Muistot kuuluvat jouluun, jolloin haaveenamme on palata niihin yhä uudelleen, palata johonkin alkuperäiseen ja aitoon. Joulu koskettaa mielemme lapsuuteen ulottuvia syviä sopukoita.
Joulua on turha syyttää vain pinnalliseksi tai vain ulkoisten tapojen tai vain kaupalliseksi juhlaksi. Siinä on niitäkin, mutta niillä kaikilla on yhteys johonkin paljon enempään. Näen ne tapoina valmistautua juhlaan.
****
Vietämme joulua Jeesuksen syntymäjuhlana. Joulukertomus pitää sisällään niin outoja asioita, ettei sellaista kirjailija osaisi sepittää. Joulun evankeliumi kertoo kuinka Jumala syntyy pieneksi lapseksi seimeen eläintallissa. ”Vähempi väkevyys ei riittänyt”, kirjoitti eräs myöhempi kirjailija.
Kedolla lammaspaimenet - yksi sen ajan alimmista "sosiaaliryhmistä" - kuulevat tapahtumasta ensimmäisenä ja he lähtivät kiireesti seimen luo Betlehemiin.
Lapsilla tuli olemaan keskeinen sija Jeesuksen opetuksessa ja kristinuskossa. ”Ellette tule lapsen kaltaiseksi…” Joulussa on jotain lapsellista, eikä se tarkoita heikkoa tai vähäistä, päinvastoin.
****
Lapsuuden jouluista tulee mieleen isän kanssa metsästä haettu joulukuusi, jonka latvassa oli tähti ja oksilla koristeita. Ja äiti, jouluruokien ja jouluperinteiden taitaja sekä sukurakkauden vaalija, kuten hänen äitinsä, minun mummini satakuntalaiseen tapaan olivat. Äidin äitiä sanottiin kukkamummiksi, kukkakauppias kun kahden siskonsa tapaan oli.
Jouluaaton traditioihin on kuulunut joulupuuron syönti Turun joulurauhan julistamisen aikoihin eli puolilta päivin. ”Huomenna, jos Jumala suo, vietämme Vapahtajamme syntymäjuhlaa…” Sen olen halunnut nähdä ja kuulla lukiolaisesta alkaen.
Aattoiltaan kuului pitkä ja runsas päivällispöytä, jonka ääressä istui monta sukupolvea. Syöminen tuntui kestävän ja kestävän, kun olisi jo halunnut joulupukin tulevan.
Mummoilla ja vaareilla on aina ollut osa joulunvietossa, vaikka välillä joulupöytä on ollut lyhyempikin.
Lahjoja askartelivat aikuiset ennen joulua suuren salaperäisyyden verhon takana, nykyään lahjat haetaan useimmiten kai kaupasta. 1950-luvulta on jäänyt mieleen eräs lahja: joulupukki oli äidin mukaan unohtanut sen tai se oli pudonnut reestä riihemme luo, josta se (palapeli) löytyi joulun jälkeen. Niinkin voi käydä.
Eri aikoina ovat eri puolet joulun vietossa korostuneet. Joulukirjoista en ole luopunut, vaikka tiedän nyt elettävän digiaikaa. Ensimmäisen varsinaisen joululahjakirjani muistan hyvin. Se oli Jussi Lappi-Seppälän kirjoittama historiallinen kertomus Ståhlhandsken kasvinkumppani.
Joulukirkossa käytiin tai katsottiin joskus televisiosta: aina 1980-luvulle asti jouluaamuna, 1990-luvulta lähtien myös jouluyönä tai aattona ja siis edelleen. Juhlallista on ollut itse palvella suntiona tai avustajana joulukirkoissa.
Joulupäivänä ei lapsuudessani, eikä nuoruudessani kyläilty. Oltiin omassa rauhassa. Se tarkoitti muun muassa lukemista.
Tapanina, jos ei suorastaan ajeltu, niin ainakin käytiin paljon kylässä. Laskiaisen rekiajeluun olen saanut kyllä osallistua.
Tapaninpäivä oli meillä ollut ensisijaisesti nimi- tai syntymäpäivä, vasta myöhemmin sain tietää Stefanuksesta. Isäni syntymäpäivää vietettiin juuri tapanina. Vaikka ei olisi ollut tasavuosia, kävivät sukulaiset, ystävät ja tutut runsaslukuisasti vierailulla, monet vuotuisella sellaisella.
Jouluvalokuvat ovat aina kuuluneet minun jouluuni: isä kuvasi, minä kuvasin, poika kuvaa…. Kamerat ovat muuttuneet filmistä digiin.
Lapsuuden kodissa joululauluäänilevyt otettiin esille aattona tai aatonaattona ja laitettiin visusti takaisin salin piirongin laatikkoon loppiaisena. Niitä kuunneltiin radion yhteydessä olevalla levysoittimella. Nyt niitä kuunnellaan jouluradiosta tai netistä vähintään adventista loppiaiseen, aamusta iltaan.
Joulukorttiperinne elää; kätevämmin tervehdyksen lähettää Facebookissa, mutta eihän se aivan sama ole. Kynttilät kuuluvat jouluun. Lapsena saatoin pitkään katsella kynttilän liekkiä. Elävä liekki on elänyt, vaikka isä teki 50-luvulla sähkökynttilät kuuseen. Sekin tuntui kehitysaskeleelta; kynttilät paloivat kuusessa ympäri vuorokauden.
****
Sytytän kynttilän esivanhempien haudoille. Nyt olen itse vaari, tai niin kuin Nurmijärven murteella on taidettu myös sanoa faari. Se on sukupolvien kiertoa, joulusta toiseen.
Joulua ei voi digitoida, mutta voin kirjoittaa joulublogin. Sellaista en lapsena olisi osannut edes kuvitella.
Nyt aikuisena tiedän, että joulupukki on olemassa. Joulu on meissä itsessämme ja läheisissämme elävä hyvä ihminen.
Digitoida = muuttaa digitaaliseen muotoon eli 'sähköiseksi' tai oikeastaan tietokonekieliseen muotoon.
