Matkan ensimmäisille Kirkon Juhlille (17.-19.5) Tampereelle voi perustellusti kokea pyhiinvaelluksena. Kokemustani vahvistivat matkan alkuvaiheiden kommellukset. Pääsy Manseen ei ollut minulle itsestään selvää.

Matkustin pe-aamuna Korsisaaren bussilla Nurmijärveltä Hyvinkään asemalle, josta oli tarkoitus jatkaa junalla Tampereelle. Astuin pois bussista, joka lähti eteenpäin. Laiturilla huomasin, että puhelin ei ollutkaan rintataskussa, ei laukussa, ei housun taskussa, ei missään. Bussista näkyivät vain perävalot. Hätä, mitäs nyt?
Pian tajusin hädän laadun: ilman puhelinta ei ole junalippua, ei voi ostaa uusia lippuja, ei voi soittaa mihinkään, ei pääse asemalla edes vessaan tai palata kotiin kuin kävelemällä 25 km! Oli varhainen aamu, Hyvinkään Elisa aukeaisi vasta myöhemmin. Jäänkö tänne vai yritänkö kuiitenkin Tampereelle? Onneksi oli kuitenkin junaliput paperisena mukana, joten astuin junaan.

Tampereella kesti hakea Elisan myymälä (en voinut puhelimella googlata sen sijaintia, kuten ensin ajattelin). Sitä ei ollut pääkadulla, ei parissa ensimmäisessä kauppakeskuksessa. Lukuisten askelien jälkeen liike löytyi Ratinasta ja ystävällinen myyjä, joka varusti minulle uuden puhelimen. Samalla kadonneen laitteen käyttö estettiin.
Soitin Korisaarelle, jossa bussiin jäänyt vanha puhelimeni löydettiin ja saanen sen tänään. Kiitos Korsisaarelle ja Elisalle hyvästä palvelusta.

Saatoin aloittaa hyvällä mielellä Kirkon Juhlien vieton.

****

Metsokirjaston Lehmussalissa puhuttiin pyhiinvaelluksesta. Joskus niitä kutsuttiin ristiretkiksi, nykyään pyhiinvaelletaan rauhan asialla, sisäisesti ja ulkoisesti.
Pyhiin vaeltamisesta keskustelivat taiteilija Limppu Witick, kirjailija Juha Hurme, pappi Terhi Törmä ja pyhiinvaellusten projektipäällikkö Annastiina Papinaho.

Vaelluksen kohde voi olla itse kullekin tärkeä paikka tai tapahtuma, perinteinen tai uusi paikka. Voin vaeltaa puulta toisella ja ajatella, että niiden pikkuötökät ovat serkkujani.
Kohde voi olla paikka, jossa tapahtuu jotain merkittävää. Vaellus tapahtuu rauhassa ja itseään tutkiskellen. Ihmettely kuuluu pyhiinvaellukseen, missä lapset ovat aikuisia parempia.
Joskus vaelluksella kohtaa aikaisempia sukupolvia, vaikkapa hautausmaalla, tai paikoilla, joissa oli käynyt vanhempiensa kanssa.
Juha Hurme muistutti, että p-vaelluksella ei saa käyttää navigaattoria ja reittiä voi kysyä jaloiltaan -ja jaloilta. Ilo ja huumori kuuluvat vaellukseen. Voi vaeltaa yksin tai matkakumppanin kanssa.
Fyysinen kulkeminen ei ole välttämätöntä, pyhiinvaelluksen voi tehdä myös nojatuolissa istuen.
Kirkon Juhlilla saattoi pyhiinvaelluksia tehdä myös käytännössä.

****

Arkkipiispa Tapio Luoma ja kansanedustaja ja aikaisempi ministeri Annika Saarikko keskustelivat arvoista ja erilaisten arvojen yhteen sovittamisesta.
Kirkon Juhlien keskusteluihin osallistui monia päivän politiikassa mukana olevia. Heti on todettava, että poliitikot ovat ”luonnossa” eli politiikan ulkopuolella erilaisia, ”fiksumpia”, kuin poliittisissa tilanteissa, joissa ollaan ”roolissa”.
Tampereen Tuomiokiron keskustelussa Luoma ja Saarikko totesivat, että on tärkeätä ymmärtää toistenkin arvoja, vaikka pitäisi silti omistaan kiinni. On hyvä pohtia, miksi hän ajattelee eri tavalla.
Politiikassa on tultava toimeen erimielisyyden kanssa. ”Ei pidä pelätä erimielisyyttä. On parempi olla yhdessä eri mieltä kuin lähteä eri teille.” Kompromissit ovat yksi keino ratkoa erimielisyyksiä.
Tunteet vaikuttavat, kun ollaan eri mieltä, ja varsinkin mitä läheisemmästä asiasta on kyse.
Yhteiskunnassa kahtiajako on voimistunut. Saarikko totesi, että jokunen vuosi sitten kaikki poliitikot pyrkivät keskelle, nyt hakeudutaan laidoille. Tunnelma on koventunut.
Ihmisarvo? Olemme erilaisia, mutta samanarvoisia. Jokaisessa meistä on potentiaalia.
Lopuksi korostettiin, että hyvinvointivaltiossa ei ole vain oikeuksia vaan myös velvollisuuksia.