"En etsi valtaa loistoa” on yksi rakastetuimmista joululauluista. Sen alun perin ruotsinkieliset sanat kirjoitti Zacharias Topelius (1818 - 1898) ja sävelsi Jean Sibelius (1865 – 1957).  Laulu syntyi 1800-luvun lopulla. Silloinkin kaivattiin rauhaa päälle maan, mutta suuret maailmansodat ja oma sisällissotamme – ja lukuisat muut sodat - olivat vielä edessäpäin.

Laulamme ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan…”

Joulun laulujen suosio perustunee mahdollisuuteen samaistua. Ne ilmentävät meidän parasta tahtoamme ja tuovat mieleen muistoja.

Mutta mahtoiko Topelius erehtyä tuon vallan etsimisen suhteen. Vallan tavoitteleminenhan taitaa olla yksi ihmisen perusominaisuuksia. Vai erehtyikö suomentaja, sillä alkuperäistekstissä ei minun vajaan ruotsintaitoni ja sanakirjan mukaan valtaa mainita: ”Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt i signad juletid. Giv mig Guds ära, änglavakt och över jorden frid…”

Valtaa tavoittelevat niin ihmiset omissa ympyröissään kuin valtakunnatkin. Ei ole saman tekevää, kenen valtapiiriin mikin valtio kuuluu, kenellä on valta kuntien kesken tai sotessa.

Toisaalta, minkälainen olisi maailma, jossa kukaan ei haluaisi valtaa – ja vastuuta? Mutta vallan tavoittelussa mennään helposti harmaalle alueelle, jossa vääriäkään keinoja ei kaihdeta.

Demokratiassa valta saadaan heiltä, joiden suhteen valtaa käytetään. Muutoin valtaa laillistetaan milloin milläkin perusteilla. Yksinvaltiaatkin ajattelevat olevansa legitiimin vallan käyttäjiä. Lopulta tuntuu voima ratkaisevan.

On vaikuttavaa, että kristinuskon suuri hetki, Jeesuksen syntymä oli niin kaukana vallan tuntomerkeistä: Jumala tuli keskellemme pienenä lapsena, joka syntyi eläinsuojassa ja josta kuulivat ensimmäisenä paimenet.

Mutta ”kuka meistä on suurin” oli jo Jeesuksen opetuslasten kysymys. Kirkossa ei tuosta kysymyksestä ole päästy eroon, vaan sen kanssa painitaan edelleen, vaikka Jeesus kyllä vastasi kysymykseen: Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Tai toisessa kohdassa hän puhui toisten palvelemisen olevan suurinta.

Kristinusko lähti leviämään Rooman valtakunnassa. Se julisti kaikkien ihmisten tasa-arvoa sekä vaati orjien ja sorrettujen vapauttamista. Kristinusko oli jopa radikaali uudistusliike.

Oppiriitoja kirkossa oli silti alusta lähtien, ei se ole meidän aikamme keksintö. Oppi on ihmisten käsitys siitä, mitä usko tarkoittaa. Raamattu kertoo Jumalan ja ihmisen kanssakäymisestä. Se on yritys kuvata Jumalan olemusta ja vaikutusta.

Jossain vaiheessa uudistusliikkeestä on tullut perässä kulkija ja jarruttaja. Kirkon odotetaan vain tukevan meidän ennakkoluulojamme.

Pappi Hannu Saloranta saarnasi joulukirkossa tänään, että pelko ei saa meitä välttymään ongelmilta, pettymyksiltä tai takaiskuilta, vaan mieluummin rohkeus.

Joulutoiveemme laulu kiteyttää: ”Luo köyhän niin kuin rikkahan saa, joulu ihana! Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!”