventista. Puheessa olin kuulevinani vilahduksen kristillisestä joulusta. Radiojuontajat yleensä nykyään jotenkin häpeävät puhua joulustakaan kristillisenä juhlana, ikään kuin joulu ja kristinusko eivät juuri olisi tekemissä toistensa kanssa.

Juontaja kertoi neljän adventtikynttilän symboloivan Toivoa, Rauhaa, Rakkautta ja Iloa. Ei hullumpi sanoitus, joka sopii kyllä kristillisen sanoman sisälle. Taisi olla suora lainaus Kirkko ja Kaupunki – lehdestä.

Kirkoissa adventtia sanoitetaan vähän mutkikkaammin, tänään puhuttiin Johannes Kastajasta.

Pari päivää sitten kuulin samassa radiossa juontajan ihmettelevän postin ilmoitusta joulukorttien suuresta määrästä.  Toimittaja totesi ihmisten lähettävän joulukortteja jumalattomasti. Tarkoittiko hän, että kortteja lähetetään paljon, vai tarkoittiko hän korttien sisältöä tai tarkoitusta? Todennäköisesti hän ei tarkoittanut sillä mitään.

Jouluun liittyy paljon traditioita ja symboliikkaa. Joskus traditioiden juuret uhkaavat unohtua. Silloin niistä tyhjiä tulee sanoja tai kuvia.

Mutta valoa kohden mennään. Hyvää Lucian päivää!