____

Piispa Hintikka kirjoittaa Hiipassa: ”Aloitteen tavoitteena on, että kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa olisivat jatkossa keskenään tasavertaisessa asemassa. Tällä hetkellä välitön vaali on ensisijainen vaalitapa. Tuomiokapituli voi kuitenkin kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla. Vaalitavasta säädetään sekä kirkkolaissa että kirkkojärjestyksessä.”
Hän jatkoi: ”Keskustelun kärki ei niinkään kohdistunut vaalitapaan, vaan tuomiokapitulin rooliin sen valinnassa. Onko siis oikein, että tuomiokapituli puuttuu asiaan vai pitäisikö seurakuntien saada päättää kirkkoherran vaalitavasta itsenäisesti?”
Piispa Hintikka vastasi, että ”On oikein, ja ei pitäisi”.
Hän perustelee tätä sillä, että kirkkoherran valinta ei ole pelkästään seurakunnan itsehallintoa koskeva asia. ”Kirkkoherrakandidaatit on vihitty kirkon virkaan, eikä pappisvirkaa vihkimysvirkana ja kirkkoherran virkaa julkisoikeudellisena palvelussuhteena voi erottaa toisistaan. Ne ovat molemmat kytköksissä myös tuomiokapitulin ja piispan toimivaltaan, siis kaitsennan ja valvontatehtävän piiriin.”
”Siksi kirkkoherran valinta koskee samanaikaisesti sekä paikallisen seurakunnan itsehallintoa että kirkon ja hiippakunnan kokonaisetua.”
Hän vielä korostaa, että tuomiokapituli ja seurakunta valmistelevat kirkkoherranvaalia tiiviisti yhdessä tavoitteena paras lopputulos
Tuomiokapitulissa ylin valta on täysistunnolla, jonka kokoonpano määräytyy sen verran monen mutkan kautta, että vallan lähde on hämärän peitossa.

----

Tämä kuvaa havainnollisesti yhtä kirkon demokratian solmukohtaa, jossa vaikutetaan päätökseen kahdesta suunnasta, ”vedetään ja työnnetään” samanaikaisesti.
Kirkkoherra on siis toisaalta piispan ja kapitulin edustaja seurakunnassa ja toisaalta seurakuntalaisten valitsema seurakunnan johtaja. Piispalle hän on johtamisen väline seurakuntaan päin. Samalla hänen tulisi toteuttaa seurakuntalaisten tarpeita ja toiveita.
Lyhyesti: mahdoton tehtävä.
Käytännössä piispan vaikutusvalta kirkkoherraan on paljon seurakuntalaisten valtaa vahvempi. Piispalla ja kapitulilla on valta ojentaa kirkkoherraa, jopa laittaa viralta. Seurakuntalaisilla ei tällaista valtaa ole.

------

Usein ajatellaan, että kirkko rakentuu ylhäältä alas. Maallisessa mielessä ylimpänä ovat piispat ja muut kirjanoppineet, alimpana seurakuntalaiset. Valtaa käytetään ylhäältä alas.
Sen voisi ajatella myös toisinpäin. Kirkko rakentuisikin alhaalta, seurakuntalaisista ylöspäin.
Kulmakivenä olisi seurakuntalainen ja hänen jumalasuhteensa.
Kirkon demokratia ja hallinto kipuilevat tämän ristiriidan kanssa. Valta ja vastuu peitttyvät hämärään.

Kylät ja niiden hengellinenkin elämä ovat erilaisia. Erot eivät ole suuria, mutta selvästi todettavia.
Nurmijärvellä pienet kylät poikkeavat taajamista, Klaukkala Kirkonkylästä ja Rajamäestä.
Seurakunnan sisällä saattaa väestön luonne esimerkiksi elinkeinorakenteesta, muuttoliikkeestä tai muusta historiasta johtuen poiketa toisistaan.
Nurmijärvellä pienemmät kylät ovat vielä maanviljelysvaltaisia. Rajamäellä elävät vanhan tehdaspaikkakunnan piirteet. Klaukkalaan muutetaan pääkaupunkiseudulta, missä on totuttu toisenlaiseen menoon. Kirkonkylä on sekoitus ja vähän anonyymi luonteeltaan.
Seurakuntaan muodostettiin jo väestömääränkin vuoksi 2000-luvun alussa kolme kirkkopiiriä. Siitä lähtien on keskusteltu siitä, voiko kirkkopiirien toiminta poiketa toisistaan.
Tuota eroa ei seurakunnan hallinnossa aina tunnusteta, vaan halutaan seurakuntaa johtaa ja kehittää yhden ja saman muotin mukaan.
Perusteita on monia: ”Jeesus on yksi, niin myös seurakunta.” ”Seurakunnassa kaikki ansaitsevat samat palvelut.” ”Säästetään, kun toistetaan samaa mallia kaikissa kylissä.”
Totta on, että Kristus on yksi. Totta sekin, että hänen seuraajansa ovat jakaantuneet moniin kirkkokuntiin ja niiden sisäisiin nurkkakuntiin. Monta polkua vie samaan maaliin.
-----

Luottamushenkilöiden perehdyttämisen perusteisiin vaalien jälkeen kuuluu, että ”toiminnan johtaminen on operatiivista johtamista”, mistä seurakuntalaisten tulee pysyä kaukana. Sitä harjoittavat vain papit ja muuta työntekijät. Seurakuntalaisten vallan pitäisi näkyä ”strategisessa johtamisessa”.  Rajan vetäminen ei aina ole helppoa.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko työntekijöillä riittävästi oikeaa tietoa siitä, mitä seurakuntalaiset haluavat, tarvitsevat tai odottavat seurakunnan toimintaa pyörittäviltä työntekijöiltä?
Aluejakoa saattavat vierastaa luottamushenkilötkin. Varsinkin herätysliikkeissä ja konservatiivisemmissa piireissä saatetaan ajatella, että on vain yksi oikea tapa viettää seurakuntaelämää.
Alueiden ääniä ei välttämättä haluta kuunnella tai edes kysyä, saati kuulla. ”Gallupit eivät anna oikeaa tietoa.”

_____

Kyse voi olla myös vallasta. Vallassa oleva pitää vallan keskittämistä parhaana tapana. Alueellinen toiminta ja päättäminen hajottaa. Samasta syystä ilmeisesti on vastustettu nuorten ottamista läsnäolo- ja puheoikeudella mukaan päättäviin elimiin.
”Nuoret eivät vielä tiedä, miten asioita on tapana hoitaa”, ajattelevat nuorten osallistamisen vastustajat.
Uskoa eletään todeksi eri tavoin. Hengellisen elämän harjoittaminen myös muuttuu ajan myötä. Yhteiskunta on monella tavalla erilainen kuin kirkon syntyaikoina 2000 vuotta siten tai keskiajalla tai vielä 1900-luvullakin. Kieli muuttuu, tietomme muuttuvat. Uskon ydin eivät kuitenkaan ole sen ulkoiset muodot.

Hengellinen vastaus olisi tietysti, että se on ”Kristuksen oma”.

Maallisemmin ajatellen kirkko/seurakunta on julkisyhteisö, jonka asema perustuu eduskunnan vahvistamaan kirkkolakiin, ja jolla verotusoikeus. Valtio avustaa kirkkoa ja sitä kautta seurakuntia (pitkin hampain tosin) joidenkin tehtävien (mm. hautausmaiden ylläpito) suorittamista varten.

Valtion ja kirkon suhde on aikaisemmin ollut kiinteämpi, mutta nykyään kirkko ja sen seurakunnat ovat varsin itsenäisiä.

Aikoinaan seurakunnat olivat yhtä kuin paikallishallinto eli kunnat, mutta viimeistään 1800-luvun puolivälissä kuntien ja seurakuntien tehtävät ja hallinnot erotettiin toisistaan.

****

Seurakunta on yhteisö, jonka muodostavat sen jäsenet. Jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kaste riittää. Jäsenille ei ole laatuvaatimuksia, vaikka joskus jäsenet kyllä arvioivat toistensa kristillisyyden laatua. Minusta sen arviointi ei kuulu meille. Omaa uskontosuhdettaan voi jokainen tietysti pohtia.

Kirkossa seinät ovat leveällä ja katto korkealla, mutta jotkin rajat kirkollakin on. En tiedä lähihistoriasta, että jäseniä olisi koskaan erotettu, ojennettu kyllä. Tässä suhteessa kirkon varhaisemmassa historiassa on tosin synkkiäkin lukuja.

Kirkosta kyllä erotaan, mutta jäsenten omasta tahdosta. Papeilta on joskus viety pappisoikeus. Äskettäinkin on piispojakin tuomittu harhaoppisiksi, tosin vain somepalstoilla.

****

Joskus saatetaan ajatella, että seurakunta muodostuu sen työntekijöistä ja kirkko papeista.

Näinhän ei ole, vaan niin papit kuin muutkin työntekijät ovat seurakunnissa ja kirkossa vain töissä. Heillä on toki omat ja erityiset tehtävänsä.

Samoin voi olla käsitys, että seurakunnan tehtävä on tuottaa ohjelmapalveluja, toimintaa ja tapahtumia yleisölle. Vähän kehittyneempi ajatus on, että ”seurakunta tuottaa keskiluokalle uskontopalveluja”.

Ev.lut kirkon hallinto on jaettu pappien ja maallikoiden kesken jonkinlaisen demokraattisen käytännön mukaisesti, mikä ei aina suju ilman haasteita. ”Jonkinlaisella” tarkoitan erilaisia koukeroita ja poikkeuksia, joilla perinteistä demokratiaa ja jäsenten äänioikeutta on kavennettu. Se on yritys yhdistää teologiaa ja antiikista alkunsa saanutta demokratiaa.

Toki seurakunnassa järjestetään toimintaa ja tapahtumia, mutta ennen muuta eletään yhdessä uskoa todeksi.

Nurmijärven kirkkovaltuusto päätti 9. huhtikuuta, että nuorten vaikuttajaryhmän edustaja voi osallistua kirkkoneuvoston kokouksiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Aikaisemmin se ei ole ollut mahdollista, paitsi puheenjohtajan erityksellä kutsulla jotakin asiaa käsiteltäessä.
Nuorten edustus hallintoelimissä on pikkuhiljaa yleistymässä seurakunnissa. Nurmijärvi on kuitenkin vielä edelläkävijöitä siinä. Kyse on periaatteellisesti isosta askeleesta. Myös kokonaiskirkossa nuorten osallistaminen on yksi painopisteistä. Se on myös Nj seurakunnan strategian eli onnistumissuunnitelman tavoitteita. Tämä nuorten edustus ei tarkoita vaalien kautta tulevia jäsenyyksiä, vaan ainoasta läsnäolo- ja puheoikeutta.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Äänet menivät tasan: 15–15, 3 pois. Puheenjohtajan ääni ratkaisi päätöksen nuorten osallistumisen puolesta.
Äänestys toteutettiin käsiä nostamalla. Istuin eturivissä, joten en nähnyt, miten selkäni takana äänestettiin. Puheiden ja muun tiedon perusteella oletukseni on, että myönteisen päätöksen takana oli lähinnä keskustan, kokoomuksen ja demarien ryhmien valtuutettuja. Vastaan oli lähinnä herätysliikkeiden edustajia. Vihreistä en ole aivan varma.
Jaon voi nähdä myös liberaalin ja konservatiivisen, uudistusmielisen ja säilyttävän ajattelun mukaisena. Sama tilannehan on koko kirkossa. Pidän sitä varsin luonnollisena kehityksenä. Niin on kai aina ollut.
Pelättiin, että nuorten tällainen edustus ohi vaalien heikentää vaaleilla valittujen asemaa. Ajatellaan myös, että kun neuvostossa käsitellään luottamuksellisia asioita, se pätee vain meidän aikuisten kesken.
Salassapito koskee kuitenkin myös nuoria ja uskon heidän olevan yhtä luotettavia kuin aikuisten.
On totta, että heitä ei valita vaaleilla, kuten neuvoston jäsenet, eivätkä he siten voi olla päättämässä asioita. Mutta he näkevät, miten päätöksiä tehdään, ja he voivat tuoda nuorten näkemyksiä – ja ehkä tuoreita näkökulmia, käsiteltäviin asioihin. Se edistää luottamusta sukupolvien kesken.

Näin me luomme uutta vuoropuhelun kulttuuria, joka toivottavasti myös tuo aikanaan nuoria ehdokkaiksi vaaleihin ja äänestämään niissä.
Seurakuntavaaleissa äänestää 10–15 prosenttia äänioikeutetuista seurakuntalaisista. Meillä vaaleilla valituilla on kuitenkin vastuu kaikkien seurakuntalaisten hengellisestä elämästä ja seurakunnan palveluista heille. Meidän on siis kuunneltava muitakin kuin vain vaaleissa äänestäviä.
Nuoret edustavat tulevaisuutta, kuten tiedämme, mutta he ovat läsnä keskuudessamme jo nyt. Meidän ei pidä pelätä tulevaisuutta - tai nuoria tai heidän ajatuksiaan, vaan kuljettava rohkeasti eteenpäin.

Puheessa lainasin suositun laulajan Ellinooran laulua kultaisesta sukupolvesta. Sen yhdessä säkeistössä hän laulaa:

”Me tullaan ikuisesti loistaa
Maailma meidän nimet muistaa
Me ollaan niit jotka lähtee seuraamaan tähtee ja säännöt uusiks kirjoittaa
Me tullaan ikuisesti loistaa vaik joku koittas sitä poistaa 
täältä tulee uusi kultainen sukupolvi.”

Maailma on sekaisin. Näin varmaan moni on viime viikkoina huokaissut. On taas kerran kysytty, mihin maailma on menossa. Vaikka oma aika tuntuu itse kustakin ainutlaatuiselta, sotia ja jännittäviä tilanteista on ollut ennenkin.

Muistan lapsuudestani tapauksen jostain 50-luvun puolivälistä. Isäni oli taksiautoilija ja otti minutkin joskus mukaan kyytiin. Kerran haettiin eräs vanha rouva pienen tien päästä kyytiin. Isä ja asiakas keskustelivat päivän uutisista. Aistin pelon maailman menoa kohtaan. Maailmansodasta oli kulunut kymmenisen vuotta. Pelko tuntui yöunissanikin jonkun aikaa. Ehkä sellaista ei pitäisi pienen lapsen kuullen puhua.

Jotkut ovat nähneet nyt jo maailmanlopun enteitä. On pelätty. Moni on rukoillut. Kirkossa käyminen on lisääntynyt. Havaitsin sen esimerkiksi viime joulukirkoissa. Tiukoissa paikoissa käännytään Jumalan puoleen, vaikka se muutoin ei niin tulisi mieleen. ”Pakkolaskua tekevässä lentokoneessa ei kritisoida kirkkoa.”

Maailman tapahtumia ja kansainvälistä politiikkaa seuratessa huomaa uskontojen suuren vaikutuksen. Vaikka syitä sotiin on monia, iittyy niihin tälläkin kertaa myös uskonto.

Aloitetaan Donald Trumpista. Hän nousi valtaan amerikkalaisten äärikristillisten piirien nostamana. Maga-liike korostaa kristillisyyttään. Trump tuskin on mikään profeetta tai evankelista, mutta hän nousi valtaan varsin erikoisen hengellisen liikkeen voimin.
Ja Trump apureineen kiittää toteuttamalla heidän ohjelmaansa. Atte Korhola kertoo siitä kirjassaan Kristillinen äärioikeisto ja Trump.
Atte Korhola sanoo Trumpin takana olevan liikkeen tuoneen uskontoa politiikkaa – tai politiikkaa uskontoon - tavalla, josta kristillisyys tuntuu meistä olevan kaukana. Liikkeen synty on pitkän kehityksen tulosta. Matkalla siihen on liittynyt mitä omituisempia aatteita. Alkaen siitä, että USA on Jumalan erityiskansa, jolla on nyt tärkeä tehtävä puhdistaa USA ja maailma paholaisen vallasta: hallinto, oikeuslaitos, yliopistot, kansainväliset järjestöt, media ja koulu jne on puhdistettava. rokotukset ovat pahasta jne.

Miesten valta pitää palauttaa myös perheisiin. Tasa-arvo ja naisten asema ovat vihan kohteena. Valkoisten ylivaltaa pidetään oikeutettuna. Maahanmuuttajat pois. Aseilla on yllättävän vahva asema liikkeen toiminnassa.

Liike pitää Donald Trumpia jumalan voideltuna, joka pelastaa maailman. Trumpin puheista on varsinkin viime päivinä tullut mieleen lause Matteuksen evankeliumista: ”Minulle on annettu kaikki valta maan päällä”. Matteus ei kuitenkaan tarkoittanut lauseellaan Trumpia vaan Jeesusta.
Tuntuu, ettei kukaan pysty häntä, Trumpia vastustamaan. Ja kun kukaan ei pysty vastustamaan, voi tehdä mitä vain.

Entä Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan. Venäjän presidentin tukena on heidän ortodoksinen kirkkonsa ja patriarkka Kiril. Hänelle Ukrainan sotaretki on pyhää sotaa puhtaan uskon puolesta.

Ja Lähi-idän ruutitynnyri. Kuuluuko Palestiina juutalaisille vai palestiinalaisille? Juutalaiset katsovat Vanhan testamentin perusteella heillä olevan yksinoikeus ”Raamatun maihin” ja se oikeuttaa väkivaltaan. Monet kristityt länsimaissa ja Suomessakin ovat samaa mieltä. Tuota kutsutaan kristilliseksi sionismiksi. On huomattava, että sionismi ei ole kristinuskon valtavirtaa, eikä sen vastustaminen ole antisemitismiä.

USA:n hyökkäyksellä Iraniin ei ole ainakaan suoraa uskonnollista ulottuvuutta tai ehkä pieni sivujuonne Israelin osallistumisella siihen.  Sen voi nähdä juutalaisten ja islamin ikiaikaisena taisteluna. Uskonnolla on Iranin hallinnossa täysi valta, jonka turvin siellä on harjoitettu raakaa väkivaltaa. Iran on täysin teokraattinen valtio. En pysty sanomaan, missä määrin se oikeasti perustuu islamin uskoon.

Tällaisten sotien aloittamisen tai sortopolitiikan perusteleminen uskonnolla on uskonnon väärinkäyttöä.  Joku sanoi osuvasti, että ”he, jotka yrittävät tuoda paratiisin maan päälle, tekevät siitä usein helvetin”.

 Palaan vielä lopun aikoihin. Iranin sota tuskin on Ilmestyskirjassa mainittu Harmageddon, vaikka mielikuvitus voi sellaiseen johdatella. Jeesus totesi Matteuksen evankeliumin mukaan, ettei kukaan tiedä maailman lopun päivää tai hetkeä. Sen tietää vain Isä. Maailmanlopun ennustukset ovat olleet väärässä ja niitä on turhaa tehdä tai niillä pelotella.

Mutta onko vain yhtä oikeaa kantaa ja vastausta edes olemassa? Jos totuus onkin monisärmäinen kappale, jota voidaan katsoa eri puolilta, jolloin se näyttää hieman erilaiselta.
Voitaisiinko kompromissilla päästä lähemmäksi oikeaa todellisuutta. Särmät ja pienet virheet hoituisivat pois. Voisimme yhdessä hämmästellä hyvää lopputulosta.

Ehkä ennen oli toisin. Kirkossa luotetaan satoja vuosia sitten pidettyjen suurten kirkolliskokousten kannanottoihin. Niitä johtivat usein maalliset hallitsijat ja osanottajat koottu miten oli. Minulla on käsitys, että niiden päätökset monesti olivat neuvottelujen tulosta, siis kompromisseja. Nyt niitä juhlitaan totuuden lähteinä.

Suuri kiitos arvonimen hakijoille kuin sen myöntäneellekin. Kiitos myös kaikille teille, monien vuosikymmenten aikana, joiden kanssa olen saanut seurakunnassa ja kirkossa toimia.

Nimityksen tiimoilta aloin muistella suuresti kiittäen ja kunnioittaen oman seurakuntasuhteeni juuria, jotka ulottuvat 1800-luvulle.

Isoisäni Svante Jalava toimi lähes 50 vuoden ajan Nurmijärven kirkon suntiona, siis 1900-luvun alkupuolen. Hän hoiti ensin myös seurakunnan lainakirjastoa ja kirkonmäellä ollutta lainajyvästöä.

Svanten isä August Juslin toimi häntä ennen, siis 1800-luvulla, myös kirkon suntiona. He muuttivat Nurmijärvelle Vihdistä. Augustin vaimon, siis Svanten äidin isä tietääkseni myös toimi seurakunnan palveluksessa, ehkä juuri suntiona.

Isoäitini Ida Jalava oli oikea seurakuntaihminen. Hän lauloi kuoroissa, kirkkokuorossa ja Kosti Kankaisen kitarakuorossa. Hän kävi ahkerasti kirkossa ja toimi luottamustehtävissäkin. Hän opetti meille veljeni kanssa iltarukouksen ja Herran siunauksen.

Isä opetti meidät käymään kirkossa. Hän myös tuurasi tarvittaessa jo iäkästä vaaria suntiona.

Oma seurakuntaurani alkoi kesätöissä hautausmaalla ja suntiona 60–70-luvuilla – se oli jo 1900-lluvulla! - ja sitten luottamustehtävissä 80-luvun alusta. 90-luvulla jatkoin luottamustehtävissä ja viiden vuoden ajan myös virkasuntiona.

Aikanani on ollut viisi kirkkoherraa. Kosti Kankainen kastoi minut ja kirjoitin hänestä 80-vuotishaastattelun Nurmijärven Sanomiin. Åke Launialan aikana tein kesätöitä seurakunnassa, Tuomo Koivurannan aikana olin luottamustehtävissä, Jukka Iso-Herttuan ja Ari Tuhkasen aikana ensin virassa ja sitten taas valtuutettuna ja neuvoston jäsenenä ja toiminnassa vapaaehtoisena.

2000-luvulla toimin 12 vuotta Lahden seurakuntayhtymässä viestintäpäällikkönä ja samaan aikaan kirkolliskokouksen jäsenenä.

Paljon on ollut elämässäni seurakuntaelämää, mutta toki muutakin työelämää olen saanut tehdä: historianopettajana, toimittajana ja maanviljelijänä.

Kiitos vielä kaikille.

Kiitospuheeni Nurmijärven kirkkovaltuuston kokouksessa onnittelukukat saatuani 9.12.2025.

Rutiinien – budjetti ja toimintasuunnitelmat – lisäksi minusta merkittävin päätös oli demokratian vahvistaminen, pieneltä osin, mutta kuitenkin. Kirkkohallituksen täysistunnon valinnan kehittäminen oli esillä jo ollessani edustajana ja hallintovaliokunnan jäsenenä.

Kirkkohallituksen täysistunnon jäseninä on pappien ja maallikoiden edustajat, jotka kirkolliskokous valitsee, maallikoiden osalta hiippakuntavaltuustojen tekeminen esitysten pohjalta.

Tähän asti hiippakuntavaltuustojen esitykset on tehnyt neljä vuotta aikaisemmin valittu valtuusto, siis vaalien vaikutuksessa on neljän vuoden viive.

Nyt esityksen tekee samana vuonna valittu uusi valtuusto ja nimitykset vahvistaa uusi kirkolliskokous. Näin demokratia on vahvistunut. Vaalit saattavat suoraan vaikuttaa päätöksiin.

Toisaalta tässä yhteydessä kamppailee kaksi valintaperustetta. Toiset, kuten minä, haluavat vahvistaa vaalien vaikutusta ja puolustaa muutosta. Sen kanssa kilpaileva peruste valinnoille on ”asiantuntemus”. Sen mukaan kirkkohallituksen jäseniksi pitäisi valita eri alojen asiantuntijoita, heitä jotka ”tietävät” ja myös tuntevat kirkon tradition.

Minusta asiantuntemusta eri aloilla, kuten talous ja rakentaminen esimerkiksi, edustavat kirkkohallituksen työtekijät. Asiantuntijoiden valinnan korostamisen taustalla saattaakin olla halua tukea muuttumattomuutta, tehdään kuten ennenkin. Pelätään, että demokratia tuo päättäjiin vähemmän sitoutuneita ja konservatiivisia opin kohtia heikommin kannattavia edustajia. Tällä perusteellahan kirkossa demokratiaa laajemminkin vastustetaan.

****

Kolme aloitetta äänestettiin raukeamaan, mikä herätti hiukan porua. Niistä olisi haluttu puhua vielä lisää, vaikka lopullisia läpimenomahdollisuuksia tuskin oli.

Aloitteista merkittävimmässä esitettiin selvitettäväksi, miten valmistautua tilanteeseen, jossa kirkko menettää julkisoikeudellisen asemansa ja verotusoikeuden.  Useimmissa puheenvuoroissa sanottiin, että on tietysti hyvä, että asioita selvitetään, mutta monet näkivät myös tarkoituksena olevan edistää tuon oikeudellisen aseman loppumista. Silloin ei tarvitsisi kirkon muuttua maailman tuulien mukaan. Ajatus oli siis konservatiivisen kirkon säilyttäminen.

Oli hyvä, että aloite äänestettiin raukeamaan. Aloitteen tekijät ehkä eivät siitä yllättyneet ja lopullinen tarkoitus olikin vain osoittaa mieltä.

Toisaalta takana näen myös syvällisemmän tarkoituksen. Osa kirkon konservatiivisista jäsenistä ei katsoa hyvällä laajajäsenistä ja avaraa kansankirkkoa, jossa osa jäsenistä on siinä varsin väljästi ja heiden hengellinen profiilinsa on matala.

Vaikka puhutaan sen puolesta, että mahdollisimman moni olisi kirkon jäsen, oikeasti kannatetaan suppeampaa kirkkoa, vaikkapa ilman kirkollisveroa.

Toisessa hylätyssä aloitteessa esitettiin ohjetta, mihin seurakuntien tiloja saisi käyttää. Mainittiin ainakin hiljainen ja kristillinen jooga ja sateenkaarimessut, joita aloitteen tekijöiden mielestä ei pitäisi sallia kirkon tiloissa.

Siinäkin voi nähdä halun sulkea osa kirkon jäsenistä ulkopuolelle.

Tänä vuonna kokoonnuttiin Salossa, joka ei ole aivan perinteisin herättäjäjuhlapaikkakunta, Pohjanmaan ja Savon tapaan. No, ensi vuonna Ylivieskassa.

Herättäjäjuhlat eivät nouse samalla tavalla median otsikoihin kuin vaikkapa lestadiolaisten Suviseurat. Herättäjäjuhlat on väkimäärältään paljon pienemmät, kun paljous usein on tie julkisuuteen.

Herättäjäjuhlilla ei tapahdu sellaisia skandaaleja, joilla olisi uutisarvoa kaupallisessa mediassa. Esimerkiksi piispat puhuvat vapaasti seuroissa, eikä heitä ohjata johonkin sivupöytiin. Seurapuheissa olisi yleensä kyllä jutun aihetta mediallekin.

Körteille pappien sukupuolella ei ole merkitystä, ja heille sukupuolivähemmistötkin ovat tasavertaisia kaikkien kanssa. Körttejä on joskus kauan sitten pidetty vähän ”tiukkapipoisina”, mutta nykyään se on liberaalein herätysliike. Körtit eivät kehuskele uskollaan, mieluummin päinvastoin.

****

Tänä vuonna presidentti Sauli Niinistön vierailu seurapuhujana läpäisi heti julkisuuskynnyksen. Niinistöhän on Salosta kotoisin, joten hänen vierailunsa oli luonnollista. Ja hyvän puheen siihen paikkaan hän pitikin. Teologiaa häneltä tuskin odotettiin, mutta elämänohjeita kyllä saatiin.

Hän kehotti meitä olemaan vastuullisia ja luottamaan toisiimme ja herättämään luottamusta, kukin oman mittansa mukaan omalla paikallaan. Perinne juhlilla on ollut, että seurapuheisiin ei sillä hetkellä reagoida, vain veisuu päälle. Ehkä jälkeenpäin tuttujen kesken tai somessa kommentoidaan. Niinpä spontaanit suosionosoitukset emerituspresidentille olivat yllätys.

Päiväseurat aloittanut Herättäjä-ydistyksen pj. Tapani Rantala avasi juhlien tunnusta ”Matkalaista taluta”. Sehän on rukous Jumalalle, mutta Rantala sanoi sen sopivan myös kirkon tehtäväksi.

****

Seurapuheet ja saarnat on tarkoitettu puhuttavaksi ja kuunneltavaksi. Aina se ei ole mahdollista tai halutaan minun tapaani kerrata, miten siinä oikein sanottiin. Puheet löytyvät netistä os. www.herattajajuhlat.fi.

Suosittelen Salon puheista ainakin piispa Mari Leppäsen raamattutunnin ja Herättäjä-yhdistyksen tj Kalle Hiltusen saarnan lukemista tai kuuntelemista.

Hiltusen saarna sunnuntain jumalanpalveluksessa avasi minusta kristinuskon ydintä harvinaisen osuvasti. Mari Leppäsen kanssa kuljettiin profeetta Eliaan matkassa ja Joel Haahtelan kirjan Adelen kysymys tapaan uskon ydintä etsien. Mari Leppänen puhuu aina ihmisen tasalta ymmärrettävällä tavalla.

Leppänen puhui mm. ihmeistä, joiden yleensä oletetaan olevan yhtäkkisiä, mutta hän muistutti niiden voivan olla myös hitaita tapahtumia.

Jos olisin ollut juhlilla myös perjantaina, olisin osallistunut ainakin Jaakko Löytyn juhlakonserttiin. Nyt tyydyin ostamaan Jaakon ja Kaija Pispan elämäkerran Luomiskertomus (kirj. Heimo Hatakka).

Matkalla herättäjäjuhlilta kotiin on ainakin vähän eri ihminen kuin matkalla juhlille.

Piispojen ohjeen mukaan samaa sukupuolta olevien parien kirkolliselle vihkimiselle ei ole juridisia tai teologisia esteitä, eikä heidän vihkimisensä kirkossa vaadi mitään erillisiä päätöksiä. Piispat toteavat, että kirkkojärjestyksessä ei mainita mitään vihittävien sukupuolesta.

****

Homopareista tuli kirkossa vaikea kysymys, kun yhteiskunnassa sallittiin samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen vuonna 2002 ja avioliiton solmiminen vuonna 2017.
Hankalinta tuntui olleen juuri piispoilla. Toiset odottivat piispoilta myönteistä suhtautumista, toiset olivat vastaan pieniäkin liikkeitä siihen suuntaan.
Vielä vuonna 1993 arkkipiispa John Vikströmiä moitittiin harhaoppiseksi, kun hän oli lausunut jotain homomyönteisitä.
Lähtökohta 1960-luvulla oli, että homoseksuaalisuus oli yhteiskunnassa rikos ja sairaus, kirkossa synti. Homosuhteiden rangaistavuus poistui rikoslaista jo vuonna 1971 ja homoseksuaalisuus sairausluokituksesta vuonna 1981.
Vastustajat pitänevät sitä yhä poikkeavuutena, josta voidaan eheyttämällä palata heteroksi. Eduskunta kipuilee nyt eheytyshoitojen kiellon kanssa.

****

Homokeskustelun taustalla on yhtäältä biologia: onko homous synnynnäinen vai tahdonvarainen ominaisuus. Tiede ja yleinen käsitys ovat asettuneet tahdosta riippumattomuuden kannalle.
Toisaalta keskustelu käy yhä siitä, mitä Raamattu ja kristinuskon perusteet tarkoittavat ja miten niitä tulkitaan maailman muuttuessa.
Vähitellen on hyväksytty, että rakastuminen samaa sukupuolta olevaan on ok, mutta saako sen näyttää julkisesti, ja saako hänen kanssaan solmia avioliiton?
Kirkossa sukupuolivähemmistöt hyväksyttiin oikeastaan vasta 2000-luvulla. Nyt de facto kaikki halukkaat vihitään. Nurmijärven seurakunta avasi tilansa kaikkien vihkimiselle jo pari vuotta sitten.
Kunnissa osallistuminen Pride-tapahtumiin herättää yhä keskustelua. Muutama vuosi sitten Nurmijärvellä kunnanhallitus (sic!) päätti, että sateenkaarilipulla ei täällä liputeta. Ehkäpä Nurmijärvelläkin on silti sateenkaaren värit hyväksytty.
 

ps. Sateenkaari viittaa sovintoon ja rauhaan. Se on otettu myös tasa-arvon ja vähemmistöjen tuen osoitukseksi. Samaa tarkoitetaan Pride-tapahtumilla.