keskiviikko, 16. marraskuu 2016

On uskallettava uudistua

Kirkon tulevaisuuskomitean kirkolliskokoukselle viime viikolla jättämää mietintöä on kehuttu ja pidetty yllättävän hyvänä. Mietintö tarjoaakin hyvän pohjan nopealle uudistustyölle. Mietintö on yksimielinen ilman yhtään eriävää mielipidettä, vaikka komiteatyössä erilaisia käsityksiä lienee ollut.

Toivottavaa onkin, että katsotaan kokonaisuutta, ei pidetä vain kiinni jostain itselle tärkeästä yksityiskohdasta.
Komitea lupaa pitää kiinni demokratiasta kirkossa, vaikka esittää joitakin muutoksia sen soveltamiseen. Pidetään se mielessä. Ja muutenkin pidetään seurakuntalainen, ihminen keskiössä. Se tarkoittaa pyramidin kääntämistä päälaelleen. Komitea pitää seurakuntaa edelleen kirkon perusyksikkönä.

Tästä päästään kirkolliskokouksen määräenemmistösäädöksiin, joita pitää lieventää, kuten komitea esittää. On väitetty, että se olisi kirkon loppu. Päinvastoin, tiukasta määräenemmistöstä kiinni pitämimisestä on kirkolle enemmän haittaa kuin säädösten lieventämisestä voisi olla.

Välttämätöntä on muuttaa kirkolliskokouksen vaalitapaa siten, että maallikkoedustajat valitaan suoralla jäsenvaalilla. Seurakuntayhtymissä tulee toteuttaa vain yksi vaali.

Henkilöseurakuntia vierastan, ehkä kokonaisratkaisun osana ja yhtymän sisällä se voisi toteutua.

Komitea peräänkuuluttaa toimintatavan muutosta. Se tarkoittaa mm. työntekijäkeskeisyyden vähentämistä. Työntekijöistä tulee enemmän toiminnan järjestejiä ja valmentajia, seurakuntalaisista tekijöitä ja toimijoita.

Komitean kehottaa tarkastelemaan kirkon eri tasojen, siis kirkkohallitus, hiippakunta ja seurakunta, toiminnan päällekkäisyyksiä ja ristikkäisyyksiä.

Maailma ympärillämme muuttuu. Kirkon on tultava ketterämmäksi ja omaksuttava uudistuminen työtavaksi ilman isoja ja hitaita projekteja. Se tarkoittaa, että jostain totutusta on uskalletta luopua. Se ei tarkoita keveää ajan virrassa ajelehtimista vaan kristinuskon ydinsanoman soveltamista kussakin ajassa: mitä kristinusko tarkoittaa tässä tilanteessa?

Paavi teki lokakuussa reformaation merkeissä "Canossan matkan" Lutherlandiaan. Hän korosti yhteisen kirkon merkitystä ja yhteyden etsimistä, vaikka oltaisiin jostain eri mieltä.

 

perjantai, 11. marraskuu 2016

Kirkolliskokouksen tapahtumista

Kirjoitan toisessa blogissa kirkolliskokousviikon tapahtumista os. markkuja.vuodatus.net.

 

 

maanantai, 24. lokakuu 2016

Tulevaisuuskomitea haluaa kirkosta ketterämmän

Kirkolliskokous kokoontuu syysistuntokaudelle 8.-11. marraskuuta.

Viime vuonna nimitetylle kirkon tulevaisuuskomitealle annettiin lyhyt toimikausi, puolitoista vuotta, joten tulosta ei tarvinnut odottaa vuositolkulla. Mietintö liitteineen on nyt valmis ja tulosta voi sanoa - vaikkapa sisältöön kantaa ottamatta – erinomaiseksi. Toki pidän myös sisältöä hyvänä ja suurinta osaa ehdotuksista kannatettavina. Ehdotukset eivät ole vain ”mutua” vaan hyvin perusteltuja.

Kirkolliskokouksen asettaman komitean tehtävänä oli tutkia, miten kirkon hallinto tulisi järjestää, jotta sen perustehtävät tulisi hoidettua, kun ottaa huomioon tulevaisuuden haasteet ja resurssit.

Seuraavassa on muutamia pikapiirtoja ensimmäisen lukemisen jälkeen.

****

Komitea on tehnyt todella hyvän 360˚tilannekatsauksen; se on katsonut historiaa, ottanut huomioon nykytilan, arvioinut tulevaisuuden näkymiä sekä vertaillut eri maiden kirkkoja. Näiltä pohjilta on laadittu analyysiä ja tehty toimenpide-ehdotuksia.

Komitea toteaa, että kirkko ei ole kriisissä, mutta tulevaisuuden hyväksi tarvitaan ripeitä uudistuksia.

Komitea painottaa, että seurakunta on kirkon perusyksikkö myös tulevaisuudessa, mutta kirkon eri tasojen (seurakunnat, hiippakunnat, keskushallinto eli kirkkohallitus) suhteisiin ja hallintoon on tehtävä muutoksia. Päällekkäisyyksiä ja ristikkäisyyksiä on vähennettävä. Kirkon on laihdutettava itseään ja tultava ketterämmäksi.

Sekin sanotaan ääneen, että seurakuntalaiset eivät ole vain toiminnan kohde, objekti, vaan he ovat itse toimijoita, subjekteja. Seurakuntalaiset ovat seurakunta! Se on välillä unohtunut, kun hallintolaatikoita on piirrelty.

Oravanhäntänä kainalossa on tarve saada seurakuntalaisia (= vapaaehtoisia) tekemään töitä, joita nyt tekevät palkatut työntekijät. Jos siis niitä töitä halutaan edelleen tehdä.

Komitea lupaa, että sen ehdotukset eivät muuta maallikoiden, piispojen ja pappien valtasuhteita. Demokratiasta pidetään kiinni jatkossakin, vaikka sen toteuttamiseen esitetään muutoksia. Esimerkkeinä hiippakuntavaltuustoista ja kirkkoneuvostoista luovuttaisiin ja kirkolliskokousta supistettaisiin.

Kirkolliskokouksen edustajamäärän vähentäminen ei muuttaisi maallikoiden ja pappien suhdetta, mutta vähemmistöjen asema kyllä saattaisi heiketä.

Hyvää mietinnössä on myös eri vaihtoehtojen puntarointi, vaikka olisikin päädytty jollekin kannalle. Komitea esimerkiksi kannattaa kirkon julkisoikeudellisen aseman säilyttämistä, mutta tuo esille, mitä siitä luopuminen merkitsisi.

Kirkon ja seurakuntien luonne ja toiminta muuttuisi merkittävästi, jos tuosta asemasta luovuttaisiin tai se menetettäisiin. Tämänkin vuoksi olisi kirkon väkeä jakavissa kiistakysymyksissä kyettävä saamaan riittävä sopu (tämä asia ei sisälly mietintöön, vaan on oma toteamukseni).

****

Komitean sihteeri Juha Meriläinen oli lauantaina Tulkaa kaikki –liikkeen tilaisuudessa Alppilan kirkolla kertomassa tulevaisuuskomitean työstä ja ehdotuksista, jotka julkistettiin viime viikolla. Hän toivoi, että komitean ehdotuksia katsotaan kokonaisuuden ja yhteisen hyvän, ei vain omalta kannalta.

”Yhteinen etu on asetettava yksityisen edelle.” Monet uudistukset ovat kaatuneet päinvastaiseen suhtautumiseen.

Meriläinen muistutti, että pelkästään säästämällä ja leikkaamalla ei voi kehittää toimintaa. Komitea on painottanut kehittämistä, ei säästämistä. Kustannussäästöt ovat toivottavasti seurauksena kehittämisestä. Se tarkoittaa, että vanhoista rakenteista ja totutuista toimintatavoista on jossain määrin uskallettava luopua.

****

Tulevaisuusmietintö mennee tulevaisuusvaliokunnan käsittelyyn ja ehkä siihen muutkin valiokunnat saavat lausua jotain. Toivottavasti lähdetään ripeästi liikkeelle.

Esillä tulee olemaan myös avioliittolain vaikutukset kirkossa. Julkisuudessa ja käytäväkeskusteluissa sillä voi odottaa olevan ison roolin, mutta siinä tuskin mitään ratkaisevia päätöksiä syntyy.

sunnuntai, 16. lokakuu 2016

Tarvitsemme muutoskykyä

Tänään uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja reformaation (= uudistaminen) 500-juhlavuoden aattona on hyvä todeta, että muutos on pysyvää, kaikki muuttuu. Muutos voidaan kokea uhkana tai mahdollisuutena, mutta se on väistämätön elämään kuuluva asia.

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan yliopistolehtori Jenni Airaksinen kirjoittaa Kuntalehden kolumnissaan (10/2016) resilienssistä, muutoskyvystä. Sillä hän kuvaa, miten on kautta aikojen selviydytty, muuttuneena, mutta kuitenkin selviydytty.

Resilienssiä, muutoskykyä tarvitsevat sekä yksilöt että yhteisöt, kirjoittaa Airaksinen. Se edellyttää kimmoisaa yhteistyötä ja sinnikkyyttä sekä yhteistä päämäärää. Se edellyttää myös luottamusta tulevaisuuteen. ”Käytännössä resilienssi perustuu vuorovaikutussuhteisiin.”

Historia osoittaa, että ”vain se mikä muuttuu, säilyy.” Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä uhkaavat eniten kaikkia muutoksia vastustavat.

”Hyväksyn, mutta en vielä”

Minua kosketti ruotsinsuomalaispappi Juhani Rekolan toteamus, että kirkko ja kristityt ovat rakkaudettomia. Kuulostaa väärältä, mutta taitaa siinä olla kuitenkin perää. Rakkaudettomuus puetaan usein lauseeseen ”kyllä, mutta”.

Oma ei-teologinen käsitykseni on, että kristinuskon ideana ei ole muuttumattomuus tai jonkin aikaisemman yhteiskunnan ja elämänmuodon tavoitteleminen. Mieluummin kyse on siitä, mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa kunakin aikana.

Jeesus oli muutoksen tekijä, samoin monet hänen seuraajistaan. Kirkkoa ovat kuitenkin rakentaneet ihmiset usein muistakin lähtökohdista. Mallia otettiin maallisista malleista säätyvaltioista alkaen. Kirkosta tuli säilyttäjä ja peräpään valvoja hierarkkisine valtarakennelmineen. Lähtökohtaisesti kirkon tulisi olla mieluummin edelläkävijä kuin perässä kulkija.

On tultu varsin kauas käskyistä suurimmasta: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioliittoon ei varmasti ole kristinuskon ydinkysymyksiä, mutta se saattaa heijastella sitä, minä kirkkoa pidetään.

Moni on sanonut, että sitä (tasa-arvoisen avioliiton hyväksymistä) kohden mennään, mutta sen aika ei ole vielä. Miksi odottaa, jos sitä kohden kuitenkin mennään? Ajatus sisältää ajastetun kannanoton; hyväksyn sen, mutta en vielä.

maanantai, 3. lokakuu 2016

Kun enkeli oli paikalla

Mikkelinpäivä on enkelien sunnuntai ja kirkoissa toimitettiin perhemessuja. Lapset olivat silloin(kin) tervetulleita kirkkoon. Päivän raamatuntekstissä sanotaan: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Raamatuntekstissä myös varoitetaan tekemästä lapsille pahaa. Kuinka paljon aikuiset ovat sitä tehneetkään? Aika monella on myllynkivi kaulassa. Minullakin, vaikka en mielestäni ole niitä pahimpia (?).

Alepposta suurvaltojen johtajat, eivät monet muutkaan, saa puhtaita papereita, he eivät ole ansainneet anteeksiantoa.

****

Enkeleistä puhuminen herättää aina myös keskustelun: ”Enkeleitä, onko heitä?”

Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen sanoo Kotimaa24:n haastattelussa, että kristityn ei välttämättä tarvitse uskoa enkeleihin.

Mutta minä uskon, että saa uskoa!

Galluppien mukaan puolet suomalaisista uskoo enkeleiden olemassaoloon. Lienee uskon asia sekin, ovatko enkelit symboleja jollekin vai todellisia olentoja.

Meillä on kuitenkin kokemuksia enkeleistä. ”Siinä tilanteessa oli enkeli paikalla…” on monen kiitollinen kokemus.