Äsken käytyjen kirkolliskokousvaalien jälkeen uutisoitiin, että ensimmäisen kerran valituista edustajista yli puolet on uudistusmielisiä tai liberaaleja. Melko virallinen arvio mm. Kotimaa-lehdessä oli, että vähän yli puolet edustajista on liberaaleja ja vähän alle puolet konservatiiveja.

Kun aloitin 12 vuotta sitten kirkolliskokouksessa, tuollaisen arvion esittäminen oli arveluttavaa, ellei peräti tuomittavaa. Silloin muistan kuitenkin ajatellun, että liberaaleja oli kolmasosa.

Henkilökohtainen muisto ensimmäiseltä istuntoviikolta vuonna 2012 oli pelottava: Valitsijayhdistykseni Kevään kirkko koostui uusista edustajista. Olimme Espoon hiippakunnan edustajien vähemmistössä. Jotkut meistä olivat leikanneet Kotimaa-lehdestä valokuva-aukeaman, jossa olivat kaikki kirkolliskokousedustajat: nimi, kuva ja perustiedot.

Muutamat meistä olivat merkinneet edustajagalleriaan, keiden arvioitiin olevan uudistusmielisiä. Heidän kohdalleen oli piirretty pieni u-kirjain.

Kun sitten joku ei-ryhmämme jäsen oli huomannut tuon pienen merkinnän, jouduimme puhutteluun. Suljettujen ovien takana kysyttiin, miksi niin oli merkitty, ja millä perusteella?

Tilaisuus tuntui ensikertalaisesta pelottavalta ja muistutti käsitystä uskonnollisista ojennuskokouksista, joita hengellisissä piireissä on kuulemma jossain järjestetty.

Vaadittiin, että sellaista ei enää sallita, eikä edustajia voi sillä tavalla lajitella. Uhattiin, että jos se jatkuu, ”ryhdymme asian vaatimiin toimenpiteisiin”.

Vakuutimme, että ”emme me enää”. Mahdollisista arvioinneista puhuttiin sen jälkeen vain kuiskaten, eikä niitä tehty ainakaan kirjallisesti. Silmät ja korvat toki edelleen todistivat, että siellä oli liberaaleja ja konservatiiveja.

Nyt 12 vuotta myöhemmin jaosta on tullut sopivaa puntarointia. Yhä virallisemmin puhutaan kirkolliskokouksen kahtiajaosta, henkilönimiä tosin mainitsematta. Niin muuttuu maailma.